Kunnalllisneuvosta kiinnosti sotahistoria

Ville Tikkanen. Kajaanilainen kunnallisneuvos ja entinen kansanedustaja, sotaveteraani Ville Tikkanen kuoli sunnuntaina 26. toukokuuta sydänkohtaukseen Kajaanissa.
Hän oli syntynyt 18.elokuuta 1919 Pistojärvellä, Vienan Karjalassa, mutta jo varhain asuinympäristöksi tuli Taivalkoski. Hän oli myös kainuulainen liikennöitsijä ja sosiaalidemokraattinen poliitikko, joka toimi kansanedustajana 1960- ja 1970-luvuilla. Kunnallispolitiikassa hän toimi muun muassa Kajaanin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
Tikkasen vanhemmat olivat työmies Konsta Tikkanen ja Maria Heikkinen. Käytyään kansakoulun hän teki maa- ja metsätöitä vuoteen 1945 saakka.
Ennen sotia Tikkanen asui Taivalkoskella Inkeen ja Tyrämäen kylissä, tällöin hän tutustui tulevaan kirjailijaan Kalle Päätaloon. Jatkosodan aikana Tikkanen oli autonkuljettajana 6. divisioonassa.
Kainuulaisessa veteraanityössä hän oli kuolemaansa saakka.
Sotien jälkeen Tikkanen toimi liikennöitsijänä Kajaanissa kuorma-autoliikenteessä 1951-1958 ja linja-autoliikenteessä 1958-1971. Tikkanen oli myös taksiautoilijana 1951-1958. Vuodesta 1969 hän toimi Kajaanin kaupunkilinjat Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana.
Tikkanen sai kunnallisneuvoksen arvonimen 1980. Eläkevuosinaan hän on kirjoittanut useita etenkin sota-aikaa käsitteleviä teoksia. Tikkaselta ilmestyi seitsemän teosta, joista tunnetuin on vuonna 1996 ilmestynyt Partisaanien uhrit.
Eero Marttinen



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva