Kupliva tulkinta Pikku naisista

Eeva Kauppinen Kaleva
Oulu Kylläpä on ihanat puvut: neitosilla rimpsuhelmaa, pitsipuseroa ja muotoa antavia kaarrokkeita, nuorilla miehillä tyylikkäitä, istuvia miesten kokopukuja. Puvut viimeistelevät ajankuvan ja tukevat Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukion Pyramiditeatterin näyttelijöiden roolitulkintoja.
Tänä vuonna lopputyön tekstiksi valikoitui yhdysvaltalaisen Louisa May Alcottin tyttökirjaklassikko 1860-luvulta.
Lopputuloksesta näkyy konkreettisesti, mitä OSYKin ja Oulun kaupunginteatterin kummikoulusuhde mahdollistaa: ohjaajana on näyttelijä Liisa Toivonen ja puvut on saatu käyttöön teatterin pukuvarastosta.
Tänään Oulun kaupunginteatterin uudet johtajat Mikko Kouki ja Arto Valkama allekirjoittavat Kummikoulusopimuksen. Se tarkoittaa, että jo kauan voimassa ollut sopimus pätee myös uusien johtajien aikana.
Sopimukseen kuuluu muitakin tarvittaessa päteviä yhteistyömuotoja: tilojen lainausta puolin ja toisin, mahdollisia yhteistyöprojekteja ja joskus myös oppilaita avustamassa Oulun kaupunginteatterin tuotannoissa.
Pikku naisia on Pyramiditeatterin tulkintana iloinen ja kupliva. Synkkyys ja melankolia on tiessään, jos sisarkatrasta vertaa vaikka Tšehovin Kolmeen sisareen tai Lorcan Bernarda Alban taloon.
"Möin tekstin oppilaille", kertoo ohjaaja Liisa Toivonen. "Halusin nostaa esiin ystävyyden, perheen ja toisista välittämisen. Pikku naisia valittiin ilon ja elämänmyönteisyyden vuoksi."
Koska on sota ja puutetta, Marchin perhe auttaa köyhää saksalaista Hummelin suurperhettä. Lisäksi mamma toimii vapaaehtoistyössä sotilaskotiyhdistyksessä.
Nämä asiat - sosiaalinen vastuuntunto ja humanitaarisuus - jäävät yleensä tuskin havaittaviksi sivujuonteiksi tekstin mentaalimaailmaa rakennettaessa. Nyt on luettu Alcottia toisin.
Tyttökirja ja siitä dramatisoitu näytelmä voi hyvinkin palvella myös yhteisvastuusta kertovia päämääriä.
"Esitys on tehty uskon luomiseksi hyvään", Toivonen korostaa.
Dramatisoinnin pohjana oli Sari Karhulahden uusi suomennos Pikku naisista (Art House 2004). Mukana on myös tiivistelmä Shakespearen Macbethista, jota Marchin pikku naiset esittävät joulunäytelmänä Jo-sisarensa ohjauksessa.
Kupliva vaikutelma syntyi siitä paljosta naurusta, keskinäisestä kohteliaasta kirjeenvaihdosta ja suukottelusta, jota näytelmään on ammennettu.
Ensi-iltoja oli kaksi ja siksi myös kaksoismiehitys.
Pikku naisien kantava voima on keskushenkilö ja kertoja Josephine "Jo" March, tuittupäinen ja elämäniloinen tyyppi, jonka Sonja Immonen tulkitsi vangitsevasti ja valloittavasti.
Sisaruksista saatiin hienosti muovattua erilaiset, uskottavat persoonat: järkevä ja vaatimaton Meg (Meri Väyrynen), ujo ja musikaalinen Beth (Hanna Vanhala) ja lapsekas ja pirtsakka Amy (Eve-Riina Hyrkäs).
Äitinä Tiia Käpylä huokuu huolekasta ja hellää lämpöä.
Henna Holsti saa huumoria torkkuvaan Marchin tätiin, jonka pää todella nuokkuu kuin suuri daalia.
Frans Horneman on luonteva lavalla kivana naapurinpoikana ja joka äidin toivevävynä Lauriena. Mikael Multasuo tyypittelee John Brooken napakasti.
Anna-Mari Peltola löytää palvelija Hannah Mulletiin iän tuomaa hitautta ja toisaalta palvelusväen sanallista sukkeluutta.
Eli näyttämöllä nähtiin paljon lahjakkuutta ja selvästi myös yrittämisen iloa ison haasteen edessä.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva