Toripolliisin koti oli pusikkotontilla

Liisa Laine

OULU Nyt reippaasti rehevöityneellä Oulun Ortodoksisen kirkon naapurintontilla oli vielä hieman yli parikymmentä vuotta sitten jyhkeä puutalo. Siinä asui aikoinaan muun muassa Oulun pitkäaikaisin toripoliisi Jaakko Mikkola. Rakennuksen oli suunnitellut arvostettu lääninarkkitehti Harald Andersin.

Mikkolan pojanpoika, filosofian kandidaatti Heikki Mikkola toivoisi, että talo voitaisiin tavalla tai toisella vielä ”herättää henkiin”.

Jos tontille rakennetaan esimerkiksi vanhusten palvelutalo tai muu yleishyödyllinen rakennus, voitaisiin se Mikkolan mielestä rakentaa mahdollisimman pitkälle Andersenin piirustusten mukaisesti.

”Oulun paikallishistoriaa kunnioittaen se voitaisiin nimetä vaikkapa Toripolliisin taloksi”, ehdottaa Mikkola. Hänellä on rakennuksesta hyvät rakennustekniset piirustukset ja runsaasti valokuvia.

Toripoliisi Jaakko Mikkola (1872-1960) omisti ja asui rakennuksessa vuodesta 1912 kuolemaansa saakka.

Alun perin Mikkola osti Kirkkokatu 12:ssa sijainneen Yhdyspankin talon, joka vuonna 1910 purettiin uuden rakennuksen tieltä (nykyisin siinä on muun muassa hampurilaisravintola McDonalds). Puretun rakennuksen hirsistä tehtiin Aleksanterinkatu 71:een uusi rakennus uusin piirustuksin.

Talosta ja sen pihapiiristä on säilynyt muun muassa oululaisen valokuvaaja Uuno Laukan ottamia kuvia. Pihapiirin talot ovat päärakennusta vanhempia.

Pienen pieniä hellahuoneita

Myös Mikkolan pojanpoika Heikki Mikkola ehti asua talossa, jossa oli useita pieniä huoneistoja. Yhdessä niistä asui myös näyttelijä Pentti Irjala. Päärakennuksen lisäksi lukuisia pieniä hellahuoneita oli myös pihapiirin muissa rakennuksissa. Kaupunki purki rakennukset vuonna 1980.

Talon omistaja, toripoliisi Jaakko Mikkola oli Oulun poliisilaitoksen palveluksessa 27 vuotta eli vuodesta 1906 vuoteen 1933.

”Kaiken kaikkiaan Oulun historiaan kiinteästi liittyneitä toripoliiseja lienee ollut neljä tai viisi”, kertoo Heikki Mikkola.

Mikkolan isoisä ei ole ollut kauppahallin edessä komeilevan toripolliisipatsaan mallina, mutta aivan hyvin olisi voinut olla: yhdennäköisyys on ilmeinen. ”Viikset vain puuttuvat patsaalta.”

Vyötärönmittaakin Jaakko Mikkolalla oli tarpeeksi. Monesti siitä oli jopa käytännön hyötyä. Kun torilla joku äityi liian levottomaksi, saattoi poliisin voimatoimiksi riittää pelkkä vatsalla töytäisy.

Lääninarkkitehti Andersinin töitä on Oulussa vielä varsin runsaasti, kuten Pakkahuoneenkatu 15:ssa oleva Puistola sekä Tuiran kirkko, tietää Mikkola.

Samaa näköä. Pitkäaikaisin toripolliisi. Jaakko Mikkola palveli Oulun poliisilaitosta 27 vuotta. Yhdennäköisyydestä huolimatta hän ei ole ollut kauppahallin edessä olevan Toripolliisipatsaan mallina.

Kadonnutta kaupunkia. Vielä reilut parikymmentä vuotta sitten Aleksanterinkatu 71:ssä oli idyllinen pihapiiri. Rakennukset purettiin vuonna 1980. Nyt tontti on tyhjillään.

Lääninarkkitehdin kynästä. Toripoliisi Jaakko Mikkola omisti kuvan päärakennuksen, jonka oli suunnitellut lääninarkkitehti Harald Andersin. Talo valmistui vuonna 1912.

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva