Artikkelin lähde Kaleva
JARNO MÄLLINEN
Puisesta pariovesta työntyy pää, jolla on poikamaiset piirteet ja terhakas ilme. "Terve terve!" kajahtaa rappukäytävään. "Hyvinkö löysit!"
Tottahan toki: ollaan kivenheiton päässä Helsingin Senaatintorista, kirjailija Jalmari Finnen kotitalossa Mariankadulla. Kiljusen herrasväki sopii kuvaan sikäli, että oven takana on Suomen Vanhempainliiton toimisto. Viikarimainen hahmo on liiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila, Oulusta kansakunnan pääkallonpaikkojen tuntumaan edennyt.
"Meillä on viikkopalaveri jo melkein päätöksessä!" hän kajauttaa ja kehottaa istumaan. Avaran toimiston hyllyissä on värikkäitä esitteitä, mutta myös historiallisia niteitä, kuten Kotikasvatusyhdistyksen Koti-lehden vuosikertoja; Vanhempainliiton juuret juontuvat tuohon vuonna 1907 perustettuun yhdistykseen.
Takahuoneesta kuuluu iloista puheensorinaa ja naurua. Sitä säestävät etäyhteydessä särisevä miesääni sekä päällimmäisenä sointuva toiminnanjohtaja. "Kiitos Aslak - ja näin kaari kiertyy umpeen", Kurttila heittää, sillä etä-ääni kuuluu toukokuussa perustetun Oulun-toimipisteen Aslak Rantakokolle.
Sivuhuoneesta purkautuu puolenkymmentä naistyöntekijää, ja paikan ainoa mies ottaa vieraan vastaan. Aluksi puhe kääntyy jälleen Ouluun, sillä palaverissa on juuri käsitelty Korvensuoran maanantaista koululakkoa.
Käytännön asiat tulevat selväksi, mutta selonteko ei pääty niihin.
"... kun on tutkittu tiettyjä koululakkotilanteita, on ollut melkoinen havainto, että lapset näkevät vanhempansa hyvin voimaantuneina. Se on iso kokemus demokratiatyössä, jota järjestötoiminta on, kun me kuitenkin yritetään parantaa tätä maailmaa..."
Hetkinen, missä mennään? "Kaikki toiminta rakentuu alhaalta ylöspäin", Kurttila kuvailee järjestöään, ja sama koskee hänen soinnikasta ilmaisuaan. Katse tähyää lattianrajassa siintävään kaukaisuuteen, esitelmöinti laajenee ylätason termeihin ja jatkuu vaivatta kahden tunnin haastattelun ajan. Toimittajan kysymyksiä kirittävät tarmontäyteiset "joh, joh, kyllä, näin juuri!" -hokemat.
Ajatuksenlento tarttuu. Kenties Vanhempainliitto on kuin ammattiliitto, joka lakkotilanteessa neuvoo ja ohjailee edustettaviaan? Kyllä, tätä vertausta järjestössä on käytetty. Entä kannustaako Kurttila vanhempia toisaalta auktoriteettikapinaan, toisaalta auktoriteetin ottamiseen? Näin juuri!
Auktoriteettiin kannustaminen kiteytyy alkuvuodesta alkaneessa julistekampanjassa. "Kotirintama"-teeman alla kulkevien julisteiden visuaalinen tyyli ja iskulauseet mukailevat sota-ajan propagandaa: "ASUUKO PERHEESSÄSI VIINATROKARI? VARO VALHETTA. ULKONALIIKKUMISKIELTO ALAIKÄISILLE!"
Kritiikkiä on tullut niin vanhemmilta kuin vaikkapa Lukiolaisten Liitolta: tyyliä on moitittu syyllistäväksi, vastakkainasettelua luovaksi ja luottamusta syöväksi. Jyväskylän Vanhempainfoorumin puheenjohtaja väitti (HS 7.5.) kampanjaa Kurttilan omaksi eikä kuullut siinä jäsenten, lähes 1 400 vanhempainyhdistyksen ääntä.
Toiminnanjohtaja toteaa, että Kotirintama-teema hyväksyttiin normaalia järjestödemokraattista tietä. Tyyli puolestaan syntyi, kun mainostoimisto "otti kopin meidän pohdinnoista". Oma osuus hämärtyy ylätason mietelmiin, mutta selväksi käy, että opetusministeriön virkamiehenä Kurttila kuuli kylliksi juhlapuheita ja on "kentällä kierrettyään" rohkaistunut "herättämään ja pysähdyttämään".
Kritiikki onkin "erinomaisen hyvä asia", sillä yksimielisyys kertoisi ympäripyöreydestä. Mitä iskulauseisiin tulee, niitä tipahtelee polveilevan puhetulvan lomasta kuin kokeneelta poliitikolta. Näin ikään:
"Se, että olemme kotirintamassa, tarkoittaa myös, että olemme eturintamassa."
"Hiljaisuuden aika kasvatuksessa on lopetettava."
"Tarvitaan yleissitova kasvatussopimus."
"Nuorelle ei pidä sanoa ei - alkoholille pitää sanoa ei."
"Jos odottaa vain päänsilittelyä, oma tukka jää kampaamatta."
Tähänastinen vaikutelma on vain kolikon toinen puoli. Kurttilan ääni on järjestömoottorin ääni, mutta sisältö saa ajattelemaan. Varsinkin jos itse on vanhempi.
Pääväittämä on, että nyky-Suomessa kasvatusta luullaan yksityiseksi, perheensisäiseksi asiaksi, vaikka sen vaikutukset heijastuvat kaikkialle. Kotirintama-kampanja ravistelee vanhempia yhteisvastuuseen, sopimaan säännöistä. Pieni syyllistäminen ja vastakkainasettelu ovat tässä paikallaan; leväperäisyydestä tuleekin tuntea syyllisyyttä, ja vanhemman on pysyttävä roolissaan, vastakkainasettelun uhallakin.
"Tämä on iso asia, jossa me aikuiset kipuilemme. Kun omat mukulat saadaan tilastollisesti yhä myöhemmin, on oma elämä rakennettu jo mukavaksi harrastuksineen ja lomineen. Mutta lasten kanssa joutuu tinkimään minun omasta, ja se tuottaa tuskaa. Kuitenkin esimerkiksi omaa alkoholinkäyttöä on pakko miettiä suhteessa nuoreen, sillä aikuisen malli on juuri se malli, jonka lapsi tai nuori omaksuu."
Kurttila uskoo ja toivoo Suomen olevan vielä siinä määrin yhtenäiskulttuuri, että yhteinen kasvatus onnistuu. Optimismista kertoo, ettei hän katso tämän olevan ristiriidassa perheiden moninaisuuden kanssa. Vanhemmat laidasta laitaan, kirkkoon kuulumattomista muslimeihin ja puolueesta toiseen, "pystyvät löytämään jaetun ajatuksen kasvatuksesta".
"Mutta se edellyttää, että he tuntevat toisensa ja oppivat luottamaan toisiinsa. Ja tämä on meidän tehtävä - vanhemmat on ryhmäytettävä!"
Lapsiin täytyisi sen sijaan ottaa oikeanlaista etäisyyttä; nykyisen virikepaljouden keskellä vanhemmista tulee huomaamattaan neuvottelijoita, joilta jälkikasvu tinkaa lisäetuja. Sellaisessa pyörityksessä vanhemmuus joutuu jatkuvasti haastetuksi. Kurttila kritisoi tilanteesta kaupallisuutta, joka tunkeutuu määrätietoisesti lasten maailmaan ja tyrkyttää "24/7-ranneketta" yhä pienemmille.
Järjestelmäkriittisyys erottaakin Kurttilan presidentti Niinistön niksioppaasta. Hän ei kutista kasvatusta pelkiksi "arjen teoiksi", vaan ulottaa vastuun rakenteelliselle tasolle aina talouspolitiikasta työsopimuksiin.
"Jos rakenteet ja ihmiset menevät eri latuja tai jos ihmisten on pärjättävä ilman rakenteita, osa porukasta tippuu pois. Yhteiskuntasopimus on saatava kirkastettua!" hän julistaa ja kuulostaa yhtä aikaa sekä punertavalta että papilliselta.
Kumpikin osuu oikeaan. Entinen keskustanuori ja Anu Vehviläisen ja Anneli Jäätteenmäen eduskunta-avustaja liittyi demareihin naistenpäivänä 2012.
Saman tien auennut kuntavaaliehdokkuus toi 252 ääntä. "Koen, että velvollisuuteni on tehdä voitavani. Sen työn voi tehdä missä tahansa puolueessa, mutta jokaisen on se tehtävä..."
Hengellinen vakaumus virisi eduskunnassa. Nyt taskussa on teologian maisterin paperit. "Viimeinen työetappini on toivottavasti pienen seurakunnan pappina. Siinä on sama juttu kuin vanhemmuudessa: on rohkaistuttava keskustelemaan. Papilla pitää olla isot korvat mutta pieni suu!"
Juristivaimon kanssa Kurttilalla on kolme lasta. Miten oma isyys sujuu?
Vastaus lähtee laajenemaan heti ("Jokaisella ihmisellä vanhemmuus on iso sukupolvellinen tarina...") mutta käteen jää myös jyviä.
"Kun ensimmäinen lapsi syntyi, ymmärsin oman merkityksen olevan paljon pienempi kuin siihen asti ajatellun. Ja se tehtävä on ylisukupolvisuus, että oma tapa elää siirtyy lapsissa eteenpäin. Kaikki ei ole tässä ja nyt - se, mikä liittyy henkilökohtaiseen kilvoitteluun. Urakehityksessä on pitänyt löytää mittakaava..."
Kuulostaa haasteelliselta, jos miehen hengästyttävää CV:tä katsoo.
"Kyyyllä yhteistä aikaa löytyy... me molemmat saamme elää työelämää, jossa työnantaja tunnistaa, että perhearkea tulee ottaa huomioon."
Elämätapakipuilua ei ole kuulemma ollut: perhe on luontevaa jatkoa nuoruuden päihteettömyydelle. Teini-iän viikonloppuihin kuului hengailu huonokuntoistenkin kaverien seurassa, mutta "keskusteleva, turvallinen, luottamusta rakentava ja vapautta antava" kulttuurikoti sai pysymään selvin päin. "Ehdottomasti!"
Edes lyhytikäiseen Yrjö-bändiin ei liittynyt räkä poskella -meininkiä. Kuvaavampi jätkäporukka on Ynnin Pojat -kuoro, jossa Kurttila ala-asteella lauloi.
Jos tämä kaikki tuntuu vieraalta, ovat kasvatuksen haasteet tuttuja.
"Eilen lapsukaiset olisivat pelanneet Pikku Kakkosen Herttaa monta kierrosta lisää, ellen olisi sanonut, että nyt lähdetään pyöräilemään. Neuvottelut eivät päättyneet yksimieliseen tulokseen. Väestöliiton tutkimuksen mukaan oma lapsi on tärkeämpi kuin koskaan ennen ja pettymysten aiheuttaminen voi tuntua pahalta, mutta..."
Heti laajenee.
Artikkelin lähde Kaleva