Oma historia on asetettava osaksi suurempaa
Pia Kaitasuo
Dosentti Marianne Junila haastaa stereotypian värittömästä, pölyn peittämästä historioitsijasta. Ken Junilan on kohdannut, ei unohda.
Junila ei halua jättää kylmäksi tekstilläänkään.
– On ääneen lausumaton sääntö, että tutkijan on pyrittävä käyttämään ilmaisuvoimaista suomen kieltä.
Suomi ei kuitenkaan riitä: Junila on yksi ensimmäisistä Pohjois-Suomen historian tutkijoita, joka on julkaissut tutkimuksiaan englanniksi.
Junilalle luovutetaan huomenna Oulun historiaseuran Olaus Magnus -palkinto, jonka perusteissa Junilan kansainvälisyydellä on suuri paino.
Suomalaista historiakäsitystä leimasi pitkään ajatus, jonka mukaan kokemuksemme olivat poikkeuksellisia ja vailla kansainvälisiä vertailukohteita. Tutkiessaan suomalaisten ja saksalaisten suhteita Junila sai kuulla epäilyjä, ettei aihe kiinnosta tai vakuuta kansainvälisillä foorumeilla. ”Eihän ne olleet muualla aseveljiä”, argumentoitiin.
– Valtiolliset sopimukset eivät yksin määritä ihmisten välisiä suhteita, vaan kohtaamisissa oli poliittisista ja sotilaallisista yhteyksistä riippumatta samankaltaisuuksia.
Veikö maailmalle aihe vai halu kansainvälisiin kontakteihin?
– Lähdeaineisto oli osittain kansainvälistä ja aihe liittyi yhteiseen eurooppalaiseen kokemukseen.
– Sotahan on kansainvälinen – lähes kaikki historian ilmiöthän ovat. Vaikka tutkisit pikkuruista kylää tai sen pienintä taloa, se liittyy osaksi suurempaa tapahtumaa, joka sinun on tutkijana hallittava. Historiantutkijan on tunnettava näyttämö, jolla hänen toimijansa esiintyvät.
Hän on nähnyt vahvasti, ettei eräänlainen kamarimusisointi kotikonnuilla voi olla tutkijan ainoa esiintymispaikka. Keskustelu kansainvälisillä foorumeilla on oivallinen tapa tarkastella itseään lähellä olevaa historiaa.
– Moni asia aukeaa ihan uudella tavalla. Ponnistelut palkitaan aina!
Junilan tutkimuksissa muistitietohistorialla on vankka sijansa.
– Käytin muistitietoaineistoa jo väitöstutkimuksessani, vaikka siitä vähän varoiteltiin.
Ihmisillä on suuri tarve hahmottaa maailmaa kertomuksin, lukea, kertoa ja kuulla niistä.
– Historia on tiede, ei kertomuksia. Ohessa voidaan kertoa kivat kertomuksetkin. Oleellista on sitoa ne ilmiöihin ja aikaan.
Tiede ei todellakaan ole vain tiedeyhteisöä varten, Junila näkee ja on siksi ollut tuomassa tutkimuksiaan myös eri yleisöille. Niinpä Junilan puheenjohtajakausi Oulun historiaseurassa muistetaan erityisen aktiivisena ja uusia ovia avaavana.
– Oulun historiaseuran merkitys on oleellisen tärkeä, sillä ei ole muuta instanssia, joka toisi kaupunkiin ensiluokan esitelmöitsijöitä, Marianne Junila napauttaa.
– Esimerkiksi professori Pertti Haapalaa kuullaan syksyllä. Haapalan kaltaiset tutkijat ja hyvät esiintyjät haastavat meidät ajattelemaan.
fakta
Marianne Junila
O.s. Vuopala. Syntynyt 1955.
Puoliso dosentti, ylilääkäri Juhani Junila, tytär ja kaksi poikaa.
Yo Rovaniemen yhteislyseo, luokanopettaja Turun yliopisto, FM ja FT Oulun yliopisto, dosentti Jyväskylän yliopisto.
Vapaa tutkija. Mukana lukuisissa koti- ja ulkomaisissa tutkimusryhmissä. Tuntiopettajana Oulun yliopistossa 1995–, Avoimessa yliopistossa (Oulu) 2006– ja Lapin yliopistossa 2008–. Ylioppilastutkintolautakunnan sensori 2009–. Oulun historiaseuran puheenjohtaja 2007–2014.
Pelaa tennistä, jumppaa, pyöräilee, juoksee, hiihtää, laskettelee ja eksyy niin tuntureilla kuin Alpeillakin.
Junilan esitelmä Heikompien sota – Sairaiden suomalaislasten hoito Ruotsissa 1942–1948 kuullaan Kansallisarkiston Oulun-toimipaikassa, Arkistokatu 6, torstaina 18. toukokuuta kello 17. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Artikkelin lähde Kaleva 17.05.2017.