Artikkelin lähde Kaleva
Carita Forsman Kaleva
Inkeri Jäntti kuvat
Oulu Alussa oli suo, kuokka ja Kalmah.
Tai ovat ne kaikki vieläkin, ja entistä ehompana. Paitsi suot.
"Suot ovat edelleen meidän erityissuojeluksessa", sanoo kitaristi Antti Kokko, 34.
"Kaikki muut paitsi mehtäasiat ovat toisarvoisia", lisää hänen isoveljensä Pekka Kokko, 38.
Kalmahin sielu ja perusta lepää Kokkojen veljesten harteilla, metsuri-isoveljen suuremmilla ja nettivelho-pikkuveljen hieman hennoimmilla.
Kaikki lähtee Pudasjärven soista ja metsistä. Ne rytmittävät miesten tekemisiä; keikkailua, säveltämistä, sanoittamista - kaikkea. Tärkeintä on luonto ja sen antimet. Huoli soista on aito.
"Miksi niitä soita pitää raiskata? Se on ihan turhaa. Näyttää jäävän joillekin tuo hiekkalaatikkovaihe päälle, kun pitää soita kaivaa", murahtaa laulaja Pekka Kokko.
"Hillasoilla kulkiessa ottaa pattiin, kun törmää ojaan, jolla ei ole mitään virkaa", lisää Antti Kokko.
"Luonnontilaisten soiden pitäisi antaa olla rauhassa. Toki rämemuunnoksissa kaivuu on perusteltua. Ei ihme, että Pohjanmaalla hämmästelevät, että on vettä pelloilla, kun ei se pääse varastoitumaan mihinkään", jatkaa Pekka Kokko.
Kalmah on ainutlaatuinen. Maailmasta ei varmasti löydy toista death metal -yhtyettä, joka laulaa jalat harallaan soiden ja luontoarvojen puolesta. Tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa.
"Miksi laulaa sitä iänikuista ’I love juuta’? Sitä on ihan tarpeeksi", Pekka Kokko tokaisee.
"Näistä asioista pitää puhua, vaikka musiikissamme se pientä takapiruilua onkin. Suuri ikäluokka on tuhonnut luontoa jo ihan tarpeeksi. Talvivaara hyvänä esimerkkinä", hän jatkaa.
Meininki on tosi, aito ja karu - ei mitään marjanpoimijoita nämä miehet.
"Ei kun nimenomaan, olemme oikeita marjanpoimijoita, kaikista sitkeintä lajiketta. Ensi viikonloppuna korvasieneen, sitten mustikanpoimintaan ja kesällä hillaan", he sanovat naamat peruslukemilla.
Työnjako on edelleen selkeä. Antti tekee ensin melodiat ja Pekka sitten sanat.
"Kaikkien edellisten levyjen sanat tein metsää raivatessa. Tämän uuden levyn sanat tulivat ketturinkiä kiertäessä", hän kertoo.
"Mitään en laita paperille. Jos se ei jää mieleen, niin ei se ole laulun arvoinen."
Kaikki alkoi Pudasjärveltä vuonna 1991, kun Pekka Kokko aloitti bassonsoitton Ancestorin riveissä. Antti-veli oli tuolloin vielä niin pieni, ettei häntä huolittu mukaan.
"Sinä keskityit vielä silloin hiihtoon, jalkapalloon ja muuhun joutavanpäiväiseen. Ennen kuin kiinnostuit tärkeämmästä eli mehtäasiosta", isoveli huomauttaa.
Bassoon kyllästyttyään, Pekka Kokko siirtyi omien sanojensa mukaan "öyhään" eli laulamiseen ja opetteli kitaransoiton. Velipoika huolittiin mukaan ja vuonna 1996 Kalmah näki päivänvalon.
"Halusta näyttää - siitä se kaikki lähti. Muut bändit lakosivat, mutta me ei annettu periksi. Demoja tehtiin kuusi tai seitsemän ennen kuin meidät huolittiin levy-yhtiöön", sanoo säveltäjä-kitaristi.
"Kostoksi nauhoitimme kaikki demobiisit uusiksi tuleville levyille. Nyt ne on loppu, siksi kai tämä uusi levy kuulostaa niin tuoreelta", hän nauraa.
Sittemmin molemmat ovat asettuneet Oulun seudulle.
"1990-luvun vaihteessa bänditoiminta oli Pudasjärvellä todella vilkasta. Kunnalla oli antaa avustusta treenikämppiin ja muuhun. Ei ole enää. Siinä olisi petrattavaa, jotta nuoret saataisiin pysymään tolpillaan. Paljon halvemmaksi tulisi ostaa pojille kitarat kuin katsoa, kun ne ostaa kaljaa ja tirpovat itsensä hengiltä", Pekka Kokko sanoo.
Eli nyt ollaan siinä vaiheessa, että kesäkuun 14. päivä julkaistaan yhtyeen seitsemäs pitkäsoitto Seventh Swamphony.
"Sitä tehdessä oli jo kutina, että tästä tulee paras levy pitkään aikaan. Ihan paras se ei silti ole, ensimmäinen levy Swamplord pitää edelleen paikkansa", kitaristi jatkaa.
Death metal voisi asiasta tietämättömälle vaikuttaa siltä, ettei sen murina ole äänihuulille helpoin tyyli laulaa.
"Ei siinä ole mitään vaikeaa. Kyllä kai jokainen osaa huutaa", laulaja kuittaa.
"Yhdesti mulla on ääni lähtenyt, Venäjällä. Silloin oli aika kylmä, keikkabussissakin pakkasta. Mutta kyllä se keikka silti vedettiin."
Nyt uudella levyllä kuullaan yllättäen myös "oikeaa laulantaa".
"Seitsemänteen levyyn piti tulla, että annoin periksi. Itselleni", myöntää Pekka Kokko.
"Pikkusen rapiat 50 ottoa, niin sitten se passas", hän heittää.
Kuten useimmat heviyhtyeet, myös Kalmah on ulkomailla paljon suositumpi kuin kotimaassa. Paljon kuvastaa se, että nytkin Antti Kokolla on parikymmentä haastattelupyyntöä odottamassa, nimenomaan ulkomailta. Keikkoja tehdään Suomessa vähemmän, ulkomaat Kanadaa myöten on jo nähty.
"Ei se keikkailu enää hirveästi kiinnosta. Kaikki mikä on mehtäilystä pois, on turhaa. Marraskuussa voisi käydä soittamassa ennen ketunmetsästystä, tai maaliskuussa sitten sen jälkeen, just ennen lahnanpyyntiä", miettii laulaja.
"Ei meitä ole hirveesti kotimaahan kysyttykään. En tiedä miksi. Tulevana kesänä meillä on kolme festivaalikeikkaa, myös Qstockissa", kertoo Antti Kokko.
"Tiijä vaikka lavalle ilmestyis taasen se meijän suoturjake, Swamplord. Se ilmestyy millon minnekin, ja kuiskuttelee mistä ne parhaat hillasuot löytyy. Mukava kaveri."
ilmestyy 14. kesäkuuta.
Artikkelin lähde Kaleva