Alueelta etsitty myös öljyä

Esko Aho Kaleva
Tyrnävä Maakaasun käyttö Tyrnävällä ja Limingassa oli sotien molemmin puolin niin merkittävää, että se herätti laajemminkin kiinnostusta, koska olosuhteissa, joissa syntyy vapaata metaania, voi ainakin periaatteessa olla myös öljyä.
Limingan Tupoksessa 1960 ruotsalaisten avustuksella suoritetussa 1 021 metrin syväkairauksessa graniittinen kallioperä saavutettiin vähän alle kilometrin syvyydessä, ja niin sanottu Muhoksen muodostuman paksuudeksi laskettiin noin 900 metriä.
Tuloksena oli uutta tietoa alueen maaperägeologiasta, vaikka öljyä ei Tupoksen reiästä löytynytkään.
Muhoksen muodostuma on Oulujoen eteläpuolinen pitkä sedimenttikivialue, joka on säilynyt kulutukselta suojassa graniittisen peruskallion vajoamassa. Sedimenttikiviä muodostuu irtaimien maalajien kovettuessa. Muodostuma ulottuu Temmekselle, Liminkaan, Lumijoelle ja Hailuotoon asti.
Muhoksella porattiin myöhemmin Neste Oy:n toimesta. Tuolloin selvitettiin, löytyisikö sieltä hiilivetyjä, mutta lopputulos oli kielteinen.
"Neste tutki nimenomaan laajamittaisemman öljyn tai kaasun esiintymistä syvemmällä kallioperässä. Reiästä suihkusi myös paineellista pohjavettä, mistä aiheutui muun muassa maan sortumista", kertoo Geologian tutkimuskeskuksen Länsi-Suomen yksikön aluejohtaja Olli Breilin.
Maakaasun pienimuotoinen käyttö biokaasutuksen tukena voisi dosentti Kari Hännisen mielestä olla tulevaisuuden energiaratkaisu alueen maatiloilla, sillä oman maakaasun saanti olisi joka tapauksessa varsin vähäistä.
Kun biokaasun varastointimahdollisuudet olisivat olemassa, maakaasua voisi kerätä pienemmilläkin virtauksilla. Kaasun poraaminen olisi vielä mahdollista yhdistää maalämmön hyväksikäyttöön.
Hänninen myös uskoo, että öljyn porauksia kannattaisi jatkaa, vaikka Nesteen entinen toimitusjohtaja Uolevi Raade lupasi 1970-luvulla juoda jokaisen raakaöljytipan, joka Suomesta löytyy.
"Oletetaan esimerkiksi, että noin 7,5 kilometrin syvyydessä Tyrnävän alla sijaitsisi Päijänteen kokoinen ja muotoinen öljyesiintymä. Poraus satutaan sokean sattuman johdosta aloittamaan Korpilahden puolelta Kärkisten salmea: ei löydetä mitään. Siirrytään pari kilometriä itään Luhangan puolelle ja porataan uudestaan: ei taaskaan löydetä mitään."
"Loppupäätös: ei olisi öljyä ja koska rahatkin loppuivat, niin ei kannattaisi jatkaa. Voisi kuitenkin olettaa, että juuri Tyrnävän kohdalta poraukset kannattaisi aloittaa..."



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva