Artikkelin lähde Kaleva
Esko Aho Kaleva
Oulu Oulun Pikisaaressa asuvalle monitaiteilijalle, Jouni Kestille, ei kuulu mitään erikoista. Miehen värikkään henkilöhistorian tunteville se vasta onkin uutinen.
Tauluja ei näin lama-aikana mene kaupaksi eikä sävellyksiä tilata. Ikääkin on kertynyt, ja ainoan säännöllisen tulonlähteen muodostaa valtion taiteilijaeläke.
"Tilattiin minulta sentään kuva Vasemmistoliiton vappumarssin julisteeseen", Kesti kertoo.
Samaan aikaan dinosaurukset ovat vallanneet Oulun taidemuseon alakerran lähes puoleksi vuodeksi juuri kenenkään siitä meteliä nostamatta.
Kuvataiteilijat tekevät Oulussa omia juttujaan. He eivät jaksa suuremmin vaahdota yhteisistä, periaatteellisista asioista.
Museo- ja tiedekeskus Luupin porukka saattaisi tykätä huonoa poikkipuolisista kommenteista - ja kuka taiteesta sitten maksaisi.
Taiteen pikisaurus sentään jaksaa vielä laukoa mielipiteitä harmaan partansa välistä.
"Taideteoksista ja dinosauruksista ei pitäisi puhua samana päivänä. Näyttely pyrkii popularisoimaan arkeologiaa, kun taas taiteelle popularisointi on vierasta. Dinosaurusnäyttely taidemuseossa kuvastaa kaupungin puolelta sitä, ettei taideasioita osata hoitaa."
Kestin mielestä kuvataiteilijat tosin häpäisevät itsekin alaansa.
"Meillä on lievä inflaatio päällä, ikään kuin ideat alkaisivat loppua. Vaatteilla peitetään Suurkirkon portaita. Eilen kerrottiin uutisissa, että eräässä Helsingin taidenäyttelyssä oli esillä jääkiekkovarusteita ja suksia. Kovin vähän Suomessa tarjotaan taiteellisesti uutta. Jos edes yhden vanhan idean saa elävöitettyä tuoreeksi, se on jo jotakin."
Hetkinen, harrastihan Pikisaaren dinosaurus itsekin nuoruudessaan vastaavan tyyppisiä, selvästi julkisuushakuisia tempauksia?
"Tein ärsyttäviä juttuja olosuhteiden pakosta, saadakseni huomiota. Kyllä, mutta en pitänyt niitä taiteena. Ne olivat vain lisukkeita ja hämäystä. Kun laitoin palmuja kävelykadulle, naiset tykkäsivät."
Wikipediassa Kestiä kutsutaan poleemikoksi, mikä Oulun murteelle käännettynä tarkoittaa änkyrää. Hän kirjoittaa mielellään ajankohtaisista asioista muun muassa lehtien yleisönosastoille.
Yltiöyksilöllisen tapauksen maine karttui, kun Kesti 1980-luvulla edisti aktiivisesti omaa asiaansa virkamiesten ja poliittisten päättäjien suuntaan.
Vapaalla taiteilijalla ei ollut muuta vaihtoehtoa, mikäli aikoi elättää itsensä ja perheensä.
"Vieläkin otetaan tilaisuuden tullen esille, ettei minulla ole sen paremmin musiikin kuin taidealan muodollista koulutusta. Toimin luomupohjalta, kävin eri festivaaleilla ja tutustuin ihmisiin. Esimerkiksi Avanti!-kamariorkesterilaisia tapasin Viitasaarella Musiikin Aika -tapahtumassa."
Nuorempana Kesti ei silti jäänyt kaupungin apurahoista osattomaksi, vaan näytti kuuluvan listoille yhtä automaattisesti kuin mieskuoro Huutajat tänä päivänä.
"Jollakin muualla alalla olisin tällä tappeluenergialla upporikas. Vieläkin änkyröin tavallani. En kuitenkaan halua puhua pelkästään itsestäni, vaan myös yleisemmällä tasolla ja ennen kaikkea nuorten kollegojen puolesta. Kaupungin säännölliset taideostot olisivat tässä tilanteessa erittäin tärkeitä", Jouni Kesti arvioi.
Mutta onko Oulussa edes pohdittu syvällisemmin sitä, mihin kuvataidetta tarvitaan ja miten tarpeellista taidetta tehdään?
"Taidetta ei ainakaan synny, jos taiteilija ei taloudellisista syistä uskalla kokeilla. Nyt, kun kaupungissa metsästetään flyygelirahoja, olisi myös hyvä katsoa, etteivät kulttuurimäärärahat kulu vain kulttuurivirkamieskunnan pyörittämiseen."
Artikkelin lähde Kaleva