Moottoripyörille on omat tatuointinsa
Anssi JunttoTaidekaivertaja Mikko Sadinmäki oli valmistautunut jäämään lomille kesällä 2011, kun hän huomasi sydämensä puuskuttavan kuin hyvässä vauhdissa oleva höyryveturi. Kävellessä ei tuntunut saavan happea lainkaan.
Työterveyslääkäri mittasi Sadinmäen leposykkeeksi 137. Hieman myöhemmin OYSin päivystävä kardiologi totesi sydänläpän revenneen ja passitti miehen leikkaussaliin saman tien.
Leikkaus itsessään sujui hyvin, mutta sydämen käynnistämisen kanssa oli ongelmia, ja jonkin aikaa ehtikin jo näyttää siltä, että operaatio päättyisi traagisesti.
– Herättyäni olin vakuuttunut, että olin ajanut moottoripyörällä junan kanssa pahki Seinäjoella, ja se moottoripyörä oli Kawasaki VN 1500 Drifter. En tiedä, mistä se pyörä oli jäänyt päähän, Sadinmäki muistelee.
Tapauksen jälkeen VN Drifter pyöri mielessä pitkän aikaa. Kun sellainen sattui tulemaan myyntiin Oulussa viime kesäkuussa, ostopäätöstä ei tarvinnut sen kummemmin miettiä.
Sadinmäki kokee olevansa elämässään ”jatkoajalla”, ja haluaa tehdä loppuajan sellaisia asioita, joista tykkää.
Moottoripyöräharrastus on merkinnyt hänelle irtautumista pitkistä, toisinaan lähes 70-tuntisiksi venyvistä työviikoista, mutta viime aikoina harrastus on tunkenut myös työpaikalle kustomointi- ja personointi-innostuksen myötä.
Esimerkiksi moottorilohkoon kaiverrettu omistajan merkki tai joku häneen liittyvä symbolinen kuva on kuin uniikki tatuointi.
– Jos kymmenien tuhansien eurojen arvoiseen moottoripyörään tehdään vielä joku spesiaali osa, se on varmasti ainoa laatuaan.
– Ei täällä näitä kukaan tee. Euroopassa ja muualla, missä on vaurautta enemmän, tehdään. Ja heitä, jotka niitä haluavat, ei kiinnosta, paljonko joku osa maksaa. Heille riittää, että sellaisen saa. Persoonallisia kaiverruksia voi toki tehdä mihin tahansa esineeseen, vaikka puukkoon.
Yhtä lailla Sadinmäki on työllistänyt itseään kelttimusiikkiharrastuksensa kautta valmistamalla muun muassa säkkipillien erikoisosia irlantilaisille ja unkarilaisille säkkipillintekijöille sekä säkkipillikoristeisia solmioneuloja saksalaiseen erikoisliikkeeseen.
Musiikkikontaktit ovat myös poikineet paljon instrumenttien korjaus- ja kultaustöitä.
Taidekaiverruksesta Sadinmäki innostui nähtyään Turun Kultasepän käsinkaivertajan Seppo Hekkalan työnäytöksen vuonna 1983. Heti seuraavana päivänä hän asteli liikkeeseen ja aneli päästä seuraamaan Hekkalaa työssään.
– Kun vuonna 2006 meidän suvustamme tehtiin iso sukukirja, sieltä löytyi aseseppiä ja kaksi käsinkaivertajaa. Sellainenkin kävi ilmi, että turkulaisen vanhempi kaivertaja Reijo Hukkanen, joka oli tehnyt niitä hommia jo 1960-luvulla, oli minulle sukua, Sadinmäki kertoo.
– Aika jännä homma. Kaivertaja on harvinainen ammatti nyt, ja se oli harvinainen ammatti jo silloin. Onkohan suvun geeneissä joku häiriö, kun aikuisten miesten pitää päästä raapimaan kuvia esineisiin?
Sadinmäki ehti tehdä yli 30-vuotisen työuran ennen kuin hankki oman yrityksen Tuirasta heinäkuussa 2015.
Asiakkaiden kirjo vaihtelee alan liikkeistä lukuisiin eri etnisiin ryhmiin, muun muassa romaneja käy Haaparannasta asti.
Lähiössä työnkuvakin on varsin vaihteleva.
– Ovesta tulee 200 ihmistä kuukaudessa. Pääsääntöisesti he haluavat jotain kulta- ja kelloalaan liittyvää, mutta on siellä ollut töitä tuhkauurnan kaiverruksesta lamppujen ja radioiden korjaukseen.
fakta
Valmistunut Lahden Muotoiluinstituutista taidekaivertajaksi vuonna 1988. Suorittanut myös kultasepän leimaustutkinnon.
Kiinnostunut kelttiläisestä kulttuurista ja musiikista. Soittaa muun muassa tinapillejä, irlantilaista, skotlantilaista ja galicialaista säkkipilliä sekä congarumpuja.
The Irish Music Society of Oulu ry:n ja Kawasaki Vulcan -mallisten moottoripyörien omistajien Vulcan Riders Finland ry:n jäsen.
Mikko Sadinmäki tähdentää, että uniikki kaiverrus tekee moottoripyörästä entistäkin henkilökohtaisemman ja korostaa omistajan persoonallisuutta.
Artikkelin lähde Kaleva 10.01.2017.