Raikas, liukas cocktail

Kantaesitys

Volonté. Ohjaus ja konsepti Milla Virtanen. Koreografia työryhmä. Tanssijat Katja Koukkula, Jussi Väänänen, Pirjo Yli-Maunula, Jaakko Toivonen ja Antti Kyllönen. Lavastus Heidi Kesti. Puvustus Milla Virtanen ja Heidi Kesti. Äänisuunnittelu Anssi Laiho. Valosuunnittelu Jari Haavikko. Mediataide Leevi Lehtinen. Valvesali 17.1.

Eräs Milla Virtasen uuden Volonté-teoksen ennakkokatsoja oli todennut, että esitys on häiritsevä. Se on melkeinpä parasta, mitä siitä voi sanoa. Volonté häiritsee ja häiriköi positiivisella tavalla. Se tarjoaa ärsykkeitä ja odottamattomia ratkaisuja, mikä aiheuttaa ennennäkemättömyyden mielihyvää.

Kokonaisuus on raikas esittämisen cocktail, jossa tanssijat liukastelevat shakkiruutuisella tanssimatolla, tasapainoilevat punatiilistä kootuilla korokkeilla ja tuottavat muodonmuutoksia pitkällä violetilla pöydällä. Tarjolla on jatkuva kompastumisen, kaatumisen ja putoamisen mahdollisuus. Sillä teos suistaa myös katsoja-kokijan mukavuusalueelta. Aivot niksahtavat kuin nikamat sijoiltaan ja takaisin.

Volonté on liukas myös siinä mielessä, ettei se tarjoa yksiselitteistä juonta tai muuta sisältöjen ja henkilöiden välisten suhteiden väitettä. Se on tarkoitettu nautittavaksi sellaisenaan tässä ja nyt: ravistavana, sekoittavana.

Klassisesti voi sanoa, että katsoja näkee, mitä tahtoo. Tarjolla on väreilevä, repeilevä ja epävakaa assosiaatioiden ja tulkintojen verkosto. Uppoutuminen vaatii heittäytymisen ponnistelua, tilanteiden vietäväksi antautumista ja omalle kokemusrepertuaarille avautumista.

Kysymys on valinnasta ja tahtotilasta, mitä Volonté-teos Milla Virtasen mukaan sinällään käsittelee.

Yksi kantavista ideoista on toisto sekä jatkuva rakentaminen ja purkaminen. Wind and rewind.

Huumoria hetkiin tuo elokuvien mukana replikoiva ”huulisynkkamies”, sähäkkä tanssija Jaakko Toivonen. Breikkiboksista ulos loikkaava Antti Kyllönen ruumiillistaa suuria muodonmuutoksia ihmisen ja eläimen alkiosta pöydällä tanssivaksi show boyksi. Katja Koukkulan hahmo tekee jopa punatiilestä eroottisen objektin. Hänen ja Jussi Väänäsen paritanssikohtaus on esityksen katarttisimpia. Pirjo Yli-Maunulan valkeaksi kalkittu habitus herättää kiinnostusta, mutta mykät puheaktit ovat hitaita.

Esitys lumoaa Heidi Kestin huimaavalla lavastuksella ja Leevi Lehtisen silmiä hivelevällä mediataiteella. Vastaavan tyyppisiä vartalolle heijastettavia kuvia on ihasteltu myös Tero Saarisen soolossa Hunt (2002) multimediataiteilija Marita Liulian toteuttamana.

Eeva Kauppinen

Artikkelin lähde Kaleva 19.01.2017.