Artikkelin lähde Kaleva
Carita Forsman
Jukka-Pekka Moilainen kuvat
Kaleva
Oulu "Tämä on aika monelle tuttu aihe, mutta yllättävän vähän käsitelty", sanoo näyttelijä Jukka Rasila, 42.
Hän puhuu tuoreesta näytelmästään Isyyspakkaus, jonka ensi-ilta oli huhtikuussa Aleksanterin teatterissa Helsingissä. Komedian on käsikirjoittanut Tiina Puumalainen ja ohjannut Petteri Summanen, Rasilan pitkäaikainen ja paras ystävä.
"Puumalaisen käsikirjoitus on loistava, koska hän on naisena pystynyt sukeltamaan miehen nahkoihin ja vielä niin, ettei mies olisi voinut tuollaista lopputulosta edes käsikirjoittaa", nauraa Rasila.
Oivaltavuus kuuluu ja näkyy tekstistäkin; hyvin harva mies esimerkiksi tietäisi, että raskauden lopussa tuleva äiti ei näe ison mahansa alta omia jal-kojaan.
"Ei niin", myöntää Rasila.
"Tiina halusi vielä ohjaajaksi sekä näyttelijäksi miehet, joilla on lapsia. Pyysin sitten Peteä, koska tiesin, että häneltä saan paljon fyysistä apua. Että miten sitä kahvikuppia oikeasti hämmennetään, kun sitä ei oikeasti kädessä ole."
Lavalla nähdäänkin erilaista Jukka Rasilaa.
"Olen avoin ja samalla fyysinen, varma ja herkkä. Summanen riisui minusta puhe- ja liikekielen maneereita niin paljon kuin mahdollista. Hänhän tuntee minut yli 20 vuoden ajalta, joten tietoa miehellä on."
Apuna oli myös ystävysten keskinäinen luottamus ja pitkä yhteinen työhistoria.
"Pete esimerkiksi tietää, milloin minulle on turha puhua. Sen sijaan, hän pyytää minut katsomoon ja näyttää, mitä tarkoittaa. Kun näyttelijä on lavalla yksin, niin kaikki eleet näkyvät. Kävimme läpi pieniä, mutta merkittäviä yksityiskohtia", Rasila jatkaa.
Monologi ja kokonaisen oman komedian tekeminen on Rasilallekin suuri haaste.
"En ole vastaavia päässyt tekemään kovin monta kertaa aikaisemmin, opiskeluaikoina kerran ja sitten Turussa veljeni Kimmon kanssa. Siellä esitimmekin viisi vuotta monologia kimpassa eli näyttelimme yhdessä samaa henkilöä, mutta siitä on jo aikaa seitsemän
vuotta."
"Ensimmäisessä Isyyspak-kauksen-esityksessä pelotti ihan valtavasti, ja täällä Oulussa esiintyminen on aina erityistä. Kaikista pahinta on, kun äiti tulee katsomaan", hän virnistää.
"Petellekin sanoin, että jos tämä menee perseelleen, niin laitan tämän sun piikkiin. Jos tää onnistuu, niin otan kaiken kunnian", hän nauraa.
Käsikirjoittaja Puumalaisen teksti pureutuu isyyden ongelmiin ehkä syvemmin, kuin ehkä tuoreet isät itse pystyvät tuntojaan tulkitsemaan.
"Näytelmän näkökulma ja ote on niin herkkä. Sen alussa sanotaan, että ’en usko, että miehet olisivat jotenkin tunteettomampia kuin naiset. Kyllä minulla on ainakin tunteet, en vain halua puhua niistä’", näyttelijä Rasila havainnoi.
Aleksanterin teatterissa näytelmän aihealue on näkynyt selkeästi katsomossakin. Monologi kävisi synnytysvalmennuksesta kaikille tuleville tai jo oleville vanhemmille.
"Siellä on ollut ihan älyttömästi raskaana olevia naisia ja heidän miehiään. Näytelmä avautuukin enemmän niille, jotka ovat saamassa lasta tai saaneet lapsen. Luulen kuitenkin, että se antaa paljon myös muille, sivusta seuraaville, isovanhemmille ja sisaruksille", Rasila toteaa.
Omakohtaisuus auttaa tietysti myös näyttelijää.
"Minun nuorimmaiseni on nyt jo kahdeksanvuotias, joten olen joutunut takautuvasti käymään läpi asioita, mitä silloin oikein tapahtui. Kun kotiutuiduin ensimmäisen lapsen kanssa Kätilöopistolta, olo oli sellainen, että kirjastokortin hankintaankin annettiin enemmän etukäteistietoa."
"Ja kuulen kyllä lavallekin asti: ai, tällä kohdalle nauroivat naiset, ja tälle miehet. Lisäksi meillä on jokaisella omakohtainen kokemus syntymästä", hän naurahtaa.
Kun raskaustesti näyttää plussaa, niin se on alkupamaus kokonaiselle uudelle elämäntyylille, joka kestää elämän loppuun asti.
"Mies haluaa tuntea olonsa tarpeelliseksi. Usein isät jäävät täysin ulkopuolisiksi äidin ja vauvan maailmasta. Sain tästä aiheesta eräältä lääkäriltäkin kirjeen, jonka hän oli kirjoittanut väliajalla. Lääkäri oli huomannut jälkikäteen, että isät aina unohtuivat nurkkaan. Opinnoissakaan sitä ei otettu huomioon", Rasila kertoo.
Näytelmässä pureudutaan vaikeisiin asioihin teatterin ja komedian kevyiden keinojen avulla.
"On hienoa, että saan ammattini kautta sanoa jotakin, vaikuttaa. Vaikka juuri naureskelin lapsilleni, että eikö olekin kummallista, että iskä täyttää kohta 43 vuotta ja saa ammatikseen leikkiä. Minun ei ole siinä mielessä tarvinnut koskaan kasvaa aikuiseksi, olen ollut onnekas", hän hiljentyy.
"Joka kerta kun tämä esitys on loppunut, niin minulla on tullut itku. Helpottunut itku, joka kuvastaa jännitystä, työmäärä, tsemppausta ja koko olemistani."
"Jää sellainen olo, että sainpas kerrottua teille!"
Artikkelin lähde Kaleva