Artikkelin lähde Kaleva
Päivi Alasuutari, tekstit
Tuirassa Koskitien varrella asuva Pentti Kela, Limingan kunnanarkkitehti ja tunnettu ideanikkari, alkoi viime kesänä katsoa lähiympäristöään Tuiranpuistoa entistä tarkemmalla silmällä. Siihen nähden, että ollaan Oulussa, korkeusero on huomattava reitillä rannasta Koskitielle ja kuntopolkua ylös puiston korkeimpaan kohtaan. Tarkemmin sanoen 17 metriä 300 metrin matkalla.
Maa on jääkauden jäljiltä kohonnut ja kohoaa yhä erityisen paljon Perämeren rannikolla. Kela alkoi miettiä, voisiko Tuiraan tehdä polun, johon merkittäisiin, missä rantaviiva eri aikoina on kulkenut. Tuiranpuistossa kun on valmis kuntopolkukin sopivassa kohdassa.
Kela kiinnostui maankohoamisilmiöstä jo 1970-luvulla. Innostus arkeologiaan vei hänet myöhemmin myös Yli-Iin Kierikin kaivauksille ja opaskurssille.
Harrastuneisuudesta oli suurta hyötyä, kun hän laski, milloin Tuiranpuiston korkein kohta nousi merestä ja kuinka maa alkoi vallata alaa vuosisatojen saatossa.
Laskelmissa hän hyödynsi jo aikaisemmin piirtämäänsä ajoituskäyrää, miten meri vetäytyy maan noustessa, sekä Oulun yliopiston arkeologian laboratorion maankohoamistaulukoita.
- Tuiranpuiston laskelmissa olen käyttänyt sellaista tietoa, että maa nousee Oulussa noin 80 senttimetriä sadassa vuodessa. Sitten hankin hyvät kartat, joissa on korkeuskäyrät paikoillaan ja sen mukaan lähdin asiaa hahmottamaan.
Vuosisadat vaihtuvat tiuhaan, kun Kela esittelee Tuiranpuiston kuntopolulle vetämiään viivoja. Viikinkiajan rantaviiva, noin 800 jKr., on juuri ja juuri puiston puolella.
- Kuurojen koulun kohta oli jo kuivalla maalla siinä vaiheessa.
Ensin Tuirasta nousi saaristoa. Mantereeseen se yhdistyi noin vuoden 500 tienoilla.
Tuiranpuiston korkein kohta nousi merestä Kelan laskelmien mukaan noin 100 jkr. Sadassa vuodessa se kasvoi kokoa niin, että Lassin päiväkotikin olisi jo mahtunut luodolle. Tuira oli silloin hylkeiden ja kalojen valtakuntaa.
Kun palaamme Koskitielle ja jatkamme matkaa kevyen liikenteen väylää pitkin rantaa kohti, Kela näyttää ensin Koskitien varren ikipetäjää, jonka paikkeilla ranta oli vuoden 950 tienoilla, ja sitten lähellä rannan pyörätietä kasvavaa juurevaa petäjää, jonka kohdalla rantaviiva oli vielä noin vuonna 1300. Hän arvioi tuulenpieksämien latvojen perusteella, että ne voisivat olla ikivanhoja rantapetäjiä.
Historiallisen ajan katsotaan alkavan ristiretkistä, 1150 jKr. Se on lyhyt pätkä, suurin piirtein Merijalin rannan puusepän verstaan portailta nykyiseen rantaviivaan.
Nykyisen pyörätien korkeudella rantaviiva kulki noin 1600-luvulla. Niihin aikoihin Tuirassa on voinut olla jo kiinteää asutusta. Oulun kaupunki perustettiin 1605.
Kelan ajatuksissa maankohoamispolku olisi ainakin alkuun vaatimaton hanke. Suunnitelmissa on pyytää kaupungilta lupaa saada merkitä polku niin, että polun vierellä olisi esimerkiksi sadan vuoden välein vuosiluvuin merkityt kivet näyttämässä rantaviivan paikan. Kuntopolun opastauluun voisi laittaa myös maankohoamispolun kartan ja selostusta maankohoamisilmiöstä.
Jos kaupungilta lupa heltiää, Oulun luonnonsuojeluyhdistys on luvannut apua hankkeen käytännön toteuttamiseen.
- Polku voisi olla esimerkiksi koululaisille hyvä paikka havainnollistaa maankohoamisilmiötä. Tässä sen lyhyellä kävelymatkalla tuntisi jalkapohjissaan.
Kun Tuiranpuiston luoto nousi merestä
- Ihminen tuli jääkauden vetäytymisen jälkeen aika nopeasti Pohjolan perukoille, koska täällä oli paljon riistaa. Sen aikaisille kivikauden rannoille oli hyvä asettua, koska joet antoivat lohta ja meri antoi hylkeitä. Tämä johti siihen, että Yli-Iin Kierikistä tuli hyvin vahva kyläyhteisö, joka saalisti hylkeitä ja jonka kauppayhteydet ulottuivat jopa nykyiseen Latviaan saakka, Kela sanoo.
Kierikissä käytiin kauppaa niin itään, pohjoiseen kuin etelään silloin, kun Oulun keskustan kohta oli 50 metrin syvyydessä meren pohjassa.
- Tämä Tuiran vanha sairaalan mäki on kuitenkin nuori paikka. Polku kuvastaa aikaa Kristuksen syntymän tienoilta tähän päivään, sitä väliähän tämä pystyy vain kuvaamaan. Me olemme vain rautakauden rannoilla korkeimmillakin kohdilla.
- Silloin kuin Kierikki oli kukoistuksessaan, on muuten arvioitu, että ilmasto olisi ollut kahdesta kolmeen astetta nykyistä lämpimämpi. Näinkin pohjoisessa on silloin voinut kasvaa esimerkiksi pähkinäpuita, Kela sanoo.
Fakta
Viimeisen jääkauden aikana jäätikkö painoi maankuoren lommolle ja jäätikön sulamisen myötä maa kohoaa hiljalleen.
Jääkauden päättymisestä on aikaa noin 10 000 vuotta.
Maannousualue ulottuu yli Fennoskandian ja ilmiö näkyy myös Pohjois-Kanadassa ja Länsi-Siperiassa. Fennoskandian maannousualue on kuitenkin ainoa, joka on keskellä tiheää asutusta.
Maannousu vaikuttaa voimakkaimmin Merenkurkun ja Perämeren alueella. Perämeren rannikolla maa kohoaa nyt noin
7-9 mm
vuodessa.
Maannousu on hidastunut. Jääkauden jälkeen ensimmäisen vuosituhannen aikana maa kohosi yli 10 metriä 100 vuodessa. Viimeisimpien 4 000 vuoden aikana se on kohonnut keskimäärin 10 mm vuodessa.
Jääkauden aikana jäätä oli paksuimmillaan Perämeren rannikolla noin
2,6 km
mikä painoi maankuorta alas noin 600-700 metriä.
Maa kohoaa vielä yli 100 metriä.
Ilmiö näkyy selvimmin Merenkurkun rannoilla, jossa saariston maapinta-ala kasvaa vuosittain noin neliökilometrillä.
Koko Suomen pinta-ala kasvaa vuosittain noin seitsemällä neliökilometrillä.
Merenkurkku on päässyt maankohoamisen takia Unescon maailmanperintöluetteloon. Ilmiö on alkanut kiinnostaa kansainvälisiä matkailijoita.
Artikkelin lähde Kaleva