Juuret ennen siipiä

Jarno Mällinen

Kesällä 1990 Tuuli ja Veikko Lähteenmäelle ojennetaan Sri Lankassa suloinen nyytti. Lapseton pariskunta adoptoi kaksiviikkoisen tyttövauvan, joka saa nimekseen Silja Kumari. Kolme vuotta myöhemmin sama maa suo heille toisen lapsen, Julius Suranga Lakmalin.
Kasvu Oulun Höyhtyällä sujuu niin normaalisti kuin mahdollista. Jos äiti kulkee kaupungilla yksin adoptiolastensa kanssa, häneltä kysytään: "Kuka on isä?" Jos kaupungilla on koko perhe, vanhempia tullaan kehumaan: "Kyllä te olette hyviä ihmisiä!"
Adoptiosisarukset telmivät pihalla naapuruston lasten kanssa, seikkailevat mökillä, leikkivät tarhassa. Lapsuusmuistoista muodostuu hyvin suomalaisia, mutta rinnalla kulkee vähitellen avartuva käsitys kaukaisesta alkuperästä. Vanhemmat eivät panttaa tietoa, vaan vastaavat kysymyksiin sitä mukaa kun niitä herää.
Eikä niitä voi välttää. Kaveripiiri sulattaa ulkoisen erilaisuuden, mutta koulussa Siljaa katsotaan karsaammin. Hän alkaa ihmetellä, miksi hänet on annettu adoptoitavaksi. Julius pääsee helpommalla: hänen luokallaan on muitakin ulkomaalaistaustaisia lapsia, eikä identiteetti kipuile.
Elämä kantaa. Julius saa hymypoikapatsaan, Silja toimii tukioppilaana. Kansainvälisestä adoptiosta gradunsa tehnyt Tuuli Lähteenmäki tietää, kuinka tärkeää biologisille äideille on saada kuulla lapsistaan. Hän alkaa kirjoitella Sri Lankaan.
Vaikka monen mielestä sukutaustan selvittely saa odottaa adoptiolapsen täysi-ikäisyyttä ja omaa tahtoa, Lähteenmäet haluavat antaa lapsilleen juuret ennen kuin siivet. Viimein äidit vastaavat. Heidän kirjeensä on sattumoisin päivätty samana päivänä, 2. heinäkuuta 1997.
Ensimmäinen tapaaminen järjestyy jouluna 1998. Julius kohtaa äidin, isän, pikkusiskon ja kaksi veljeä. Viisivuotias viilettää kotieläinten keskellä rutiköyhällä riisinviljelyalueella ja tajuaa, että verisukulaiset ovat ventovieraita. Hän jakaa heille joululahjat. Joka sanaan tarvitaan tulkki.
Silja osaa jo jännittää ja pettyy, kun äiti onkin Jordaniassa töissä; isoveljen haaveena on tulla koppimopokuskiksi, ja sitä varten pitää tienata. Silja tapaa äidin vasta seuraavalla reissulla, 15-vuotiaana. Silloin kyynelehtivät kaikki.
Kolmas matka vuonna 2011 jää toistaiseksi viimeiseksi. Kumpikin biologinen äiti lähtee töihin ulkomaille. Juliuksen äidin vastaukset hiipuvat syksyllä 2013, Siljan äidin jo aiemmin. Ja vaikka Sri Lankalla on lapsille erityinen merkitys, heidän kotimaansa on Suomi.
Mikä oli lyhyiden tapaamisten tärkein anti? Ehkä muisto siitä, että äideillä oli rinta kipeänä. Että lapset elävät äitien sydämissä toisella puolen maailmaa.

Artikkelin lähde Kaleva