Veisuu on välttämättömyys

Liisa Lehto-Peippo

OULAINEN ”Miten minä olen kerennyt ja jaksanut?” ihmettelee Maija Rukkinen itsekin saatuaan ansiomerkin 50-vuotisesta kirkkokuorotoiminnastaan. 74-vuotias oulaistelainen on ehtinyt laulaa kirkkokuorossa kaikkiaan 56 vuotta. Hän on Oulaisten kirkkokuoron perustajajäsen, ja on aikaisemmin saanut ansioistaan jo Suomen kirkkomusiikkiliiton erityisansiomerkin.

Eikä siinä vielä kyllin. Kun merkkien joukkoon lisätään kultainen virsitaitomerkki, jonka hän sai viime vuonna opeteltuaan kaikki virsikirjan 396 eri sävelmää, hän on ainoa Suomessa, jolla on kaikki kolme merkkiä.

Maija Rukkisen veisuu alkoi jo lapsena Nivalassa. Hän muistaa laulaneensa lapsikuorossa Pyhä kirkko isien -virttä. Hän kävi Raudaskylällä keskikoulun, ja koulumatkat taittuivat junalla laulaen. ”Tavarajunan perällä oli yksi matkustajavaunu, johon sattui lauluväkeä. Me veisasimme matkat”, hän kertoo.

Nivalassa oli myös herännäisnuorten pieni kuoro, jossa Maija Rukkinenkin oli mukana. ”Kokoonnuimme kuorolaisten koteihin veisaamaan ja pidimme myös seuroja. Herännäisvirret olivat silloin ylen kauniita ja ovat edelleen. Niitä olen laulanut paljon.”

Hän meni myös sekakuoroon. ”Lukkari Kustaa Kiviniemi kehotti koelaulussa menemään alttoon. Siitä lähtien olen ollut altto.”

Maija Rukkinen muutti nuorena kihlattuna Oulaisiin ja liittyi heti Kustaa Penttilän johtamaan kirkkokuoroon. Hän sai kolme lasta. Synnytykset ja lastenhoito tekivät vähän taukoakin kuorolauluun, mutta miehen vanhemmat olivat tukena ja turvana niin, että perheenäiti saattoi jatkaa uutteraa kuorolauluharrastustaan.

Monia johtajia

”Voi että on ehtinyt olla monia kanttoreita kuoron johdossa”, Maija Rukkinen huokaisee. Nykyisen, Jukka Ketolan, hän toteaa paneutuvan tehtäväänsä tarkkaan ja selvittävän juurta jaksain virsien taustatkin. ”Johtaja selostaa seuraavan pyhän virret, kuinka ne liittyvät päivän tekstiin. Samalla teksti avautuu.”

Maija Rukkinen täyttää ensi vuonna 75 vuotta. Se on ikä, jolloin kirkkokuorolaisen voi ajatella luopuvan kuorosta. Veisuuta hän ei kuitenkaan jätä. Ikäihmisiä varten Oulaisiin on perustettu Veisurit-ryhmä, jossa Maija Rukkinenkin jo laulaa.

Veisuu tuo ohjelmaa Maija Rukkisen elämään ainakin kahtena päivänä viikossa. Yli kymmenen vuotta sosiaalitarkkaajan työstä eläkkeellä ollut Maija lähtee keskiviikkoisin kirkkokuoron harjoituksiin, joissa vierähtää pari kuntia. Veisurit kokoontuu torstaina päivällä. Jumalanpalveluksissa hän käy melko säännöllisesti joka sunnuntai, vaikka kuoro ei niissä laulaisikaan.

Uskomaton voima

”Veisuu on välttämättömyys. Se on mielenpiristys. Virret ovat kauniita ja niillä on uskomaton voima. Ne hoitavat. Veisatessa tulee vakaa olo ja luottamus, että meistä pidetään huolta”, hän toteaa.

Virsitaitomerkkiä suoritettaessa virrestä veisataan vain yhtä säkeistöä, jotta opitaan sävel ja rytmi. Veisureissa veisataan koko virsi. ”Kun osaa jo virren sävelen, nuottia ei tarvitse enää tankata, vaan voi keskittyä ja syventyä sanoihin. Mitä ihania asioita virsistä paljastuukaan, kun ne lauletaan kokonaan”, hän sanoo.

Kaikkien liki 400 erinuottisen virren opettelua Maija Rukkinen pitää aika isona työnä, vaikka on ikänsä veisannut. ”Jos käy paljon kirkossa, oppii kyllä virsiä. Ei kuitenkaan kaikkia. Joukossa oli sellaisia virsiä, joita en ollut koskaan veisannut ja oli myös hyvin vaikeita.”

Kirkkokuoro on tuonut Maija Rukkiselle paljon hyviä ystäviä, joiden kanssa tavataan muutenkin kuin kuorossa. Pienillä joukoilla harjoitellaan stemmoja. Toinen opettaa toista. Yhdessä tehdään myös retkiä. Äskettäin kuoro oli virkistys- ja konserttimatkalla Lapissa.

”Veisureista lähdetään 4-5 hengen joukolla jatkoille. Menemme kahvilaan juttelemaan ja makustelemaan, mitä olemme veisanneet”, hän kertoo.

Liisa Lehto-Peippo

Virrestä vakaa olo. Maija Rukkinen in veisannut ikänsä. Hänestä virsillä on uskomaton voima. Ne hoitavat.

Artikkelin lähde Kaleva