Yhden miehen laboratorio

Sini Mononen
Helsinki "Kun ensimmäisen kerran kiipesin Harakan saarella talon katolle, minulla oli valkoiset vaatteet päällä. Siellä seistessäni tuli äkkiä tunne, että en ole yksin. Nostin katseeni ja pääni yläpuolella leijui lokkiparvi", Heikki Mäntymaa, 70, kuvailee itselleen tyypillistä ja samalla elämyksellistä hetkeä performanssitaiteilijana.
Mäntymaan performanssit tapahtuvat yllättäen, yllättävissä paikoissa. Harakan saaressa talon katolla seistessä linnut yllättivät taiteilijan osallistumalla teokseen.
Lokit seurasivat Mäntymaan hidasta huojuntaa ja taipuivat ihmisrungon mukana oikealle, vasemmalle, oikealle.
"Seuraavalla viikolla seisoin taas samassa paikassa, samalla katolla. Nyt minulla oli mustat vaatteet päällä. Valehtelematta pääni ylle ilmestyi silloin musta pääskysparvi!" hän kertoo.
Jäntevä ja puhelias taiteilija muistuttaa olemukseltaan tanssijaa. Mäntymaan performanssitaide onkin vahvasti kehollista.
Mäntymaa on työskennellyt pitkän uransa aikana performanssitaiteen ohella valokuvaajana, käsityöläisenä, taidemallina, lehtimiehenä ja liikunnanohjaajana.
Oulussa Mäntymaa vaikutti 1950- ja 60-luvuilla. Kansakoulun Kokkolassa aloittanut tuleva taiteilija saapui Teuvo Pakkalan kouluun toiselle luokalle.
Sieltä Karjasillalla asunut Mäntymaa siirtyi Oulun yhteislyseoon ja lopulta Pohjois-Pohjanmaan ammattikouluun koneasennusta opiskelemaan.
Mäntymaa päätyi lopulta lehtimiesuran kautta taiteilijaksi. Hän sulauttaa taiteensa osaksi arkea. Arjen estetiikka löytyy ohimennen pienistä, kauniista asioista.
"Mun suhde elämään on positiivinen. Eritteet ja kehon rikkominen eivät kiinnosta. Estetiikka voi olla esimerkiksi sitä, miten valo heijastaa ikkunaan tai miten kattolamppu näyttää ikkunan läpi katsottuna keinuvan puiden oksilla."
Moni oululainen muistaa Mäntymaan Nälkä-performanssin vuodelta 1995. Tuolloin Oulun kaduilla esiintynyt taiteilija esitti performanssin lepo-osuudessa nälkiintynyttä maassa makaajaa.
Oululainen poliisipartio luuli olevansa tekemisissä humalaisen kanssa ja toimitti Mäntymaan putkaan.
Hupaisan käänteen saanut Nälkä-performanssi oli pohjimmiltaan syvän inhimillinen.
Moni performansseihin liittyvä muisto on herkkä, yleisön ja taiteilijan tunnemaailmaa liikuttava. Mäntymaa kuvailee vavahduttavinta kokemustaan Mäntässä 90-luvulta.
"Esiinnyimme Varpu Lukan kanssa puistossa. Teoksessa minä kaivoin metri kertaa metrin suuruista kuoppaa. Varpu seisoi kuopan reunalla morsiuspuvussa, taustalla olevat puut olivat hänen huntunaan."
Mäntymaa ojensi aika ajoin Lukalle lapion, jolloin tämä pudotti takaisin kuoppaan osan jo ylös kaivetusta maasta.
Teosta seurasi tihkusateessa kolmen tunnin ajan vanhempi pariskunta. Myöhemmin he kertoivat, kuinka siinä oli heidän koko elämänsä.
"Tuossa tavattiin, tuossa oli sota, tuossa syntyivät lapset. Mies kaivoi kuoppaa ja aina välillä vaimo täytti sitä."
Mäntymaan arki on hänen omien sanojensa mukaan yhden miehen laboratorio.
Kovin tavanomaiselta se ei todella kuulostakaan. Mäntymaa asuu Helsingin Vallilassa kerrostalossa. Hänellä ei kuitenkaan ole sähköä, eikä siis puhelintakaan.
Tämäkin haastattelu piti sopia menemällä Mäntymäen oven taakse kolkuttelemaan. Hän ei sattunut olemaan kotona, joten postiluukusta tuli sujauttaa lappu soittopyyntöineen.
"Kaupungissa on hyvät verkostot. Ei täällä tarvitse sähköä eikä puhelinta! Pistän vain pääni ulos ja tapaan ihmisiä."
Puhelimesta luopumisen jälkeen Mäntymaan arki rauhoittui. Tosin kun taiteilija näyttää kalenteriaan, se on kirjoitettu pienellä käsialalla täpötäyteen merkintöjä.
Lepo ja rauhallinen elämänrytmi ovat olleet huomattavan eloisalle Mäntymaalle kuitenkin aina tärkeitä. Hän kertoo nukkuvansa talvisin kaksitoista tuntia vuorokaudessa, kesälläkin yhdeksän.
Kun kysyn Mäntymaalta, kuinka hän haluaisi kiteyttää itselleen tärkeän ajatuksen, vastaus tulee empimättä.
"Antakaamme itsellemme päivittäin hetki aikaa rentoon olemiseen ja luovaan maleksimiseen", Heikki Mäntymaa sanoo.

Artikkelin lähde Kaleva