Artikkelin lähde Kaleva
Kimmo Siira Kaleva
Helsinki Maali ensimmäisen SM-liigaottelun ensimmäisessä vaihdossa ensimmäisellä kosketuksella. Maalikuninkuus uran ensimmäisessä MM-turnauksessa. Iistä Oulun ja Kärppien kautta maailmalle ponnistaneen Hannu Järvenpään jääkiekkouralla näyttävät sisääntulot olivat sääntö, eivät poikkeus.
Myös vuoden 1986 debyytti NHL-ympyröissä oli ikimuistoinen. Winnipeg Jetsin palkkaama Järvenpää aloitti uransa taalajäillä harjoitusottelussa Minnesota North Starsia vastaan. Järvenpää iski ottelussa neljä maalia.
"Herranjestas! Meillä on täällä uusi Gretzky", totesi Jetsiä kannattanut iäkäs nainen.
Aivan Wayne Gretzkyn tasoista pistenikkaria Järvenpäästä ei tullut, mutta kaikkiaan 14 vuoden ammattilaisura oli menestyksekäs ja värikäs. Järvenpää oli epätyypillinen suomalaiskiekkoilija. Hän loi uransa perikanadalaisen mallin mukaan: lapioimalla kiekot verkkoon maalin edustalta.
"Tajusin hyvin aikaisessa vaiheessa, että vastustajan maalin edessä tapahtuu hyviä asioita. Että kun sinne menee, saattaa joskus päästä jopa televisioon."
Järvenpään maalit eivät olleet aina kauniita, vaikka Kärpissäkin (1981-1986) hyökkääjä sai nauttia muun muassa Pekka Järvelän ja Pekka Arbeliuksen hulppeasta tarjoilusta. Järvenpään tapauksessa kiekot kimpoilivat verkkoon milloin mistäkin: käsistä, jaloista, selästä, takapuolesta.
"Kaverit jaksavat aina muistuttaa, että en olisi tarvinnut mailaa ollenkaan."
Jets-aikoina kovapintainen päävalmentaja Dan Maloney komensi pelaajiensa joukosta ylivoimapelin maskimieheksi Järvenpään ja evästi tätä seuraavasti:
"Hannu, get in front of the net and stay fucking there!"
Suomennos: mene maalille ja pysy, v***u, siellä!
"Suurin kohteliaisuus, minkä kuulin pelaajana koskaan."
NHL-ura kesti 114 ottelua ja oli vaikeuksien sävyttämä. Kaikki muuttui NHL-ottelussa numero 20, kun Järvenpää loukkasi polvensa.
"Leikkaus viilasi pois terävimmän nopeuteni ja ketteryyteni - ja aavistuksen itseluottamuksesta. Sen jälkeen minusta tuli työjuhta."
Maajoukkueessa Järvenpää sai kokea ainutlaatuisia tunnekuohuja. Vuosien 1986 ja 1991 MM-kisoissa hän todisti aitiopaikalta, kun Ruotsi nousi viime hetkillä Suomen rinnalle. Anders Carlssonin (1986) ja Mats Sundinin (1991) salamamaalit viilsivät syvän haavan urheiluhullujen suomalaisten sieluihin.
"Niinä hetkinä tuntui, että petimme Suomen. Maajoukkue oli minulle aina kunnia-asia."
Vuonna 1992 Järvenpää oli voittamassa Suomelle ensimmäistä MM-mitalia.
"Loppuottelu Ruotsia vastaan tuli hieman liian nopeasti vastaan, mutta tiesin, että seuraavaa MM-finaalia Suomi ei häviä. Eikä hävinnyt."
Iin kasvatilla on taito nauraa myös itselleen. Päät kääntyvät Helsingin ydinkeskustassa, kun Järvenpää saapuu Kalevan haastatteluun polvipituisissa nahkahousuissa. Asuvalinnallaan hän kunnioittaa nykyisen työmiljöönsä perinteitä. Valmentajan lähitulevaisuuden turvaa Itävallan liigassa pelaavan Villachin kanssa solmittu sopimus.
Järvenpään elämänasenne on jalostunut nykyiseen muotoonsa kipeiden kokemusten kautta.
"Vuonna 1988 vanhempani joutuivat auto-onnettomuuteen, jossa isä kuoli. Suru ja ikävä säilyvät loppuun saakka, mutta ymmärsin, että aika maan päällä voi loppua milloin tahansa", Järvenpää sanoo hiljaa.
"Siksi yritän ajatella asioista aina positiivisesti."
Peliuran kiertolaisvuosien jälkeen Järvenpää on asettunut perheineen Helsinkiin. Oulun seudulla ja erityisesti Iillä on silti erityinen paikka ex-hyökkääjän sydämessä. "Lapsuuteni Ii oli turvallinen ja hyvä paikka asua - ja paikka, johon on myös aina mukava palata."
Erityisellä lämmöllä Järvenpää muistelee junioriaikojen valmentajiaan:
"Jouni Virkkunen, Arto Huittinen, Matti Mäyrä ja Jaakko Palsola antoivat minulle tärkeimmän - innostuksen jääkiekkoon. Ja yleisurheiluvalmentaja Pertti Huovinen oikeastaan teki minusta kiekkoilijan monipuolisilla harjoitteillaan."
Millainen elämänurasta olisi tullut, jos jääkiekko ei olisi vienyt miestä mennessään, Hannu Järvenpää?
"Olisin liikunnanopettaja jossain oululaisessa koulussa."
Artikkelin lähde Kaleva