Lumijoella tehtailtiin 1 700 linnunpönttöä

Väkilukuun suhteutettuna pönttöjä on kevään aikana syntynyt Suomen ennätyksen verran.

Helge Murtovaara

Lumijoki

Vielä hetki ennen 1 000 pönttöä -tapahtumaa Lumijoen torilla mietittiin, saadaanko tuhatta pönttöä paikalle.

Huoli oli kuitenkin turha, sillä hetki ennen tapahtuman päättymistä linnunpönttöjä oli paikalla 1 212 kappaletta.

Ideoija, kunnan kehityspäällikkö Janne Jokelainen muistutti, että Lumijoelta on lisäksi rekisteröity jo lähes 500 linnunpönttöä.

– Suhteutettuna kunnan väkilukuun pönttöjä on valmistunut Suomen ennätyksen verran.

Rakentajina ovat toimineet Lumijoen päiväkotilapset, koululaiset, erityisryhmäläiset, yhdistykset, järjestöt sekä yksittäiset kuntalaiset. Esimerkiksi päiväkotilapset ovat rakentaneet noin 80 ja koululaiset lähes 400 pönttöä.

Tapahtumaa on valmisteltu noin kuukauden päivät.

Päiväkotilapset ja koululaiset aloittivat oman urakkansa hieman aikaisemmin. Lumijoen torille tuotiin tarvikkeet pönttöjen tekemistä varten jo viime viikolla.

Jokelaisen mukaan ensin arveltiin etenkin varttuneemman väen käyvän torilla rakennustöissä, mutta käytännössä koululaiset matkalla koulusta kotiin pistäytyivät ahkerasti pönttötalkoissa. Lumijoki on myös yksi Suomen parhaista lintupitäjistä, muistutettiin torilla. Lumijoen kautta kulkee keväisin ja syksyisin huima määrä muuttolintuja, joita ahkerasti seuraillaan lintutorneista.

Lumijoen torin yksi hämmästystä herättävistä lintujen tunnistajista oli neljävuotias Timi Räihä. Isä Markku Räihä kertoo pojan oppineen tuntemaan lintuja niin lintutornilla kuin ääninäyttein varustetusta lintukirjasta.

Moni paikalla ollut tuumasikin, ettei itse osannut lintua äänestä tunnistaa, mutta Räihän pojalta tieto tuli kuin apteekin hyllyltä.

Kunnanjohtaja Leena Lehtoruusu kiittelee tapahtumaa. Kunta on luonut tapahtumalla yhteisöllisyyttä, joka on tärkeää erityisesti pienelle kunnalle.

– Kun luontokin on Lumijoella lähellä, teema sopii meille todella hyvin, Lehtoruusu sanoo.

Tapahtuman rahoituksesta 80 prosenttia on tullut Nousevan rannikkoseudun teemahankkeen kautta. Omarahoitusosuus on loput 20 prosenttia. Taustajoukkoihin kuuluu myös lionsklubi LC Liminka-Liminganlahti.

Kunnanhallituksen, kunnan virkamiesten, koululaisten ja päiväkotilasten joukkueet kilpailivat pöntönteossa. Tapahtuman päätteeksi pöntöt jaettiin kuntalaisille.

– Tavoitteena on, että jokaisen asuinrakennuksen pihalla on vähintään yksi linnunpönttö, Jokelainen muistuttaa.



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 06.05.2017.