Artikkelin lähde Kaleva
Anna Kilponen, teksti
Jukka-Pekka Moilanen, kuva
On noustava mäntyjen latvojen tasolle tullakseen runoilijan kotiin.
Luonto puineen onkin keskeistä kuvastoa Niilo Rauhalalle. Vaikka se kurkkii korkealla Kaukovainion-kodin ikkunasta, voimakkaimpia ovat muistoihin talletetut kuvat. Niihin voi palata koska vain.
- Ilman luontoa lyriikkaa ei voi syntyä. Luonto kuvaa elämääni. Se kulkee rinnan kristillisen elämänkatsomukseni kanssa. Moderni lyriikka on monitulkintaista ja rakentuu kuvien varaan. Kuvat antavat kiinnekohtia, joihin rakentuu koko sanoma, Rauhala sanoo.
Ensin luonto näyttäytyi Lapin avarana maisemina tuntureineen. Se vaikutti kittiläläisen koulupojan riimirunoihin. Runovihkoissa koettiin riemua kevään tulosta ja valon voitosta kaikki nielevästä kaamoksesta. Kevät on edelleen Rauhalalle tärkeä vuodenaika kesän ohella.
- Lapissa kevät oli valtavaa kirkkautta ja kuulautta. Kun jäät lähtivät järvestä, päästiin heittämään verkot ja katiskat veteen. Se oli odotettua aikaa.
Pienviljelijä-isänsä ja vanhimman veljensä kanssa nuori Niilo kulki koulun loma-aikoina halkosavotoissa ja pöllinteossa. Sitten äiti päätti lähettää poikansa oppikouluun 30 kilometrin päähän Kittilän kirkolle.
- Eräs kittiläläismies tuumasi, että nyt "menetettiin hyvä pöllintekijä". Hän ajatteli, että tein väärän valinnan mennessäni oppikouluun.
1950-luvun alussa oppikouluun pääsy ei ollut itsestään selvää: Niilo pääsi toisena oppikouluun Rauhalan perheen kuudesta lapsesta.
- Olin sitkeä, ja kyllä minulla oli myös kova halu päästä eteenpäin elämässä.
Rauhala jatkoi lukioon, jossa hän tutustui moderniin lyriikkaan. Kirjoittaminen ilman riimien kahleita tuntui heti omalta.
Vaikka riimit vaihtuivat vapaaseen mittaan, taidosta kirjoittaa metrisesti tarkkoja riimirunoja on ollut Niilo Rauhalalle hyötyä myöhemmin, kun hän on uudistanut virsikirjamme virsiä ja vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen Siionin lauluja. Kyseisessä liikkeessä on myös hänen hengellinen kotinsa.
Pöytälaatikkokirjoittamiseen tuli muutaman vuoden tauko Rauhalan opiskellessa Helsingin yliopistossa teologiaa.
Sitten tuli meri. Kemiin muuttaessaan 1963 nuori pastori vaikuttui. Hänestä oli hämmästyttävää, kuinka monet kadut päättyivät mereen.
- Se avasi väyliä lyriikkaan. Meri on ollut vahva symboli ja metafora minulle läpi koko tuotantoni. Meri on mystinen, siinä on kirkkautta ja myrskyn tummaa pelottavuutta. Se voi ilmaista esimerkiksi kaipausta, päämäärää, Jumalaa ja ikuisuutta.
Kemin-aikoina Rauhalalta alkoi syntyä tiiviiseen tahtiin runoteoksia. Vuonna 1967 Otava julkaisi hänen ensimmäisen runokirjansa
Perheen kasvaessa lapset, myös maailman lapset kärsimyksineen, tulivat Rauhalan lyriikkaan.
"Joka vuosi olen vuotta nuorempi", hän kirjoitti eräässä lapsirunossaan. Nyt tuo ilo kertautuu lapsenlapsissa ja lastenlastenlapsissa, mutta tunteessa on mukana myös pieni kaiho "elämän menneistä vuosista".
- Vanhempien pitää elää se aika, jonka lapset antavat vanhemmilleen.
On osattava myös luopua, kun lapset lähtevät kotoa. Joskus on luovuttava kuoleman edessä: Rauhala menetti pari vuotta sitten vanhimman poikansa.
Kuolema oli alati läsnä myös sairaalapastorin työssä, jota hän teki parinkymmenen vuoden ajan.
- Se oli kaikkein merkittävin aika pappistyössäni, sillä siinä ollaan lähimpänä ihmistä. Kun saattaa ihmisen kuoleman rajalle, oppii samalla itsekin kärsimyksestä.
Niilo Rauhala sanoo seuraavansa myös miniänsä, Pauliina Rauhalan, kirjailijauraa. Yhdessä he ovat joskus vaihtaneet ajatuksia kirjallisesta työstä. Häntä miellyttää esikoiskirja
Omalla urallaan Rauhalan on kiittäminen Tuomas Anhavaa, josta tuli hänen ateljeekriitikkonsa.
- Hän auttoi löytämään oman kieleni ja opasti modernin lyriikan kirjoittamiseen. Nyt Martti Anhava jatkaa isänsä työtä. Hänen kanssaan ollut myös hyvä työskennellä.
Vuonna 2013 julkaistiin jo 27. Rauhalan runoteos,
- Mitä kauemmin elää, sitä herkemmin mieli palaa lapsuuteen. Pienikin runo saattaa sisältää paljon enemmän kuin tämän hetken: se voi antaa kuvan koko elämästä.
Ensi vuonna 80 täyttävällä runoilijalla on luomisvoimaa vielä jäljellä.
- Minulla on yhä halu luoda uutta ja tulkita tätä elämää. Toivon, että voisin kirjoittaa ainakin yhden runokokoelman vielä. Jos jättäisin 60 vuoden jälkeen kirjoittamisen, tulisi tyhjä olo.
"Keväässä tuoksui multa, sateessa toukokuun", alkaa eräs Rauhalan runo. Kun latvojen tasolta laskeutuu, voi aistia kaivinkoneen möyhimän keväisen kostean mullan.
Fakta
Kittilässä 1936, asunut Oulussa vuodesta 2008.
Leena-vaimo, kymmenen lasta, lastenlapsia ja lastenlastenlapsia.
yliopistosta teolo-
gian kandidaatiksi 1963.
seurakuntapappina ja sairaalateologina Kemissä. Eläkkeellä.
Raamatunkäännöstyössä äidinkielen ja tyylin asiantuntijana. Suomen kirkon
virsikirjakomiteassa 1973-1984, käsikirjakomiteassa 1993-2001. Ruotsin kirkon virsikirjan suomennostyössä 1994-2001.
Siionin laulut -kokoelman uudistustoimikunnassa.
virsikirjassa on
13
hänen kirjoittamaansa virttä,
14 suomennosta sekä toista sataa uudistusta ja muokkausta. Virsikirjan lisävihkoon on tulossa ainakin kaksi Rauhalan kääntämää virttä.
27
runokirjaa, viimeisin Näen mitä haluan nähdä (Otava, 2013). Kirjoittanut myös kaksi oratoriota, kantaatteja ja laulutekstejä.
muun muassa kirjallisuuden valtionpalkinnot 1974 ja 1988. Pro Finlandia -mitali 1990, SVRR:n 1. luokan ritairmerkki 2002, Mikael Agricola -risti 2010.
Bo Carpelanin lyriikkaa. "Carpelanin kieli on herkkää ja harmonista. Se sisältää paljon syvyyksiä."
klassista musiikkia, suosikkeja Schubertin Winterreise, Brahms ja Händel.
Kuivaniemellä meren äärellä. Käy kerran kesässä myös lapsuudenkodissaan Kittilän Kuivasalmella.
ei saa olla koristeellinen.
käyttää hyväkseen runokuvia.
oltava taloudellinen: ei turhia sanoja.
selittää itse itsensä. Lukijalle ei pidä avata, mitä runo pitää sisällään.
Artikkelin lähde Kaleva