Artikkelin lähde Kaleva
Hannu Hautala ja Pekka Punkari: Hannu Hautalan luontokuvaus-
opas. Docendo 2012.
Kun kaikki on kohdallaan, tekisi mieli maksaa tästä työstä huviveroa, sanoo tohtori hc Hannu Hautala, Kuusamon kuuluisa luontokuvaaja, jolle neljä vuodenaikaa tarjoaa "365 ihanaa päivää".
Onnellisen miehen ongelmana on ajan puute, kun linnut tulevat, pesivät ja lähtevät. Hiljaisen talven jälkeen kaikki tapahtuu yhtä aikaa, ja kuvaaja pelkää alituiseen olevansa myöhässä.
Nukkua malttaa vain muutaman tunnin yössä, mutta valoa riittää, Koillismaan luonto on Hautalalle ihanteellinen paikka valokuvata lintuja.
"Täällä pesivät etelän lajeista pohjoisimmat ja Lapin linnuston eteläisimmät lajit." Muuttomatkalla pysähtyvät myös Siperiaan menijät.
"Täältä minä löysin valon ja värit", Hautala kertoo. Onni on ahkeran veli, sillä parhaita kuvia ei oteta vaan annetaan. Mutta ideoita ja mielikuvitusta pitää olla, ja on tartuttava aiheeseen heti.
"Hyvää yritetään, mutta priimaa tahtoo vaan tulla", sanoo vaatimaton mies.
Poikana Pohjanmaan Töysässä Hautala maalasi vesiväreillä kuvia linnuista. Sitten löytyi Paulinin - Korkolaisen kirja Kameramme luonnon kätköillä (1957), ja se oli kuin bensiiniä nuotioon. Puolukkarahoilla hän osti sitten Felica-kameran.
Autonasentajan opista oli hyötyä, kun hän hankki rättisitikan (2CV), joka on "maailman paras auto maastossa". Neljä rättäriä kului loppuun, maasturit suurenivat ja veivät Lapin, Suomen ja Euroopan kiertelyyn, Islanninkin kahteen kertaan.
Muutto Kuusamoon 1979 tuotti Kuukkelin maan, jota myytiin 33 000 kappaletta. Yhdessä 15-vuotisen taiteilija-apurahan kanssa se sinetöi onnellisen miehen ammatin. Hän hankki hienot laitteet ja kysyi, miksei maailman parasta voisi tehdä Suomessakin.
Kyllä voi, Hautala on sen tien avaaja. Nyt hän maksaa avun ja tuen takaisin omalla luontokuvauksen oppaallaan, joka inspiroi uusia sukupolvia. Kuusamo sai Hannu Hautala -luontokuvakeskuksen, jossa on pari miljoonaa valokuvaa näyttelyineen.
Kamera-lehden ex-päätoimittaja, kouluttaja Pekka Punkari dokumentoi Hautalan retkiä huolella. Asenne on kunnioittavan lämmin - maestro on mestari. Retkiltä on tarkat tiedot kuvausvälineistä ja säädöistä, paikoista ja varusteista (kuten paistettua makkaraa termospullossa).
Kaikki konstit paljastetaan, maestro luottaa kilpailuun, sillä se pakottaa hänetkin yhä parempaan. Sympaattisen miehen on helppo myös verkostoitua, tietoja ja kuvauskojuja vaihdetaan vastavuoroisesti.
Kuvauspaikkojen kärjessä ovat Kitkan laakso ja Jyrävä, Päähkänäkallio ja Oulanka. Korouoman rotkolaakso Posiolla on ehdoton mansikkapaikka, siellä on kauan ollut Hautalan yksi kuvauskoju jyrkänteen reunalla, josta on suoraa pudotusta 30 metriä.
"Pystyn olemaan viikon mettässä, mutta sitten on pakko nähdä ihmisiä", Hautala sanoo. Tärkein paikka suurille aatoksille on keinutuoli kotona, mutta työmaallakin pitää hänestä olla yhtä hauskaa. Kameraa ei saa puristaa liikaa, iloinen ilmapiiri ruokkii luovuutta ja antaa myös anteeksi.
Salainen toive on aina nähdä uivelo, tuo Yrjö Kokon mystinen ungelo. Hautalalle se on Suomen kaunein lintu, "hysteerisen hieno". Kaikista nähdyistä linnuista kaunein oli virta-alli Islannissa.
Japani on Hautalalle johtava maa luonnonkuvauksessa, huippuna Michio Hoshino, jonka karhut tappoivat telttaan yöllä. Japanilainen taide nousee kiinalaisesta, ja siksi Hautala sanoo, että hänenkin kuvansa perustuvat vanhaan kiinalaiseen taiteeseen.
Kaiken perustana on valo, joka muotoilee kohdetta ja taustaa. Valon avulla pienikin aihe nousee mestariluokkaan. "Aivan superia valoa", maestro innostuu neidonkengän äärellä.
Pelkät "passikuvat" linnuistakaan eivät riitä, kuvan pitää kertoa myös ympäristöstä. Monet ideat odottavat yhä toteutustaan, pääskysen kuvaakin mies sanoo tavoitelleensa vuosikymmeniä. Siinä pääsky poimisi ilmassa lentäviä höyheniä.
Sekin kuuluu "hysteerisen hienoihin" kuviin. Parhaat kuvat ovat vielä ottamatta, hymyilee Hannu Hautala 40 ammattivuoden jälkeen.
Johan Lahdenperä
Artikkelin lähde Kaleva