Pajunnan virtaa nousi Kiikeliin

Elina Ursin
Oulun yliopiston arkkitehtiopiskelijoiden rakentama Pajunnan virtaa -pajupaviljonki kohosi kaupunkilaisten iloksi Kiikelin jatkeena olevalle Kokkosaarelle. Oulun arkkitehtuurin osastolla on tapana rakentaa jotain konkreettista pitkän ja suunnitteluntäyteisen lukuvuoden päätteeksi Kiikeliin torin lähituntumaan.
Pajupaviljonki oli viides arkkitehtiopiskelijoiden Kiikeliin rakentama työ. Ensimmäinen työ syntyi viisi vuotta sitten.

Tänä vuonna ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoiden työpajan teemana oli opettajien valitsema paju.
Kurssin ensimmäisessä vaiheessa opiskelijat ideoivat ja suunnittelivat pajusta tehtävää rakennelmaa viikon ajan. Perjantaina valmistunutta paviljonkia opiskelijat rakensivat koko viime viikon.
Paviljongin lähtökohtana ovat Kokkosaaresta avautuvat näkymät sekä tehtaalle että kaupunkiin. Tunnelin sivuille syntyy suojaisia istuskelusoppia.
- Käytimme rakentamisessa punontatekniikkaa ja paju taipuu hyvin putkimaiseen muotoon. Halusimme paviljonkiin leikkisyyttä, siksi keskellä joutuu hieman kumartamaan jatkaakseen matkaa tunnelin päähän, mistä aukeaa näkymä merelle, kertoo toisen vuoden opiskelija Heidi Peura.
- Pienellä budjetilla tehtyjä, mutta henkisesti isoja töitä, ynnää professori Matti Sanaksenaho.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva