Omanlainen ja ainutlaatuinen

Oululainen taidemaalari Sinikka Tuominen palkittiin hienosta urasta. – Tuntuu taas kevyeltä jatkaa taiteen tekemistä omalla tavallani, hän sanoo.

Esko Aho

Suomen Taideyhdistys myönsi joulukuussa oululaiselle taidemaalarille Sinikka Tuomiselle varttuneen taiteilijan tunnustuspalkinnon hienosta urasta. Palkinnon perusteluissa Tuomisen maalaustaidetta kiiteltiin ”aivan omanlaiseksi ja ainutlaatuiseksi”.

”Katsoja saattaa nähdä abstrakteissa maalauksissa aiheita luonnosta tai mikroskooppisesta maailmasta, mutta pohjimmiltaan teosten aiheena on silkka värin ja muodon runsaus täynnä lukemattomia pikkutarkkoja yksityiskohtia, sävyjä ja vivahteita. Vaikutelma on iloinen, keveä ja pitsimäisen koristeellinen, mutta kauneuden lisäksi teoksissa on voimaa”, taideyhdistys arvioi.

Palkinnon jakajat olisivat hyvin voineet lisätä perusteisiinsa vielä arvoituksellisuuden.

Tuominen ei ole niitä taiteentekijöitä, joilla on omat nettisivut media-osioineen. Hän antaa mieluummin maalausten kertoa. Kalevan sähköisestä arkistostakaan ei löydy hänestä valokuvaa, vaikka Tuomisen suurkokoinen maalaus Kehrä ja Loisto (1989) kuuluu lehtitalon taidekokoelman profiilitöihin.

Tämä on johdonmukaista ja piristävää päällekäyvän taide- ja tapahtumamarkkinoinnin aikoina. Maalauksia katsellessaan jokainen voi vapaasti kuvitella, miltä niiden tekijä voisi näyttää. Ja onko se edes olennaista? Siksi haastattelussakaan ei ole kuvaa taiteilijasta.

Tuominen sanoo olevansa iloinen saamastaan tunnustuksesta.

– Tällaisen hyväksynnän osoituksen jälkeen tuntuu taas kevyeltä jatkaa taiteen tekemistä omalla tavallani.

Vuonna 2001 Oulun taidemuseossa järjestettiin Sinikka Tuomisen yksityisnäyttely, jonka yhteydessä ilmestyi amanuenssi Elina Vierun taiteilijasta toimittama kirja.

Yksi teoksen kirjoittajista oli kriitikko ja kuvataiteilija Hannu Castrén, joka analysoi Tuomista muun muassa seuraavasti:

”Sinikka Tuomisen taide perustuu ajattelevalle silmälle. Siinä on oikea lähtökohta myös katsojalle. Tällainen jo syntymälahjana tullut ja satojen maalausten aikana hioutunut kyky on parasta mitä taiteilija voi omistaa... Kun Sinikka Tuominen sanoo, että ’minä vain maalaan’, hän ilmaisee haluttomuutensa pettää silmiensä luottamusta. Hän ei halua vastata kysymysiin,. jotka synnyttävät maalauksille ylvästeleviä lauseita...”

Abstraktiin ilmaisuun taiteilija siirtyi 1980-luvun lopulla. Sitä ennen hän saattoi maalata vaikka maisemia, joita tänä päivänä voisi erehtyä luulemaan liminkalaisen Hannu Lukinin töiksi paksujen, ekspressionististen pensselinvetojen takia.

Tarkemmin katsoessa erot kyllä tulevat esille. Lukin on ainakin miehekkäästi ronskimpi otteissaan.

Yksityiskohtien runsaus Tuomisen maalauksissa saattaa myös johtaa katsojan harhaan, sillä töissä on pohjalla tietty rakenne ja järjestys. Taiteilija itse sanoo, ettei hänellä ei ole maalaamaan lähtiessä selkeää mielikuvaa lopputuloksesta. Suuret peruskuviot vain alkavat viedä työskentelyä eteenpäin.

Tuomisella on työhuoneet Pikisaaressa ja Hailuodossa, samoin hänen miehellään, kuvanveistäjä Reijo Hukkasella. Näin kummallekin löytyy ateljeekriitikko ihan vierestä.

– Toinen voi aina pyytää toista katsomaan työtään ja kertomaan mielipiteensä. Yleensä minä teen päin vastoin kuin Reijo ehdottaa. Hän ottaa minun neuvoni paremmin huomioon .

Vuoden 2001 näyttelyn yhteydessä Elina Vieru kirjoitti, että pariskunnan töistä voi löytää tiettyä samankaltaisuutta. Materiaalit ja välineet vain eroavat toisistaan.

– Itse en koskaan ole ollut tätä mieltä, mutta minkä sille voi, jos ihmiset niin näkevät, Sinikka Tuominen sanoo.

Fakta

Sinikka
Tuominen

Syntynyt 1947.

Asuu ja työskentelee Oulussa ja Hailuodossa.

Opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa 1970–1974.

Suomi-palkinto 1995.

Ars Fennica -palkintoehdokas 1996.

Suomen Taideyhdistyksen tunnustuspalkinto 2016.

Kultamaa, akryyli kankaalle, 2013. Espoon modernin taiteen museon EMMA:n kokoelmat. Sinikka Tuomiselta on Oulussa
vain yksi prosenttitaideteos,
maalausreliefi Kaakkuri (182 osaa) vuodelta 2008 Kaakkurin terveysaseman sisääntulosyvennyksessä. – Siinä ikään kuin katson kaakkuria läheltä, linnun sulkia ja muita piirteitä, taiteilija kertoo. Ruusupenkki, akryyli kankaalle, 2013. EMO-säätiö.

Artikkelin lähde Kaleva 07.01.2017.