Satakielen laulu alkoi jo lapsena

Nivalassa syntynyt, Kalajoella varttunut koloratuurisopraano Ida Basilier
oli ensimmäinen suomalainen oopperadiiva, joka teki näyttävän ja menestyksekkään kansainvälisen uran eurooppalaisilla konsertti- ja oopperalavoilla.

Hän ei koskaan unohtanut suomalaisia ja pohjalaisia juuriaan.

Sari Alajoki

Suomalaisen oopperatähden Ida Basilierin kookasta muotokuvaa voi juuri nyt käydä ihailemassa Ateneumin taidemuseon uudessa kokoelmanäyttelyssä Suomen taiteen tarina. Muotokuvassa Basilier on kuvattu Philinen roolissa oopperassa Mignon.

Maalauksen valmistumisvuonna Basilier oli nelikymppinen kolmen lapsen uraäiti, jonka avioliitto oli vienyt Norjan pääkaupunkiin Kristianiaan.

Aikalaiset luonnehtivat Idaa epäsuomalaisen vilkkaaksi ja ranskalaisen eloisaksi. Perimätiedon mukaan Basilier-suku olisikin lähtöisin Ranskasta. 1600-luvulla suvun jäseniä muutti Saksan kautta Ruotsiin ja sieltä edelleen Suomeen.

Idan isä, maanmittari Carl Fredrik Basilier avioitui Kalajoella työnantajansa Johan Garvolin tyttären Mathildan kanssa. Ida syntyi Nivalassa, mutta äidin kotitalosta, Kalajoen Tyngänkylän Tavastviikista, tuli hänen lapsuudenkotinsa.

Kalajoella eli vielä 1920-luvulla ihmisiä, jotka muistavat ”Tavastviikin satakielen” laulaneen lapsena aidalla istuen niin heleästi, että se kuului kauas alajuoksulle saakka.

Idan ja hänen seitsemän sisaruksensa koti oli musikaalinen. Jo Kalajoella heillä oli oma kotiorkesteri, ja kun perhe muutti Ouluun 1863, Basilierien kodista muodostui heti kaupungin musiikkielämän keskus.

Tyttökoulusta valmistunut kaunisääninen Ida haaveili laulajattaren urasta - isän vastustuksesta huolimatta. Ida sai kuitenkin tukijakseen hyvän perheystävän, Kärsämäen kirkkoherran B.L. Frosteruksen, joka lupautui kustantamaan Idan lauluopinnot Helsingissä.

Frosterus oli itsekin etevä muusikko, joka usein säesti Idaa taffelipianolla Kärsämäen pappilan salissa.

Pariisin oopperan tähtitenori Jean Jacques Masset ihastui oppilaansa musikaalisiin ja näyttämöllisiin lahjoihin niin kovasti, että kehotti Idaa konserttilaulajan uran sijaan suuntaamaan oopperalavoille. Laulun ohella Basilier opiskeli myös näyttämöilmaisua, kieliä, musiikin teoriaa ja historiaa.

Pariisista Basilier palasi viettämään kesiä kotiin Ouluun. Oulun Wiikko Sanomat kirjoittaa Idan ensikonsertista Oulussa heinäkuussa 1868: ”Fröökynä Basilierin eiliset laulajaiset olivat saaneet kokoon Oulun koko taidetta rakastavaista yleisöä. Ensimmäinen kerta lauloi varsinainen laulajatar, joka on ’poloisen pohjanmaan’ oma. – Tämä lupaa kunniaa ei ainoastaan tälle paikkakunnalle, vaan koko isänmaalle.”

Uransa alkuvaiheista lähtien Basilier konsertoi Suomessa myös pienillä maaseutupaikkakunnilla ja teki myöhemmin lukuisia hyväntekeväisyyskonsertteja sairaiden, köyhien ja lasten hyväksi.

Basilierin konserttiohjelmiin sisältyi myös jo ensikonsertista lähtien suomalaisia kansanlauluja.

Suomessa Ida Basilierista tuli Kaarlo Bergbomin perustaman Suomalaisen teatterin ja myöhemmin oopperan kantavia voimia. Bergbominkin sukujuuret olivat Pohjoisessa: hän oli raahelaisen kruununvoudin Gabriel Bergbomin pojanpoika.

Basilierin näyttämödebyytti tapahtuikin Suomalaisen teatterin näyttämöllä, Viktor Massén Jeanetten häissä vuonna 1870. Vähän myöhemmin Ida lauloi ensimmäisessä kokonaan suomenkielelle käännetyssä oopperassa, Verdin Trubaduurissa, Leonoran osan.

Jo opintojen alussa Helsingissä Ida Basilierin lahjakkuus huomioitiin korkeimmalla mahdollisella tasolla: puolet valtion myöntämästä kolmen vuoden stipendistä Pariisiin kustansi itse Venäjän keisari omista varoistaan.

Vuosia myöhemmin Pietarissa, esiintyessään keisari Aleksanteri II:n seurueelle hän tapasi myös Leo Tolstoin, joka kysyi laulajattarelta, oliko tämä naimisissa. Idan kielteisen vastauksen kuultuaan Tolstoi totesi ”Äläkä koskaan menekään”.

Myös Pariisissa Ida kutsuttiin usein esiintymään musiikkisalonkeihin, esiintyipä hän Napoleon III:llekin. Idan tiedetään laulaneen myös Rossinin hautajaisissa.

Paluumatkallaan Suomeen kolmannen Pariisin vuoden jälkeen Ida esiintyi Tukholmassa kuningas Oskar II:lle, joka oitis pyysi häntä Kuninkaallisen oopperan solistiksi.

Tukholmassa Idaa juhlittiin oopperan loistavimpana koloratuurisopraanona. Ystävättärelleen hän kirjoitti: ”Minä olen niin onnellinen, kyllä taiteilijan osa on ihana!” Kesken menestyksen tuli suruviesti Oulusta, isä oli kuollut sydänkohtaukseen huhtikuussa 1872. Kaikki sovitut näytökset peruuttiin useiksi kuukausiksi.

Norjaan tekemillään konserttimatkoilla Ida Basilier oli tutustunut Aftenpostenin toimittajaan, Johan Cammermeyer-Magelsseniin. Helsingissä Idan sisaren Fanny Flodinin luona pidettyjen häiden jälkeen Ida muutti Kristianiaan (Osloon).

Hän palasi tämän jälkeenkin konsertoimaan myös Suomeen.

Eräästä niistä kertoo Idan mukana konsertoinut Selma Kajanus muistelmissaan: ”Matkustimme hevoskyydillä Oulusta Raaheen. Sää oli sateinen ja hevonen laiska. Hermostunut Ida yritti jouduttaa ajuria: Jos tietäisitte, kuka teidän kyydissänne istuu, ajaisitte kyllä paremmalla hevosella. Ukon saatua tietää, että kyydissä istui ’Iita Pasillee, se suuri laulajatar’, hän pyysi Idaa laulamaan hänelle. Ida lauloi pitkän trillin, johon ukko totesi: ’Se olikin kuin lintu’, ja niin sai Brunte maistaa piiskaa.”

Viimeisen kerran Ida esiintyi Suomessa lokakuussa 1903 Kaarlo Bergbomin 60-vuotisjuhlanäytännössä. Ohjelmassa oli muun muassa Jean Sibeliuksen Finlandia.

Idan pojantyttären kertoman mukaan Sibelius olisi 12-vuotiaana ollut Idan laulusta niin vaikuttunut, että se antoi hänelle lopullisen varmuuden ryhtyä säveltäjäksi.

Basilier asui viimeiset vuotensa Hegrassa, äitinsä sukunimen ottaneen Hegran linnoituksen komendanttina toimineen poikansa perheen luona. Perheeseen adoptoitiin myöhemmin Idan täyskaimaksi nimetty tytär (s. 1928), joka elää edelleen Oslossa.

Ida Basilierin ääni on kadonnut ikiajoiksi, vaikka hän ehti levyttää syksyllä 1911 Kristianiassa kaksi laulua (Klara stjärna med de ögon snälla ja aarian Verdin Trubaduurista). Jostakin syystä Gramophone-yhtiö kuitenkin hylkäsi äänitteet.

Idan konserttiohjelmiin sisältyi jo ensikonsertista lähtien suomalaisia kansanlauluja. Ida erosikin muista aikansa oopperadiivoista kansanomaisuudellaan; hän oli sisukas ja ahkera Pohjanmaan maaseudun kasvatti, joka halusi laulaa aina myös tavalliselle kansalle sen omalla äidinkielellä.

Tallella sen sijaan on kultainen käsirengas, jonka oululaiset musiikin ystävät lahjoittivat Idalle hänen palatessaan erään kerran Euroopan kiertueelta. Nuorempi Ida on kertonut, että käsirengas myytiin talvisodan aikana Suomen pankissa työskennelleelle ”Karl-sedälle” ja rahat lahjoitettiin Sotainvalidien rahastolle. Koru palautettiin kuitenkin sodan jälkeen takaisin kotiin Norjaan, jossa se on perheen hallussa edelleen.

Lähteinä muun muassa Tunkkari, Marianne 1992: Ida Basilier. Opinnäytetyö, Sibelius-Akatemia. Sähköpostikirjeenvaihto huhtikuussa 2016 norjalaisen Hans Olav Løkken kanssa.

FAKTA