Nikin Viivi, kartanon kaunis tytär

Haukiputaan Kellosta Oulun pohjois-
puolelta estradeille ponnistanut näyttelijä Olivia Gebhard lahjoitti perimänsä
huomattavan omaisuuden näyttelijöiden vanhuuden turvaamiseen – ja oli itse sen
takia lopun ikänsä rahapulassa.

Oulua ja sen ihmisiä Gebhard inhosi
kouluaikojensa kokemusten vuoksi.

Esko Aho teksti // Eino Tirin kokoelma kuvat

Kellolainen näyttämötaiteilija Nikin Viivi, oikealta nimeltään Olivia Gebhard (1897–1976), oli aikoinaan suomalaisen teatterimaailman julkkis. Häntä tituleerattiin myös oopperalaulajaksi, vaikka Olivia itse tunsi olevansa enemmän näyttelijä ja teatteriohjaaja.

Oulun korkeudella Gebhard ei sotien jälkeen juuri käynyt, ei edes kiertueilla, koska hän inhosi Oulua lähinnä kouluaikojensa muistojen vuoksi. Täällä sää oli kylmä ja ihmiset kehityskyvyttömiä.

”Suurimman virheen, Nikin tilan huomioon ottaen, tekivät vanhempani siinä, että lähettivät minut pois Kellosta, kaupunkiin kahdeksaksi vuodeksi oppikouluun... Viisainta olisi ollut antaa minun pysyä kotona ja antaa minun hoitaa kartanoa, sillä siihen minulla oli kova halu ja lahjat. Siinä ohessa he olisivat voineet itse minua sivistää. Siihen heillä olisi ollut paremmat edellytykset kuin Oululla ja sen koululla, jotka ovat olleet molemmat minulle maailman kolkoimmat elämykset”, Gebhard kirjoitti kellolaiselle Eino Tirille 1967.

Helsingin Munkkiniemessä sijaitseva Näyttelijöiden vanhuudenkotisäätiön Thalian Torppa on rakennettu osittain Gebhardin 1948 perustaman Arkadia-säätiön varoin, joten siellä näyttelijättären muisto vielä elää.

Arkadia-säätiön varat siirrettiin jo Gebhardin elinaikana vanhuudenkotisäätiöön. Jälkeenjäänyt kirjallinen materiaali on Teatterimuseossa.

Gebhardin lahjoittama Arkadia-säätiön säädepääoma oli peräisin Nikin ja Hälin tiluksien myynnistä Kellossa sekä muista kiinteistökaupoista. Gebhardin jäämistöstä Thalian Torppaan lahjoitettiin myös näyttelijättären tauluja ja huonekaluja.

Arkadia-säätiön tarkoituksena oli hankkia lepo- ja virkistyskoteja sekä asuntoja sellaisille Suomen vähävaraisille taiteilijoille, jotka vanhuuden tai sairauden takia eivät pystyneet elättämään itseään. On ironista, että omaisuutensa pois antanut Gebhard kärsi elämänsä myöhemmissä vaiheissa kroonisesta rahapulasta ja joutui lainailemaan ystäviltään.

Viimein Näyttelijöiden vanhuudenkotisäätiö myi 1962 Gebhardin lahjoittaman Lauttasaaren kiinteistön ja hankki hyväntekijänsä käyttöön huoneiston, jossa hän asui kuolemaansa saakka.

Arkadia-säätiö vasta nyt toukokuussa päätynyt patentti- ja rekisterihallituksessa poistuvien listalle, koska sen tilinpäätöstä ei ole toimitettu PRH:lle yli kymmeneen vuoteen.

Kellossa asuva kotiseutuneuvos Martti Asunmaa, 81, on kirjoittanut Olivia Gebhardista muun muassa vaimonsa Tytti Isohookana-Asunmaan toimittamaan teokseen Kello merelle soi – Kellon kylän historia (Kellon kyläyhdistys, 2014), joka valittiin vuoden kotiseututeokseksi 2015.

– Nikin talo sijaitsi nykyisen Kellon nuorisoseuran lähellä. Yksi rakennuksista on vielä jäljellä, vaikkakin eri paikkaan siirrettynä, Martti Asunmaa selvittää.

Olivia Gebhardin äiti Maria Nikki oli seilannut nuorana tyttönä Amerikkaan ja mennyt siellä naimisiin Johan Gebhardin kanssa. Olivia oli perheen lapsista ainoa, joka säilyi hengissä.

Olivian ollessa alle vuoden ikäinen perhe muutti Yhdysvaltojen sisällä Alaskaan, missä he asuivat nelisen vuotta. Olivia aloitti Alaskassa koulunkäyntinsä ja oppi ikäisiltään alkuasukkailta jopa intiaanien kielen.

– Pian Olivian pappa Jaakko Nikki kuoli ja ainoana perillisenä Maria Nikki palasi 1902 Olivian kanssa Kelloon tilaa hoitamaan. Liikemies Johan Gebhard työskenteli tuolloin San Franciscossa. Hän muutti perheen luo Suomeen myöhemmin, kun Gebhardien koko Amerikan-omaisuus oli tuhoutunut suuressa maanjäristyksessä.

– Kelloon palattuaan Olivia kävi Oravan koulua, ja ainakin opettaja piti jo silloin hänen lauluäänestään.

Kellossa oli siihen aikaan kaksi kartanoa, Nikin ja Seppäsen (nyk. raamattuopisto) talot. Herrasväet seurustelivat paljon keskenään, ratsastivat tiluksilla tai kulkivat rilloilla, kuten silloin oli piireissä tapana.

Oulussa Gebhard asui ”koulukortteerissa” ruotsinkielisessä perheessä, josta hän ei oikein pitänyt, kuten ei Oulun suomalaisen yhteiskoulun ensimmäisestä rehtoristakaan, tunnetusta suomalaisuusmiehestä Mauno Rosendalista.

– Rosendal oli nuoren tytön mukaan ’inhottavin ihminen, jonka hän oli koskaan tavannut’. Koska Gebhardit olivat teosofeja eivätkä kuuluneet kirkkoon, Rosendal pakotti 12-vuotiaan kaikkien edessä kasteelle ennen kouluun hyväksymistä.

Vuoden 1918 kansalaissodassa Olivia Gebhard toimi valkoisten huoltojoukoissa ja ensiapukoulutuksessa, vaikka myöhemmin hänellä oli voimakkaat sympatiat vasemmistolaisia kohtaan.

– Heti kansalaissodan jälkeen Gebhardit myivätkin kaiken omaisuutensa Kellossa ja muuttivat Etelä-Suomeen. Muutto ei ollut perheelle täysin vapaaehtoinen valinta. Ennen kansalaissotaa isä ja tytär olivat joidenkin mielestä seurustelleet liikaa tsaarin upseerien kanssa. Molemmat nimittäin osasivat vähän venäjän kieltä Alaskan-aikojen muistona, Martti Asunmaa kertoo.

Fakta

Olivia Gebhard

Syntyi San Franciscossa Yhdysvalloissa 1897. Kuoli Helsingissä 1976.

Koti Alaskassa 1898–1902 ja Kellossa Nikin tilalla 1902–1918.

Ylioppilaaksi Oulun suomalaisesta yhteiskoulusta 1918.

Opintoja Helsingin musiikkiopistossa 1919–1922.

Opintomatkoja Itävaltaan, Ranskaan ja Saksaan. Vierailijana oopperoissa ja omia konsertteja.

Näyttelijänä Helsingissä, Tampereella, Lahdessa, Kotkassa ja erilaisilla kiertueilla.

Lapseton avioliitto näyttelijä Keijo Seppäsen kanssa 1937–1946.

Aunuksen teatterissa 1942–1943. Sodan aiheuttama kuulovamma tuli esteeksi esiintymisille.

Piti kodissaan Helsingin Lauttasaaressa koiratarhaa ja huoneteatteria.

Kirjoitteli lehtiin muun muassa uskonnosta, suomalaisuudesta, eläintensuojelusta ja naiskysymyksestä.

Kellossa oli siihen aikaan kaksi kartanoa, Nikin ja Seppäsen (nyk. raamattuopisto) talot. Herrasväet seurustelivat paljon keskenään, ratsastivat tiluksilla tai kulkivat rilloilla, kuten silloin oli piireissä tapana. Naispolvetkin vaipuvat unholaan. Hyvin harva enää edes Kellossa muistaa kylän ison talon kauniin tyttären, Olivia Gebhardin, joka viime vuosisadan alussa pisti seudun poikien päät pyörälle. – Oululainen näyttelijä Jorma Juustinen ehti tutustua Gebhardiin asuessaan hänen vuokralaisenaan Helsingissä. Juustisella oli vuokraemännästään vain hyvää sanottavaa, Martti Asunmaa sanoo. Jatkosodassa Olivia Gebhard kiersi etulinjoja viihdytysjoukoissa laulamassa sotilaille kupletteja. Miehet antoivat hänelle lempinimen ”Lotinanpellon Lilja” Syvärin laivakaupungin mukaan. Kotiseutuneuvos Martti Asunmaa kirjoittaa eläkepäivillään artikkeleita historiasta, mieluiten sellaisista ihmisistä, jotka historiantutkimuksen valtavirta on jo lähes kokonaan unohtanut. Olivia Gebhard on yksi heistä. Hyvin harva enää edes Kellossa muistaa Olivia Gebhardin, joka viime vuosisadan alussa pisti teini-ikäisenä seudun poikien päät pyörälle.

Artikkelin lähde Kaleva 22.05.2016.