Uljaan uusromanttinen

Konsertti
Oulu Sinfonia. Kapellimestari Tapio von Boehm. Solistina mezzosopraano Virpi Räisänen. Frosteruksen koulun salissa Kärsämäellä 15.5.

Oulu Sinfonia vieraili torstaina Kärsämäellä rakentamassa musiikillista ilmasiltaa Hollannin ja Suomen välille Uljas Pulkkiksen Wayfare-sinfonian (2014) kantaesityksen myötä.
Muistin virkistykseksi; sinfonian tilaamiseen innoittanut tapaus oli seuraavanlainen:
Kärsämäkeläinen metsänvartija Kusti Järnfors oli helmikuussa 1938 poikansa kanssa hakemassa suoheiniä Pillinevalta, kun he löysivät hangesta kaksi yhteen sidottua ilmapalloa viestilappuineen.
Kaksi hollantilaisen Roermondin kaupungin koululaistyttöä välitti palloilla maailmalle uutisen, että kuningatar Julianalle ja prinssi Bernhardille oli syntynyt tytär, Beatrix.
Pulkkiksen sinfonia on omistettu prinsessa Beatrixille, jonka henkilökohtaiset terveiset Kärsämäen konserttiin välitti

Hollannin Suomen suurlähettiläs.
Aiemmin päivällä paikkakunnan koululaiset lähettivät palloja ilmaan samalla tavalla kuin hollantilaiset lapset pian 80 vuotta sitten.
Säveltäjän kertoman mukaan Wayfare-sinfonia irtoaa hänen aikaisempien teostensa mikrotonaalisuudesta, minkä vuoksi se kuulostaa muun muassa kolmisointuisemmalta.
Pulkkis varmasti tietää, että 1980-luvulla tätä olisi nykymusiikkipiireissä pidetty rintamakarkuruutena, avoimesta ohjelmallisuudesta puhumattakaan.
Wayfare osaltaan kuvastaa, paitsi ilmapallojen ja historian kulkua, myös laajempaa kehitystä säveltaiteessa. Ismeistä viis. Jokainen tekee sitä, mikä hyvältä tuntuu. Suuri yleisö taputtaa, koska korvat eivät enää joudu liian koville.
Säveltäjä Pulkkis ei sentään mainitse sävellyksensä yhteydessä sanaa romantiikka, vaikka siihen suuntaan hän tosiasiassa kurkottaa. Aikamme säveltäjäksi vieläpä yllättävän pitkälle.
Koska mukana on aiheenmukaista virsi- ja kansanmusiikkia, voisi teoksen helposti sokkotestissä erehtyä sijoittamaan Brittein saarille maailmansotien väliseen aikaan.
Pulkkiksen taidoista orkesterin, aiheiden ja teemojen käsittelijänä ei jää epäilystä.
Wayfaressa puhaltajat joutuvat välillä koetukselle aroissa ylärekistereissä, mutta Oulu Sinfonian muusikot pystyivät vastaamaan säveltäjän haasteisiin.
Sinfonian finaaliosan laulu-ja orkesteriosuudet julistavat wagneriaanisen mahtipontisesti. Mezzosopraano Virpi Räisänen vahvana tulkitsijana otti niistä kaiken mahdollisen irti.
Wayfare-sinfoniassa myös kapellimestari Tapio von Boehm antoi itsestään paljon jämäkämmän kuvan kuin konsertin varovasti avanneessa Jean Sibeliuksen Kuningas Kristian II -sarjassa.
Esko Aho



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva