Artikkelin lähde Kaleva
Riikka Marjomaa Kaleva
Oulu Heti aamukahvin jälkeen oululainen Ilkka Kahlos painaa tietokoneensa nappia. Niin hän tekee melkein jokaisena aamuna, sillä kirjoittaminen sujuu parhaiten juuri silloin, kun muu maailma käynnistelee päivää ympärillä.
"Kolmesta neljään tuntia kirjoitan, mutta sitten pitää tehdä jotain muuta. Puolen päivän jälkeen painelen jo kävelylle", kolmatta kirjaansa parhaillaan kirjoittava Kahlos kertoo.
Nyt tekeillä on kirja viiden oululaisen, tarkemmin sanottuna kastellilaisen, elämästä. Yksi on uskonnon kierteessä, toinen kipuilee saksalaisen sotilaan jälkeläisenä taustansa vuoksi. Kenenkään osa ei ole helppo.
"Tarinoihin liittyy kärsimystä ja tuskaa."
Taustalla on todellisia tapahtumia ja ihmisiä - oikeita kohtaloita takavuosikymmenten Oulusta. Kahlos kertoo kuitenkin pitävänsä tiukasti varansa, ettei kukaan tunnista itseään tai läheistään tekstistä.
"Olen heitellyt fiktiota mukaan ja faktaa sekaan. Nimet on muutettu ja faktat muunneltu fiktiiviseksi tarinaksi."
Kahlos kirjoittaa rankoista aiheista, kuten alkoholismista ja insestistä, koska hänellä on tarve pukea sanoiksi karuja ihmiskohtaloita. Sitä, miksi näin on, hän selittää omalla työhistoriallaan.
Erikoissairaanhoitajaksi ja terveystarkastajaksi kouluttautunut mies on tehnyt töitä sairaaloissa eri osastoilla, terveystarkastajana ja kuluttajaneuvojana. Lisäksi hän toimi kymmenisen vuotta lautamiehenä.
Kahlos ehti uransa aikana kohdata lukemattoman määrän hädissään olevia ihmisiä.
"Työelämässä näin paljon elämän nurjaa puolta. Olihan se rankkaa, mutta siinä oppi keskustelemaan ihmisten kanssa ja huomaamaan heidän hätänsä. Ei voinut olla kylmänä, vaan täytyi pystyä olemaan empaattinen ja ottamaan vastaan, mitä toinen kertoo."
Niin syvälle mustiin tarinoihinsa Kahlos ei uppoudu, että ne vaikuttaisivat yöuniin. Annos kylmäpäisyyttä on tarpeen.
"Onhan toki niitäkin hetkiä, että tuntuu suorastaan pahalta kirjoittaa. Välillä selkäpiitä karmaisee."
Siitä, että töissä piti olla kuin kameleontti, joustaa ja vaihtaa roolista toiseen, on ollut Kahloksen mukaan hyötyä kirjoittamiselle.
"Opin ymmärtämään kaikenlaista henkilösuhteista ja ihmisten käyttäytymisestä. Osaan nyt ehkä helpommin asettua toisen ihmisen asemaan."
Laatikkoon Kahlos sanoo kirjoittaneensa koko ikänsä. Kimmoketta tekstin pariin tuli jo neljännellä luokalla kansakoulussa, kun syliin kopsahti voitto kirjoituskilpailusta.
"Kirjoitin tarinan autokolarista. Lopussa paljastui, että kaikki oli vain unen kertomaa. Opettaja kehui, että hyvin oli keksitty."
Kastellissa vietettyä lapsuuttaan Kahlos muistelee mielellään. Hänen vanhempansa olivat paljon poissa vuorotyön vuoksi, mutta isovanhemmat asuivat lähellä.
"Isä työskenteli veturimiehenä, äiti oli töissä sairaalassa. Ukki ja mummi olivat aina läsnä."
Vaikka poikavuosinakin kirjoittaminen maistui, vetivät vauhdikkaat leikit puoleensa. Kahlos pelasi kulmakunnan poikien kanssa jääkiekkoa ja jalkapalloa ja juoksenteli metsissä.
"Ohi ajavilla junilla oli tapana hidastaa Iinatin mäen kohdalla. Hyppäsimme takaosaan ja seisoimme siinä Nokelan asemalle asti. Sitten lampsimme Lämsänjärven kautta takaisin kotiin. Ja olihan niitä paljon muitakin hullutuksia, mutta kaikkea ei kestä kertoakaan."
Kahlos ammentaa tarinoihinsa yksityiskohtia lapsuusvuosistaan ja silloisesta elinympäristöstään. Vaikka omat olot olivatkin hyvät, hän näki ympärillään toisenlaisiakin kohtaloita.
"Miehet olivat tulleet takaisin sotatantereelta, ja kaikesta oli pulaa. Sillä oli vaikutuksensa varsinkin lasten elämään."
Kirjoittamisen into pääsi valloilleen, kun Kahlos jäi pois kuluttajaneuvojan työstä vuonna 2009. Tilalle tuli arki yrittäjänä.
Kahlos pyörittää kirjoittamisensa sivussa perintätoimistoa ja tuholaistorjuntayritystä. Hän saa päättää itse omat työaikansa, joten kirjoittamiselle jää aikaa paremmin kuin ennen.
"Ei tarvitse enää porhaltaa kahdeksaksi toimistolle. Hoidan pääasiassa iltapäivisin perunkirjoituksia, ja sitten heitän myrkytyksen johonkin väliin. Pari päivää saattaa olla niitä hommia ja sitten taas huilia. Aamupäivät kirjoitan, jos vain aikaa on", Kahlos kertoo.
"On mahtava tunne, kun kirjoittaminen luistaa. Se antaa uuden inspiraation ja tunteen, että huomenna taas jatketaan."
Artikkelin lähde Kaleva