"Enää en kulje maiseman haussa. Olen täynnä aiheita", Laakkonen sanoo selviytymisensä jälkeen. Inspiroituminen laajensi eläkkeellä olevan erityisopettajan luovuuden palettia.
"Olen tehnyt maalauksiani ikään kuin nyrkin sisällä. Näytin töitäni ainoastaan lähimmälle ystäväpiirilleni. Viime kesän näyttelyni ja ystävieni rohkaisemana olen avannut käteni ja tullut kaapista ulos", Laakkonen sanoo aurinkoisesti. Mutta tätä ennen asiat piti opetella uusiksi.
"Älä yritä sanoa niin paljon. Sano vain muutama sana", vaimo ohjasi miestään.
Neuvo osoittautui verrattomaksi. Yhdestä sanasta lähdettiinkin liikkeelle. Avainsanaksi nousi oma poika, josta isä halusi kuulla.
"Sillä käynnillä rakennettiin silta", Aino Laakkonen kertoo huojentuneena. Reino Laakkosen masennus oli kova, ja vaimo näki sen.
"Kun tartuin siveltimeen sairaalasta päästyäni ja katsoin valmista lopputulosta, taulu oli melkein musta. Jossain pilkotti yksi valon säde. Oli puu, jonka oksa oli poikki. Se kai kuvasi halvaantunutta kättäni. Nimitin taulun toivoksi", Laakkonen muistelee ahdistustaan.
Reino Laakkosen masennus kesti vuoden ajan, jonka aikana saatu tuki ja kuntoutus nousivat tärkeiksi. "Sieltä minulle annettiin toivoa. Lisäksi meillä on hyvä verkosto, ystäviä jotka tukivat meitä."
"Kun lähdin kirjoittamaan romaaniani, juoni oli vain osittain olemassa. Ajan oloon tapahtumat selkiytyivät. Päähenkilö koki kaiken aikaa orpoutta." Laakkonen kertoo pitkästä kirjoitusprosessista, joka juontaa alkunsa jo kouluvuosiin. Hän kuuli luennon biologisten vanhempien kaipuusta ja kirjallinen idea oli herännyt. Laakkonen muistaa elämänsä varrella kohtaamiaan lehtolapsia, jotka ovat kaivanneet isäänsä.
Ehkä orpo on terminä vanhahtava, mutta sisällöltään se on voimakkaasti tätä päivää.
"Yksi isäntä puhui orpoudestaan ja sanoi, että hänellä on jatkuvasti sellainen olo että hänellä pitäisi olla isä". Laakkonen muistelee. Kasvoton enkeli -romaanissa taiteilija Martti Kantola tapaa lapsuutensa toverin, Teemu Aronperän. Miehet toimivat teoksessa ikään kuin peileinä toisilleen.
"Toverilla on mennyt huonosti, mutta hän on säilyttänyt tasapainoisen suhtautumisen ongelmiin. Päähenkilö toivoo, että olisipa hänelläkin tuollainen rauha sisimmässään." Laakkonen paljastaa teoksen sanoman: menneisyytensä ja itsensä kanssa pitäisi päästä tasapainoon. Entäpä kirjan enkeli?
Enkelibuumi on tätä aikaa. Nettiin laitetun enkeli-hakusanan kautta kirjailijalle avautui kymmeniä linkkejä aiheen tiimoilta.
"Se kuvastelee sitä, että käytännön järjen yläpuolella menee jokin, jota ihminen etsii, joku yhteinen nimittäjä tälle kaikelle."
Reino Laakkonen näkee nykyajan hyvin levottomana, pinnallisenakin.
"Kaikesta huolimatta minä elän elämäni parhaita aikoja", hän sanoo ja pyöräyttää sivellintä ilmassa. Jos maalaus ei vedä niin paljon, voi olla että hän kirjoittaa jotain.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>