Jampan kukka ei lakastu

Eeva Kauppinen Kaleva
Oulu Joukko Jamppa Tuomisen (1949-1998) faneja kokoontui lauantaina iltapäivällä elokuvateatteri Studioon. Luvassa oli Jamppamania-dokumenttielokuvan ensiesitys.
Studio oli lähes viimeistä penkkiä myöten täynnä. Ilmassa oli jännitystä ja odotusta. Kiitoksia sateli.
Ensi-ilta oli ajoitettu Jamppa Tuomisen syntymäpäivälle 11. toukokuuta.
Elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Katja Kinnunen (s. 1989) löysi faniklubin lehti-ilmoittelun perusteella.
"Olen Muhokselta kotoisin ja paikallislehtiä seurannut. Minulle oli jäänyt mieleen heidän ilmoittelunsa. Että mikä ihme Jamppa Tuomisen faniklubi on? Minun täytyi selvittää, mistä tässä on kyse", Kinnunen kertoo.
"Tämä on niin ainutlaatuinen yhteisö, ettei tällaisia varmaan ole Suomessa monta."
Jamppamania on Kinnuselle medianomi-opintojen päättötyö Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa.
Edesmenneellä oululaisella romanttisella tenorilla on kekseliäs ja toimelias faniklubi. Dokumentti vie katsojan Jamppa-musiikin lauluiltoihin sekä Raksilan uimahallin allasjumppaan, jolle Jampan sisar Annette Soronen keksi nimen Jamppajumppa.
Tutustumme fanikerhon keskeisiin henkilöihin sekä Jampan kappaleista inspiroituneeseen naivistimaalariin Marja-Liisa Kanniseen. Useissa hänen Jamppa-töissään kiemurtelevat särkyneistäsydämistä muodostuneet kellokukkaköynnökset.
"Jamppa on artistina aliarvostettu. Radiossa ei soiteta tarpeeksi hänen musiikkiaan eivätkä levy-yhtiöt julkaise laadukkaita kokoelmia", kritisoi faniklubin varapuheenjohtaja Veikko Tiitto elokuvassa.
Jamppa Tuomista verrataan suosiossa Kari Tapioon ja Topi Sorsakoskeen.
"Jamppa oli puhutteleva artisti."
Ensi-iltayleisön joukossa istui myös Jarmo "Jamppa" Tuomisen hovisäveltäjä ja sanoittaja Veikko Juntunen. Posiolaissyntyinen, Oulussa toiminut kirjaltaja-muusikko oli Jampan hyvä ystävä.
70-luvun alussa Juntunen teki Jampalle tilaustyönä esimerkiksi kappaleen Aamu toi, ilta vei, jolla Jamppa Tuominen voitti Iskelmähaavin Oulun osakilpailun ja tuli toiseksi Helsingin Kulttuuritalolla järjestetyssä loppukilpailussa.
Jamppamania-dokumentissa nähdään tietysti myös Jamppa itse estradilla.
"Musiikki ja faniklubin toiminta ovat dokumentissa sopivassa balanssissa", Veikko Juntunen arvioi heti tuoreeltaan dokumentin nähtyään.
"Faniklubi toimii tosi hyvin. Se on tehnyt erittäin arvokasta työtä."
Monet Jampan tulkitsemat Veikko Juntusen laulut tuntuvat sopivan artistin omaan elämäntarinaan. Samoin kuin faniklubin toimintaan.
"Sua muistan vielä useinkin, yksin kun mä oon. Kuin kynttilä on elämämme tää..."
Faniklubin sielu ja primus motor on Jampan sisar Annette Soronen, joka toimii klubissa rahastonhoitajana ja tapahtumavastaavana. Faniklubin sihteeri on Jampan toinen sisar Pirjo Kanniainen.
Jamppa Tuomisen faniklubissa on 250 jäsentä. Fanijoukko koostuu pääosin keski-iän ylittäneistä ihmisistä.
"Kaikki uudet jäsenet otetaan riemumielin vastaan", Annette Soronen sanoo.
"Tämä on yksinäisten ihmisen poistoklubi. On sattunut niin, että johonkin meidän tilaisuuteen tulleet aivan oudot ihmiset ovat alkaneet keskustelemaan ja ovat nyt mitä ylimpiä ystäviä."
Klubin puheenjohtajan Mauno Heikkilän mukaan tavoite on ylläpitää Jamppa Tuomisen musiikillista monipuolista tuotantoa.
"Se on meille se ykkösasia. 70-80-lukujen idoli elää sydämissämme."
Varapuheenjohtaja Veikko Tiitto toteaa klubin perustuvan hienoon musiikkiin ja hienoon laulajaan.
"Meillä on kova usko, että nuori polvi löytää Jampan ja jatkaa faniklubin toimintaa."
Faniklubin toiminta pysyy vireänä. Jamppajumppa jatkuu syksyllä tiistaisin Raksilan uimahallissa kello 12.30. Kesällä jumpataan Hartaanselän puistossa.
Oulun päivien yhteydessä järjestetään 16.6. Sanginjoen nuorisoseuralla ilmaiset Jamppatanssit ja bussikyyti Oulusta. Solisteina ovat Annette Sorosen tytär Jaana Raivio ja Kanarian Mikki. Syyskuun lopulla Jamppa Tuomisen faniklubi suuntaa kahden viikon ryhmämatkalle Turkkiin.
Yhteisiä ulkomaanmatkoja on tätä ennen järjestetty Kanariansaarille Playa del Inglésiin ja Rodoksen saarelle Kreikkaan.
Jamppamania-dokumentti (kesto 15 minuuttia) esitetään 17.5. kello 17 ja 17.30, 18.5. kello 15.30 ja 16 sekä 19.5. kello 15.30. ja 16. Esityspaikka on elokuvateatteri Studio, kulttuuritalo Valve (Hallituskatu 7). Vapaa pääsy.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva