Oma koti kullan kallis

Teemu Wilenius Kaleva
Kiiminki Mäntymetsää silmänkantamattomiin. Muutama massiivinen peltoaukeama iäkkäiden puiden siimeksessä. Ojien pohjalta kantautuva sulavien keväthankien soliseva ääni ja kurasta rapaiset pienet soratiet.
Idyllinen maalaismaisema puolen tunnin ajomatkan päässä Oulun kaupungin keskustasta.
Oma koti.
Rentoutumisen ja rauhoittumisen tyyssija.
Paikka, jossa mieli ja sielu lepäävät raskaan pelikauden jälkeen. Paikka, jota parempaa on vaikea kuvitella akkujen lataamiseen seuraavaa pelikautta varten.
Maajoukkuepuolustaja Lasse Kukkonen, 30, on viettänyt viimeiset kuusi vuotta elämästään maailmalla. Ensin Yhdysvaltojen suurkaupungeissa Chicagossa ja Philadelphiassa ja nyttemmin Venäjän Omskissa ja Magnitogorskissa.
Jääkiekko on sanellut muuttokuorman määränpään. Lasse Kukkosen ja hänen Piritta-vaimonsa esikoinen, viisivuotias Vilma, syntyi Chicagon sykkeessä. Perheen kuopus, kahden ja puolen vuoden vanha Moona, päräytti ensimmäiset itkunsa ilmoille Omskin öljykaupungin sairaalassa.
"Asuinpaikkamme on vaihtunut kiitettävää tahtia. Philadelphiassa viihdyimme erinomaisesti, mutta oikea kotimme on täällä - on ollut siitä asti, kun rakensimme tämän vuonna 2006", Lasse Kukkonen sanoo Kiimingin Tirinkylässä sijaitsevan kotitalonsa pihalla.
"Aina kun tänne tulee, on hyvä olla. Olen kaupunkilaispoika, mutta viihdyn luonnon keskellä enemmän kuin hyvin. Oma rauha on tärkeää koko perheellemme. On mahtava fiilis juoda aamukahvia kauniina kesäaamuna nurmikolla istuen ja katsoa, kun lapset ja koirat leikkivät vieressä", Oulun Kirkkokankaalla varttunut Kukkonen tunnelmoi.
Ei ole ihme, että ammattilaiskiekkoilija pyrkii viettämään mahdollisimman suuren osan vähäisestä vapaa-ajastaan perheensä kanssa korven keskellä.
Kärpistä maailmalle ponnistanut Kukkonen kuuluu maajoukkueen päävalmentajan Jukka Jalosen luottopelaajiin. Puolustaja aloittaa perjantaina Helsingissä jo uransa seitsemännen aikuisten MM-turnauksen.
Leijonien konkariosaston jäsen myöntää, että kotikisat tuovat soppaan oman lisämausteensa.
"Haaste on normaalia suurempi. Arvoturnauksissa on aina tietynlainen paine, mutta tällä kertaa pitää huolehtia entistäkin tarkemmin siitä, että keskittyminen pysyy oikeissa asioissa. Joukkueen ympärillä käy varmasti melkoinen kuhina koko kisojen ajan."
Asialla on myös kääntöpuolensa.
"Hotellikuolemasta ei ole ainakaan vaaraa. Joissakin aikaisemmissa kisakaupungeissa näin ei ole ollut. Esimerkiksi Moskovan kisoissa 2007 olimme Pikun (Jari Viuhkola) kanssa kaksi ja puoli viikkoa käytännössä koko ajan hotellihuoneessa. Tai no, minä uskaltauduin sentään hakemaan ruokaa kadun toiselta puolelta silloin tällöin."
"Bratislava oli puolestaan mahtava kisakaupunki. Siellä riitti tekemistä ja kokemista myös kaukalon ulkopuolella, eikä tarvinnut turhia jännittää tai pelätä. Hieno kaupunki kaikin puolin."
Kukkonen luutii kaukalossa pakkiparina toisen ex-kärpän, Topi Jaakolan kanssa. Puolustusorientoituneen kaksikon ajatukset menevät yhteen, joten yhteispeli on mutkatonta.
"Topin kanssa on helppo pelata. Olemme jauhaneet niin pitkään yhdessä."
"Enemmän minua jännittää se, miten pärjään Pyken (Mika Pyörälä) kanssa samassa hotellihuoneessa. Olenhan ehtinyt tottua jo tietynlaiseen komenteluun, koska Juhis (Juhamatti Aaltonen) on ollut kämppäkaverina sekä Magnitogorskissa että kolmissa edellisissä MM-kisoissa", Kukkonen virnuilee hyväntuulisesti.
Kukkosen sopimus KHL-seura Metallurg Magnitogorskin kanssa loppui tähän kevääseen. Lienee aiheellista kysyä, joko olisi aika palata takaisin kotiin ja kasvattajaseuraan Oulun Kärppiin?
"Rehellisesti sanottuna, en tiedä yhtään, missä pelaan ensi kaudella. Vaihtoehtoja on useita."
"Mietin ensi kauden osoitetta vasta kisojen jälkeen. En halua venyttää ratkaisuani kuitenkaan kesän loppuun, koska perheelle on helpompaa, että asioista tiedetään hyvissä ajoin."
Onko Kärpät yksi vaihtoehdoistasi?
"Totta kai on. Kasvattajaseura on aina lähellä sydäntäni."
"Kotimme, läheisemme ja ystävämme ovat täällä. Ja eiköhän tämä ole myös paikka, jonne asetumme peliurani jälkeen."



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva