Artikkelin lähde Kaleva
Carita Forsman Kaleva
Oulu "Olisimme halunneet musiikiksi tähän elokuvaan Veikko Lavin laulun Jokainen ihminen on laulun arvoinen, mutta emme saaneet kiinni hänen sukulaisiaan, jotta olisimme saaneet luvan", sanoo elokuvantekijä, kuvataiteilija Karoliina Niemelä.
Hänen ohjaamansa dokumenttielokuva Lukemattomia juttuja sai ensi-iltansa elokuvateatteri Starissa lauantaina.
Elokuva kertoo Meri-Toppilasta ja sen asukkaista, alueen menneisyydestä ja nykyisyydestä.
"Olen aiemmin tehnyt yhteisötaideprojekteja Oulun taidemuseon kanssa, ja muun muassa Meri-Toppilasta haimme maahanmuuttajanuoria ja kantasuomalaisia mukaan. Alue on tullut hieman ghettomaiseksi ja sitä kautta mielenkiintoiseksi. Lisäksi olen saanut siihen tuntumaa Meri-Toppilan asukasyhdistyksen kautta, jossa olen ollut mukana", kertoo Niemelä taustoista.
Asuintalojen keskelle jätetyt vanhat tehdasrakennukset ovat kuin huutava muistomerkki menneiltä ajoilta. Meri-Toppilan keskeisiä rakennuksia on Alvar Aallon suunnittelema tehdaskokonaisuus, jossa toimi vuoteen 1985 asti sellutehdas siiloineen.
Vanhalle tehdasalueelle muodostui 1990-luvulla rakennetuista taloista lähiö, joka on tänä päivänä mielenkiintoinen kulttuurien sulatusuuni.
"Meri-Toppila ei ole pelkästään pellolle rakennettu lähiö, vaan sillä on pitkä, moniulotteinen historia. Kuvasin opiskeluaikoina noita tehdasrakennuksia, jota kautta minullakin oli jo valmiiksi tuntuma paikkaan", kertoo dokumentin kuvaaja Pirjo Lempeä.
Elokuvaa kuvattiin parisen vuotta sitten elokuussa ja kuukauden kuvausten aikana kameroiden eteen asettui kertomaan tarinansa kaikkiaan 47 henkilöä; lapsia, aikuisia, maahanmuuttajia, mummoja, vaareja, työttömiä ja opiskelijoita.
"Meillä oli välillä ihmisiä jopa jonoksi asti. Sana oli kiirinyt asukastuvalla ja halukkaita riitti. Heistä jouduimme suurimman osan ikävä kyllä jättämään pois, jotta saimme elokuvan mahtumaan puoleen tuntiin", pahoittelee Niemelä.
Kaikki henkilöt liittyvät jotenkin Meri-Toppilaan; joko ovat asuneet siellä tai asuvat edelleen, työskentelevät tai peräti esiintyneet siellä, kuten liminkalainen butotanssija Liana Potila, jonka tanssia elokuvassa nähdään.
"Halusimme löytää ghettoalueen toiset kasvot, että mikä se alue oikeasti on. Hyppäsimme vapaaseen seikkailuun", Karoliina Niemelä kertoo.
"Minullakin oli etukäteen vankat ennakkoluulot, jopa pelot, jotka sitten karisivat kyllä nopeasti pois. Kun halusimme mennä paikalliseen baariin, Dixonklubiin, kuvaamaan, niin ajattelimme mennä päivällä, ettei tapahdu mitään kauheaa. Höpsis, siellä oli maailman mukavin henkilökunta ja ihmiset", nauraa Niemelä.
"Mutta hienointa oli löytää se alueelta kumpuava voima, jossa ilmenee mieletön kunnioitus elämää kohtaan", hän lisää.
Tekijät käyttivät elokuvan tekemisessä hieman epäsovinnaisempia dokumentin kuvaamisen tapoja. He antoivat kohteille etukäteen tietoja siitä, mitä tulee tapahtumaan.
"Käytimme niin sanottua yhteisötaiteen metodia, joka antaa kuvattaville mahdollisuuden vaikuttaa teoksen sisältöön", sanoo Niemelä.
"He saivat itse valita paikkansa, jossa kuvataan. Jotkut valitsivat mielipaikkansa merenrannalta, toiset biljardipöydän vierestä. Kerroimme heille myös etukäteen kysymykset, jotta heillä oli aikaa miettiä, mitä haluavat sanoa", hän jatkaa.
Kaikille esitettiin samat kysymykset: mikä on heidän elämänsä kantava voima, mikä on tärkeää ja mikä on elämän motto. Vastauksiksi paljastui tavallisten ihmisten iloja, suruja, toiveita ja onnellisuutta.
"Välillä riipi sydämestä, kun kuunteli niitä toiveita. Onni rakentuu niin pienistä asioista ja haaveista", sanoo Niemelä.
"Se pistää myös miettimään, mikä itselle on tärkeintä", lisää tuottaja Marjo Pekonen.
"Eikä vanhan tehdasalueen yhteisöllisyys ei ole aikojen saatossa mihinkään hävinnyt, muoto vain hieman muuttunut", hän jatkaa.
Elokuva oli mukana Aalto-yliopiston ja Oulun yliopiston Dimike -tuotekehitystä digimediaan -hankkeessa ja siitä on aikaisemmin koostettu mediateos, joka esitettiin Oulun kaduilla UBI-kosketusnäytöillä sekä nettisivuilla. Lisäksi teoksen galleriaversio oli esillä Oulun taidemuseossa.
1.6. kello 18, liput 2e.
Artikkelin lähde Kaleva