Vauvan kanssa valvova äiti löysi observatoriot

Eeva Kauppinen
Oululaislähtöistä kuvataiteilijaa Hannaleena Heiskaa kiehtoo multiversumin mahdollisuus. Tähtitieteilijät ja fyysikot visioivat monimutkaisesti kierteisestä universumista tai maailmasta hologrammina, jossa toimimme kuin valkokankaalle heijastetussa elokuvassa.
Heiska tähtää syvälle ytimeen hiilen avulla: hän piirtää observatorioita.
Ensin Heiska mustaa valkoisen paperin kauttaaltaan. Kuva muodostuu ikään kuin käänteisesti, nurin kurin, poistamalla hiiltä kumilla ja säämiskällä.
Heiska löysi observatoriot vajaat kaksi vuotta sitten, kun valvoi öitä pienen Kaarlo-vauvansa kanssa ja univelkaisena pohti todellisuutta.
- Heräsin aina imettämään. Varmaan se on se hetki, kun keksin observatoriot. Sain kimmokkeen ja aloin googlailemaan niitä. Observatoriot ovat kiinnostavia myös rakennuksina, hän kertoo.
- Ne miellyttävät sekä silmää että mieltä.

Heiska vaihtoi suuret siveltimet ja Blade Runner -sarjan neonvärit hiileen.
Hiilellä piirtämisessä on hänen mielestään kiehtovaa tietynlainen paljastavuus: hiilellä tehty viiva on joko kiinnostava tai epäkiinnostava.
Hiili on myös alkuaine, jota esiintyy kaikkialla, missä on elämää ja orgaanisia yhdisteitä.
- Observatoriot ovat looginen jatkumo Blade Runner -sarjalle, joka käsitteli ihmisyyttä androidien ja scifin kautta. Olemme avaruuspölyä ja tähyilemme avaruuteen, Hannaleena Heiska miettii.
- Olemme sitä, mitä yritämme katsoa. Observatoriot ovat maapallon silmiä, joiden avulla yritämme hahmottaa olemassaoloamme. Yritämme selvittää, mistä olemme tulleet, keitä olemme ja mikä tämä paikka on.

Hannaleena Heiska kertoo jo lapsena Oulussa pähkäilleensä äärettömyyttä.
- Monet ovat varmaan pohtineet. Se on jäänyt mieleen, kun makaa illalla sängyssä ja yrittää hahmottaa, mikä se äärettömyys on. Eikä sitä mitenkään käsitä, Heiska toteaa.
- Vauvan kanssa valvoessa palasi siihen, mitä lapsena yritti kapeasti miettiä. On niin paljon käynnissä asioita, joita me ei välttämättä havaita. Todellisuus on limittäistä. Voisivatko pois menneet omaiset olla vielä jossain olemassa? Se on minusta lohduttava ajatus.
- Isäni kuoli 2011. Aika pian syntyi esikoinen Kaarlo. Ne ovat niin järisyttäviä asioita, että laittoivat maailman toisenlaiseen perspektiiviin.

Mustavalkoiset observatoriot ovat monumentaalisia, staattisia ja pelkistettyjä. Taiteilija kertoo poistaneensa niistä kaiken sälän.
- Haluan hiilipiirustuksilla kuvata jotain ajatonta ja ääretöntä, jota on vaikea tavoittaa tai toivotonta sanallistaa, Heiska sanoo.
Observatoriot ovat paraikaa ensi kertaa esillä Hannaleena Heiskan yksityisnäyttelyssä Göteborgin taidemuseossa.
"Mustuudesta ja osin pimeyden kätkemistä aiheista nousee esiin monumentaalisia, erillisiä rakennelmia, jotka herättävät assosiaatioita niin fallisista sotavarustuksista kuin antiikin temppeleistä", Göteborgin taidemuseon johtaja Isabella Nilsson kirjoittaa näyttelykatalogissa.
Työt jättävät häneen hylätyksi tulemisen ja dystopian tunteen.
- Nämä ovat ihan oikeita, olemassa olevia observatorioita, Hannaleena Heiska kertoo.
- Niistä on tullut fiktiivisiä ja symbolisia minun käteni kautta.
Teoksilla ei ole nimiä, ei edes paikannimiä.
- Päätin, että annan niille vain numerot. Koen, että ne ovat anonyymeja.
Maisemat ja rakennukset tuovat mieleen ESO-järjestön (Euroopan eteläinen observatorio) havaintoalueet Atacaman autiomaassa Chilessä.

Äitiysloma teki tauon taiteiluun. Hannaleena Heiska kertoo silloin fantisoineensa erilaisia näyttelykokonaisuuksia ja itse maalaamista fyysisenä suorituksena - samoin kuin huippu-urheilijat.
- Maalaamisessa on tosi tärkeää maalin herkullinen leviäminen kankaan pinnalle, käsinkosketeltavuus, kaikki se materian tuntu.
Heiska ei ikinä istu, kun maalaa. Hän kuuntelee musiikkia ja saattaa jopa tanssia.
Lapsen myötä tulivat huolet, olenko hyvä äiti ja pärjääkö taiteilijana taloudellisesti.
- Kaikki maailman asiat alkoivat painaa. Nyt esimerkiksi Nepalin maanjäristys. On hirveää, kun ei voi tehdä asioiden eteen enemmän. Kaikki maailman lapset ja eläimet, tulkaa meille asumaan!
Onko Kaarlo jo kommentoinut äidin taidetta?
- Välillä näytän Kaarlolle puhelimesta, että äiti maalasi tämmöisen taulua. Jos se abstrakti, Kaarlo sanoo, että pöllö! Vaikkei siinä edes ole pöllöä. Kaarlo on niin ihastunut pöllöihin.
Mikä sattuma! Heiska löysi puolisonsa, kun tämä tuli Kuvataideakatemian galleriaan ostamaan erästä pöllömaalausta.

Fakta

, syntynyt Oulussa 1973. Asuu ja työskentelee Helsingissä.
Kuvataiteen maisteri, Kuvataideakatemia 2006. Kankaanpään taidekoulu 1999-2000. Limingan taidekoulu 1998-1999.
All those moments will be lost in time, like tears in rain, Helsinki Contemporary 2013. Soul On Fire, Porsgrunn Norja 2011. Altered States, Gallery Kalhama & Piippo Contemporary Helsinki 2010. Not of This World, Gallery Kalhama & Piippo Contemporary, Helsinki 2008. In The Night Side of Eden, Galleria Bakeliittibambin projektihuone Helsinki 2007.Heaven Tonight, Huoltamo Galleria Tampere 2007. When Love & Death Embrace, Kuvataideakatemian Galleria Helsinki 2006.
Impakt Festival, Utrecht Hollanti 2014. Today We Live, Bomuldsfabriken Kunsthall, Arendal Norja 2014. The 30th Hamburg International Short Film Festival, Saksa 2014. Helsingin lyhytelokuvafestivaali 2013. Hailuoto-teatterifestivaali 2013.
Henna ja Pertti Niemistön kuvataidesäätiö, Kiasma, valtion taidekokoelmat, Göteborgin taidemuseo, Turun taidemuseo, Paulon säätiö, Saastamoisen säätiö, Tampereen kaupunki, Päivi ja Paavo Lipposen Säätiö - deponoitu Kiasmaan, Savonlinnan Oopperajuhlat, Kuvataideakatemian kokoelmat.
Today We Live, kokeellisen elokuvan pääpalkinto Helsingin lyhytelokuvafestivaali 2013. Suomen Taideyhdistyksen William Thuring -nimikkopalkinto 2011. Ars Fennica -ehdokas 2011. Juryn erityismaininta Ridestar-elokuvalle Wienin lyhytelokuvafestivaali 2011.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva