Mutta mennäänpä ajassa taaksepäin. Eletään aikaa ennen sotia.
Siltavartija Zaida Ilvo saa Kuivaniemestä viestin: juna on lähdössä kohti pohjoista. Se tietää Zaidalle töitä. Hän kipaisee Simojoen sillan toiseen päähän ja laskee puomin Kemi-Oulu-maantien käyttäjille esteeksi. Pikaisesti hän rientää siltaa takaisin ja sulkee puomin myöskin toisessa päässä. Lopuksi hän nostaa siiven eli semaforin ylös junalle merkiksi vapaasta reitistä.
Zaidan aviomiehelle, ratavartija Eemil Iivolle junan tulo tietää myös töitä. Hänen valvovan silmänsä alla juna saapuu turvallisesti asemalle ja lähtee sieltä pois. Junan tulot ja menot Ilvo merkkaa tarkasti kirjoihin ja kansiin.
"Rata on ollut osa elämääni ihan pikkupojasta asti. Muutimme Simoon 1925. Olin silloin viisivuotias",
Simon kunta on oikea kaavoittajan painajainen. Kunta kurkistelee kartalla juuri Lapin läänin puolelle sijoittuneena. Pitäjän kehittäminen sijaintinsa vuoksi on aiheuttanut kunnanisille eräänkin tupakkitauon. Keskustaa pirstaloivat rautatie, nelostie ja Simojoki.
Asemakylästä tuli Simon kunnan keskusta rautatien myötä ja keskustana Asemakylä on myös pysynyt. Aikaisemmassa keskustassa, Simoniemessä ovat enää kirkko ja hautausmaa.
Simon vanhin yrittäjä,
"Baarin lisäksi olen toiminut K-kauppiaana, valmistanut Lapin Kullalle puisia koreja ja pitänyt matkustajakotia. Nykyisin pidän kukkakauppaa sekä ompelu- ja lahjatarvikeliikettä", 69-vuotias yrittäjänainen kertoo. Hän tuntee pienen pitäjän yrittäjän vaikeudet ja harmittelee sitä, että ihmiset eivät poikkea liikkeessä kuten ennen.
"Nyt luullaan, että on aina pakko jotain ostaa. Voihan sitä käydä vain katselemassakin tai vaikka juomassa kupin kahvia", Eila huomauttaa.
Iistä puksutellaan Haukiputaalle. Silmissä voi nähdä entisvanhat "Lättähatut", joissa ihmiset matkasivat töihin, sukulaisiin tai kavereita tapaamaan. Lyhyelläkin matkalla ehdittiin vaihtaa muutama sana vierustoverin kanssa. "Lätät" olivat monen kulkijan pelastus, sillä 1960-luvulla ja myöhemminkin, kaikilla ei ollut mahdollista hankkia omaa autoa, körötellä yksinään ja puhua pälpättää korvanappiin niin kuin nykyisin.
Haukiputaan Asemakylä ei ole enää kunnan keskus niin kuin aseman kulta-aikoina, mutta Asemakylä on erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Asukkaita on jo reilusti toistatuhatta. Palvelut eivät kuitenkaan ole pysyneet kehityksen tahdissa. Toki kylällä on edelleen ainakin osittain aseman vuoksi rakennettu ammattikoulu sekä Pohjolan Opisto. Kylältä löytyvät myös ala-aste ja pari vuotta sitten rakennettu päiväkoti, mutta niiden ja elintarvikekioskin lisäksi muita palveluja ei ole. Ennen kylällä oli palveluita apteekista ja erikoisliikkeistä lähtien. Ne siirtyivät joen toiselle puolelle sillan rakennuttua ja aseman hiljennyttyä.
"Asemalla oli ennen kaikkea: posti, apteekki ja kaupat. Se oli koko kylän sosiaalinen keskus", kulttuurisihteeri
Asemakylälle kaavoitetaan parhaillaan uutta asuntoaluetta. Junan kulkua voi tulevaisuudessa seurata lintuperspektiivistä, kun alueelle nousee muun muassa kerrostaloja.
Kempeleen Asemakylä ja sen ympäristö on kalpenemassa uuden keskustan, Zeppelinin alueen kehittyessä.
Rata pysyy kuitenkin kohdillaan ja junat vilahtavat kohti pohjoista ja etelää Asemakylien kupeesta. Aivan kuten ovat tehneet vuosikymmenten ajan.
Ratahallintokeskus omistaa kaikki viisi asemarakennusta, mutta kiinteistöbisnes ei kuulu sen tehtäviin. Siksi asemille etsitään yrittäjiä, jotka voisivat ottaa rakennukset hoitaakseen ja perustaa niihin esimerkiksi kahviloita.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>