Elävä luonto tunkeutuu museoon
Jarno Mällinen tekstit
Epämääräisen kasvuston näköinen mähmä peittää joutsenen muotoista runkoa. Ja kasvustoa se onkin: Antero Kareen teos Joutsen koostuu kasvualustasta ja sille istutetuista mikrobeista.
Väri on vielä kelmeän vaalea, mutta kunhan mikrobit rehahtavat kunnolla, luvassa on oranssia, punaista, mustaa... Kuhisevan elämän tuottama lämpö on jo huurruttanut vitriinin.
Joutsen on biotaidetta sanan tiukimmassa merkityksessä, elollista materiaalia käyttävä teos. Siinä myös kiteytyy Oulun taidemuseossa tänään avautuvan Liitos-näyttelyn tematiikka.
Näyttelystä vain pieni osa on biotaidetta, mutta kaikkia töitä yhdistää luontosuhteen ja luontokäsitysten tarkastelu. Aiheena luonto on tuttu jo kivikaudelta, sittemmin esimerkiksi kansallisromantiikasta, mutta nyt näkökulma on uusi.
– Perinteisesti luontoa on katsottu ulkoapäin, esteettisiä näkökulmia hakien. Tässä näkökulma kääntyy sisäänpäin, siihen että olemme osa luontoa, sanoo biotaiteen läänintaiteilija, oululainen Antti Tenetz.
Suomen Biotaiteen Seura on Liitoksen toinen tuottaja taidemuseon ohella. Seura suhtautuu bioaihepiiriin suvaitsevaisesti, ja esillä on myös teknologisia töitä, kuten Ilkka Halson valokuvateos Kitka River. Siinä digitaalisesti luodut kaariholvit levittäytyvät kansallismaiseman ylle, ikään kuin suojaksi.
Ekologiset teemat ovatkin Tenetzin kuvaamalle näkökulmalle tyypillisiä.
– Myös keinotekoinen elämä, robotiikka ja sensoritekniikka, on läsnä, hän lisää.
Ehkä olennaisinta tematiikkaa on elämän rajallisuus ja jatkuvuus: Kareen Joutsenen mikrobikasvusto on uusiutunut jo vuodesta 2000 alkaen – kuin taikinajuuri – ja esimerkiksi Anu Osvan Mustat helmet kuvaa maapallon elämälle tärkeitä planktonleviä.
– Kasviplankton on vähintään yhtä suuri hapentuottaja kuin sademetsät, Osva selittää ja kertoo, että yhdessä kuvassa on ”yhteyttämiseen osallistuvaa cytochrome c6 -proteiinia koodaavan geenin informaatio värimatriisina”.
Osvassa ruumiillistuu biotaiteeseen ja hänen edustamaansa ”art & science” -suuntaukseen kuuluva tieteen ja taiteen yhteistyö: hän toimi kymmenisen vuotta kotieläingenetiikan tutkijana ja siinä sivussa taiteilijana, kunnes yhdisti erillään olleet elämänalueet.
Nyt Biotaiteen Seuran perustajajäsen työskentelee Luonnonvarakeskuksen ja Lapin yliopiston Arktinen arkki -tutkimusprojektissa – taiteilijana. Tieteen rooli taiteen inspiraationlähteenä tuntuu itsestään selvältä, mutta mikä lienee taiteilijan anti tieteelle?
Sitä pitäisi kysyä tieteilijöiltä, toteaa Osva, mutta muistaa erään tutkijan sanat.
– Hän sanoi minulle: ”Tulee olo, että työlläni on jotain isompaa merkitystä.”
Puhutaan siis merkityshorisontin avartumisesta, johonkin suurempaan kuulumisen tunteesta. Tutkijoiden fokus tahtoo olla yhdessä asiassa, Osva tietää ja havainnollistaa asennetta köyryyn painumalla. Toisaalta:
– Luonnontiede ei ole ennen ollut raaka-aineena taiteelle.
Antti Tenetz kertoo, että biotaideteokset kehitellään usein laboratorioissa. Esimerkiksi Antero Kare on tehnyt yhteistyötä VTT:n kanssa.
– Jo penisilliinin kehittäjä Alexander Fleming oli amatööritaiteilija, joka maalasi erivärisillä mikrobikasvustoilla.
fakta
Oheistapahtumia
Liitos – luonto uudessa tarkastelussa Oulun taidemuseossa 20.5.–12.11.
Liitos-seminaari tänään la 20.5. klo 10–15: mm. näyttelyn taiteilijoita, kuraattori Nina Czegledy, Biotaiteen Seuran toiminnanjohtaja Erich Berger, professori Seppo Vainio, läänintaiteilija Antti Tenetz.
Näyttelyesittelyt pe 26.5., su 11.6., su 6.8. ja su 17.9. klo 14.
Oulun Taiteiden Yö to 17.8.: muun muassa työpajoja, Antye Greien ääniperformanssi.
Biotaide on perinteen uusin ilmaus
Vaikka biotaide lähestyykin luontoa uudella tavalla, se on osa luontoaiheisen taiteen jatkumoa. Vertailukohdaksi voi ottaa Oulun taidemuseon toisessa kerroksessa esillä olevan Ateneum-näyttelyn, Suomen taiteen tarinan.
– Esimerkiksi Werner Holmbergin maisemakuvat ovat varsin rakennettuja. Ne kuvastavat aikansa tapaa nähdä luonto, Antti Tenetz sanoo.
Holmbergin edustamassa romantiikassa luontoa käytettiin kansallisen ihanneidentiteetin luomiseen, kun taas biotaiteessa luonto osallistuu itse luomisprosessiin esimerkiksi mikrobien tai kasvien välityksellä.
Myös aiemman luontotaiteen kommentointi kuuluu kuvaan: Antero Kareen Joutsen on nykytulkinta kansallislinnustamme, ja Liitos-näyttelyn taiteilija Lauri Anttila on kiertänyt tutkimassa Holmbergin maalausten maisemia.
Kiinteä luontosuhde ei ole vain suomalaisen taiteen ominaisuus, toteaa näyttelyn kuraattori, kanadalainen Nina Czegledy.
– Esimerkiksi kanadalaisella ”Seitsemän ryhmällä” on vahva suhde luontoon, hän sanoo.
Suomen Biotaiteen Seura kutsui Czegledyn kuratoimaan Liitoksen. Hänen jäljiltään näyttelyssä on useita ulkomaisia töitä.
– Tutustuin suomalaisiin taiteilijoihin ja täydensin projektia sopivilla kansainvälisillä tekijöillä.
Tenetzin tietämän mukaan Suomessa ei ole järjestetty pelkän biotaiteen näyttelyä, ja Liitoskin on laveammin luontoteemainen. Biotaide on kuitenkin kasvava ala, ja Tenetz ensimmäinen biotaiteen läänintaiteilija. Itse käsite on syntynyt 1990-luvun lopulla.
– Mutta jo kivikautisia luontoa kuvaavia kalliomaalauksia on tehty punamullalla ja verellä, Tenetz sanoo.
Luuppi
Antero Kareen Joutsen (2000) odottaa vielä mikrobikasvuston kukoistusta Oulun taidemuseon vitriinissä. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy aiemman viljelykauden värikäs tulos.
Iikka Järvenpää
Artikkelin lähde Kaleva 20.05.2017.