Näin kertoi Kiannon sukukokouksessa Suomussalmen Turjanlinnassa liki 60-vuotias herra S., joka on sisarensa kanssa uusin tulokas Kiannon sukuun.
Hänen äitinsä oli Ilmari Kiannon ja Hildur Molnbergin yhteisistä jälkeläisistä kahdeksas eli viimeinen ja samalla tuntemattomin. Vuonna 1920 syntynyt
Kiannon ensimmäinen vaimo Hildur oli niin suivaantunut miehensä Ilmarin naisseikkailuihin, että Iki ei koskaan edes saanut nähdä heidän yhteistä nuorinta lastaan eikä hän saanut koskaan tietää mihin perheeseen Karin joutui.
Muutamassa päiväkirjassaan Kianto päivitteleekin, että kaksi naista odottaa hänelle samanaikaisesti lasta.
Karinin ottoisä oli Vaasassa 2.11. 1877 syntynyt diplomi-insinööri
Vuonna 1924 Ragnar Boije perusti oman konsulttiyhtiön. Asuinkoti sijaitsi siis Helsingissä. Karinin adoptioäiti oli Pietarsaaressa syntynyt
Boijet menivät naimisiin vuonna 1913 ja kun perheeseen ei alkanut kuulua omaa lasta, he halusivat adoptiolapsen.
Kiannot ja Boijet eivät tunteneet toisiaan ja Hildur-rouva halusikin pimittää Ikiltä täydellisesti sen mihin perheeseen Karin annettiin.
Siinä hän antoi ohjeita tyttärensä kasvattamisesta. Hän kiinnitti huomiota myös siihen, että tytön on saatava lukea hyvää suomenkielistä kirjallisuutta ja jos hän joutuu ruotsinkieliseen perheeseen, on perheen huolehdittava siitä, että tytär oppii myös suomen kielen.
Lisäksi Iki vaati tapaamisoikeutta ja sitä, että tytön sukunimeen oli adoptiosuvun nimen jälkeen liitettävä myös sukunimi Kianto. Joissakin kirjeissä hän vaati jopa tekijänpalkkiota, mutta kumpaankaan ei tiettävästi suostuttu.
Karin Boije valmistui sairaanhoitajaksi, meni kaksi kertaa naimisiin ja hänelle syntyi kaksi lasta, tyttö ja poika. Hän kuoli vuonna 2003 ja hänet on haudattu Erwastien sukuhautaan Pietarsaareen, josta ottoäiti oli kotoisin. Karinin ottoäiti Lea kuoli jo vuonna 1949 vuotta ennen kuin tytär meni naimisiin.
Hildur kuoli vuonna 1942. Karin itse ei elinaikanaan tiettävästi ollut yhteydessä isäänsä Ilmari Kiantoon.
Pitkään elänyt ja sittemmin 96-vuotiaana kuollut Ilmari Kianto muisteli myöhemmin useaan kertaan Karinia ja pohti moneen otteeseen hänen elämänkohtaloaan, mistä hänellä ei ollut mitään tietoa. Hänellä oli kuitenkin jonkinlainen aavistus, että Karin on annettu ruotsinkieliseen perheeseen.
Pitkiä keskusteluja hän kävi aiheesta muutamien ystäviensä, esimerkiks
Karinin lapsista
Se selvisi heille vasta äidin kuoleman jälkeen.
"On hyvä tietää mistä on lähtöisin..."
Ollessaan Kiannon sukukokouksessa hän oli samalla ensimmäistä kertaa käymässä Suomussalmella ja Turjanlinnassa, jossa lämpesi tuolloin myös Ikin savusauna uuden tulokkaan kunniaksi. 100-vuotiasta Turjanlinnan savusaunaa lämmitetään nykyään vain kerran vuodessa ja yleensä juuri Kiannon sukukokouksen aikaan.
"Olen Poika Pohjolan, Sukuani suositan - Siin on vaikka mitä verta, Elää täytyy - kuolla kerta."
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>