Artikkelin lähde Kaleva
Aimo Kajava teksti ja kuvat
Kaleva
Kuusamo "Tämä on käyty läpi kokonaan, mutta tekniikalle ei ole tehty mitään. Auto oli työn alla 14 vuotta, mutta meni neljäkin vuotta, etten siihen koskenutkaan", Juhani Kilpivaara esittelee kiiltelevää dollarihymyä.
Amerikkalaisen harvinaisuuden, vuoden 1951 De Soton konepellin alla V8 kehrää niin tasaisesti, ettei korva liioin koneen ääntä tavoita.
Kilpivaara on yksi vanhimmista kuusamolaisista mobilisteista, joka harrastanut vanhojen autojen rakentelua jo 30 vuotta.
Tallissa on muitakin menopelejä, mutta niiden määrää automestari ei lähde mainostamaan.
"Muutamia, muutamia", hän suostuu kertomaan.
Kuusamon mobilistit ovat järjestäytyneet vasta tämän vuoden alussa, mutta harrastus on elänyt vireänä yksityisissä talleissa ja laajemmalta julkisuudelta piilossa.
Autoihin hurahtaneet olivat aiemmin Oulun seudun mobilistien jäseniä. Harrastusta päätettiin kuitenkin syventää perustamalla oma kerho yllättävän syyn vuoksi - autojen ympärillä hääri paljon nuoria.
Kerhon toiminta on lähtenyt kehräten liikkeelle kuin Kilpivaaran De Soto: muutamassa kuukaudessa jäseniä on tullut yli 60, ja joukko kasvaa.
Kuusamon seudun mobilistit ry:n puheenjohtaja Timo Saarela kertoo, että Oulun seudun mobilistit oli hyvä kerho.
"Mitään ristiriitoja ei ollut, ja saimme paljon apua. Kun näimme, että täällä on potentiaalia ja halu tehdä, päätimme kuitenkin perustaa oman kerhon."
Kerhon tavoitteena on siirtää museoautojen rakentamisen taitoja nuoremmille. Saarelan mukaan kädentaidot ovat katoamassa.
"Aloitamme koulutuksen, jossa opetamme pellin hitsausta ja käsittelyä."
Arvokkaiden autovanhusten rakentaminen on kiiltäväksi menopeliksi on niin aikaa vaativaa puuhaa, että valmiille ajokeille on oltava hyvät säilytystilat. Kuusamossa harrastajilla on omia halleja.
"Jossakin vaiheessa katsotaan, että saataisiin jäsenille omatkin tilat."
Museoautojen rakentaminen on erikoisharrastus, joka saattaa maallikon silmissä näyttää liiankin erikoiselta touhulta.
Saarelan mukaan kerhon perustaminen on tärkeä myös siksi, että ympärillä on harrastuksen ilot ja tietoa vaihtava tiivis yhteisö.
Saarela kiinnostui autoista jo pienenä. Puheenjohtajan rivistössä komeilee lähes raadoiksi ruostuneista romuista rakennettuja, nyt uljaina hohtavia autoja laidasta laitaan.
Opel Olympia Record on isännän kanssa samaa vuosimallia 1958. Sen kunnostaminen teetti paljon töitä. "Opeliin ei ole helppo löytää osia. Jaguaariin niitä löytyy niin hyvin, että voisi rakentaa vaikka uuden auton."
Autojen osien hankkimista on suuresti helpottanut internet. Museoautojen rakentaminen ei välttämättä ole Saarelan mukaan kallista. Aikaa harrastus vaatii vielä enemmän kuin paksua lompakkoa. "Oman työn osuus on iso. Sanotaan, että silloin ihminen lepää, kun ajan taju menee. Tallissa vierähtää monesti tunteja, ettei huomaakaan."
Kuusamossa mobilisteilla ei vät ole kellosta tunnit loppuneet. Harrastajien käsissä on syntynyt valtava rivistö monenlaisia kulkupelejä.
Lauantaina jäähallilla järjestettävään maksuttomaan näyttelyyn harrastajat tuovat sata kunnostettua autoa ja konetta.
Saarelan mukaan kerhokin on perustettu sillä tavalla, että sinne mahtuvat kaikki harrastajat, olivatpa he innostuneita autoista, moottoripyöristä tai työkoneista.
Artikkelin lähde Kaleva