Artikkelin lähde Kaleva
Näkymä on minullekin tuttu. Hiukkavaaran K2-kasarmin edessä lehti- ja havupuita sekaisin kasvava pieni metsä. Parkkipaikkojen ja sorakenttien ympäröimänä se usein näyttäytyy aika ankeanakin.
Se on maisema, joka avautuu myös taidemaalari Lauri Arolan (s. 1952) työhuoneen ikkunasta ja on ollut hänen maalaamisensa motiivi nyt reilun kahden vuoden ajan.
Arola työskentelee mielellään havainto lähtökohtanaan. Hän pitää siitä, kuinka se sotkee taiteilijan omat liian suljetut systeemit ja tuo aina jotain uutta myös omaan värimaailmaan. Arolan maalaukset kulkevatkin värin ehdoilla piirustuksen ollessa värille alisteinen. Arola maalaa nopeasti ja spontaanisti.
Maalauksista välittyvät paitsi säätilan ja vuodenaikojen vaihtelut myös taiteilijan mielen säätilat.
Maalaukset ovat siis kuin pätkä nauhasta, joka säännöllisenä toistuvan maalaamisen aktin myötä jatkuu ja jatkuu. Lähtökohtaa olisi ehkä vielä voinut korostaa vaikka tiukemmalla ripustuksen rytmityksellä tai karsimalla pois muutamat poikkeamat aiheesta, mutta Arola ei välttämättä ole edes halunnut sitä. Hän ei halua sitoa itseään liian tiukasti johonkin konseptiin niin kuin ei tiettyyn tyyliinkään.
Jollakin tavalla ymmärrän hyvin hänen näkemyksensä. Jos nyt niiden asioiden joukossa, jotka elämässä eivät ole turhia, maalaaminen on yksi, se voi olla olemassa juuri näin: jatkuvana, arkisena, ei itsestään välttämättä suurta melua pitävänä mutta tekijälleenkin aina yllätyksiä tuottavana matkana.
Leena Kangas
Taidemaalari Lauri Arola kertoo työskentelevänsä mielellään havainto lähtökohtanaan. Taustalla maalaus Värien joutsenlaulu. (lauriarola.jpg)
Maaliskuun kolmannen päivän valoa Lauri Arolan maalauksessa Punaista.
(arola_punaista.jpg)
Vähän myöhemmin maaliskuun kolmantena. Lauri Arolan maalaus Kadonnut punainen.
(arola_kadonnutpun.jpg)
Lauri Arola: Kuiskaten valo saapuu tammikuun kaamokseen. ((arola_kuiskaten.jpg)
Artikkelin lähde Kaleva