Artikkelin lähde Kaleva
Oulu Sinfonia. Anna-Maria Helsing, kapellimestari. Solisti Barnabás Kelemen, viulu.
Madetojan sali 18.5.
Konsertin ohjelman laadinta ei juuri voi mennä pieleen, kun turvataan kahteen suureen B:hen, Ludvig van Beethoveniin ja Johannes Brahmsiin. Tällaisella yhdistelmällä Oulu Sinfoniakin päätti kautensa keväisen energisissä duuri-tunnelmissa.
Solistina soittanut Barnabás Kelemen korvasi tehtävässä vierailunsa peruneen Alina Pogostkinan, mutta Kelemenin tulkitessa jylhän vakuuttavasti Brahmsin Viulukonserttoa D-duuri op. 77, ei Alinaa tullut lainkaan kaivanneeksi.
Kelemenin Guarneri-viulun sointi on vahvan intensiivinen myös hiljaisemmissa nyansseissa, ja Brahmsin konserton jykevästi kirjoitetun orkesteriosuuden keskelläkin Kelemen nousi solistille kuuluvaan asemaan ja auktoriteettiin.
Useimpiin viulukonserttoihin verrattuna epämelodinen ja akordipainotteinen satsi huokui Kelemenin tulkinnassa vaivatonta energiaa ja tahdonvoimaa kohoten finaalissa jopa villiin railakkuuteen.
Kelemenin soitossa on hienoa myös hillitty ja olennaiseen keskittyvä esiintyminen.
Lavalla tosiaan puhui viulu eivätkä peilin edessä opetellut elkeet.
Ylimääräisenä kuultu Johann Sebastian Bachin Andante lisäsi Kelemenin taiteilijakuvaan myös herkän ja mietiskelevän muusikon.
Beethovenin Sinfonia nro 7 A-duuri op. 92 saa miltei poikkeuksetta seurakseen tarinoita säveltäjän holtittomasta alkoholinkäytöstä.
Perimätiedon perusteella teos kannattaisi tuttavallisesti nimetä Kännisinfoniaksi, ja varsinkin teoksen finaalissa voi halutessaan kuullakin enemmän kuin häivähdyksen nousuhumalaista uhoa.
Anna-Maria Helsing johdatti Oulu Sinfonian teokselle ja kevään loppuhuipennukselle sopivaan tapaan villeille urille.
Sinfonian jyskyttävästä rytmiikasta otettiin kaikki irti, ja loppua kohti aina vain voimistuvat fortissimot toivat jo mieleen rock-konserttien dramaturgian.
Tulkinta oli tarmokkuudessaan aseistariisuvan riehakas, mutta soinnillisesti ei varmaankaan tiukin Oulussa kuultu versio tästä sinfoniasta.
Musisoinnin riemussaan ja estottomuudessaan Beethovenin seitsemäs oli kuitenkin ylittämätön, kuin loppukaronkka lavalla.
Hannu Hirvelä
Artikkelin lähde Kaleva