Luntta-vainajan tarina

Limingan viimeinen mestattu surmasi oman poikansa, koska halusi kuolla.

Itsemurha oli 1700-luvulla vakava rikos,
jota seurasi kadotus. Teloitus sen sijaan saattoi lepyttää syntiselle vihastuneen Jumalan.

Lauri Moilanen teksti // Lea Remes kuvitus

Heinäkuun seitsemäs päivä vuonna 1788 oli Limingan pitäjässä erityinen. Lumijoen Äijänseljällä sijainneelle mestauspaikalle oli kerääntynyt joukko ihmisiä seuraamaan teloitusta – tapahtumaa, jonka tarkoitus oli päättää tuomitun rikollisen elämä, ja samalla varoittaa kansalaisia rikollisen tien seurauksista.

Mestauspölkylle päänsä asettanut ruotusotamies Heikki Luntta oli edellisen vuoden joulukuussa surmannut viisivuotiaan poikansa kirveellä. Tästä hirvittävästä rikoksesta Luntta oli tuomittu kuolemaan. Tuomion mukaan häneltä tuli katkaista ensin oikea käsi, sitten pää ja lopuksi ruumiinosat tuli naulata teilinpuihin varoitukseksi kansalaisille.

Limingan käräjäoikeuden edessä Luntta kertoi päätyneensä surmatyöhön, koska hän oli väsynyt kuulemaan kyläläisten moitteita aiemmin elämässään tehdyistä rikoksista ja renttumaisesta elämäntavastaan.

Luntta oli oman todistuksensa ja muiden todistajainlausuntojen mukaan rakastanut poikaansa. Mikä erikoisempaa, mies oli ollut Vaasan hovioikeuden vaatiman mielentilatutkimuksen mukaan täysissä järjissään ja selvin päin tekohetkellä.

Miksi isä surmasi lapsensa, kun teolle ei vaikuttanut olleen mitään syytä – poikahan oli viaton ja vieläpä rakastettu?

Todennäköisesti Luntta teki niin kutsutun suisidaalimurhan, siis tappoi saadakseen itse kuolemantuomion.

Miksei Luntta yksinkertaisesti tappanut itseään? Täytyy ottaa huomioon, että menneinä aikoina itsemurhiin suhtauduttiin hyvin eri tavalla kuin nyt.

Itsemurha oli 1600–1700-luvuilla suuri rikos niin kirkon kuin hallitsijan silmissä. Kirkon näkökulmasta itsemurhaaja halveksui pahimmalla mahdollisella tavalla Jumalan suurinta lahjaa eli omaa elämäänsä. Hallitsija puolestaan katsoi, että itsemurhaaja rikkoi teollaan hallitsijaa vastaan riistämällä tältä alamaisen.

Kansantarut kertoivat, että itsemurhaaja jäi kummittelemaan maan päälle iankaikkisesti, joten itsemurhaajia pelättiin ja itsemurhapaikkoja vältettiin. Ajateltiin, että itsensä murhaaja ei voinut tehdä tekoaan ilman saatanan apua.

Tutkimuksissa on havaittu, että suisidaalimurhaajat todella uskoivat, että on parempi ratkaisu surmata joku toinen kuin tehdä itsemurha. Menneinä aikoina nimittäin ajateltiin, että teloitus lepyttää jumalan, joka on vihastunut rikollisen tekemästä synnistä. Teloitusta pidettiin siis paitsi rangaistuksena myös sovituksena rikollisen teosta.

Mestattava saattoi saada papilta synninpäästön ennen kuolemaansa, ja sillä tavoin murhaajakin sai mahdollisuuden anoa tekoaan anteeksi jumalalta. Suisidaalimurhaajat uskoivat, että taivaspaikka saattoi aueta kaikesta huolimatta, kun taas itsensä murhaaja olisi joutunut suoraan kadotukseen.

Suisidaalimurhaajat valitsivat uhrikseen usein pienen lapsen, mikä tuntuu nykyihmisen näkökulmasta erityisen karmivalta.

Yksi syy tälle oli se, että lapsi oli yksinkertaisesti helpompi kukistaa kuin voimiltaan tasaveroisempi aikuinen. Toinen selitys liittyy uskomuksiin kuolemanjälkeisestä elämästä.

Entisaikaan ajateltiin, että lapsi ei ole lyhyen elämänsä aikana kerennyt tehdä syntiä, joten lapsi pääsee kuollessaan suoraan taivaaseen. Useat suisidaalimurhaajat valitsivatkin uhrikseen esimerkiksi orpolapsen tai sairaan ja vaivaisen. He saattoivat ajatella tekevänsä palveluksen päästämällä lapsen päiviltä.

Kuolemanjälkeinen elämä oli noina aikoina tavallisen ihmisen elämän suurin täyttymys. Maanpäällinen taival oli vain välietappi, josta täytyi selvitä parhaansa mukaan. Niinpä oli lohduttavaa ajatella, että ainakin lapsi pääsi pois maanpäällisestä kärsimyksestään.

Liminkalaisen ruotusotilaan Heikki Luntan elämä oli ajautunut joulukuuhun 1787 mennessä vaikeaan tilanteeseen: varat olivat loppu, moni hänen lapsistaan oli aiempina vuosina kuollut sairauksiin ja selkänahkaa kirveli raipparangaistus, jonka hän oli saanut muutamaa viikkoa aiemmin varkaudesta.

Heikki koki ankaria tunnontuskia elämänsä aikana tehdyistä synneistään, eikä hän nähnyt itselleen tulevaisuutta. Toivoton tilanne ajoi kolmen elossa olleen lapsensa isän äärimmäiseen tekoon, jota hän oli oman kertomansa mukaan suunnitellut pidemmän aikaa.

Sunnuntaiaamuna 9. joulukuuta 1787 Luntta oli napannut aamiaispöydän ääressä käteensä kirveen, lyönyt sillä viisivuotiasta poikaansa päähän kahdesti ja antautunut vangittavaksi vastarinnatta.

Oikeudenkäynnin aikana vaikutti siltä kuin Heikki olisi tiennyt tarkalleen, miten hänen tulee tekonsa tunnustaa, jotta hän saisi kuolemantuomion. Hän jopa kertoi käräjäoikeudelle, miten poika oli ennen kuolemaansa laulanut virttä siitä, miten hyvä lapsen on olla taivaassa.

Heikki saattoi ajatella tekevänsä palveluksen pojalleen. Heikki oli nähnyt elämässään paljon kärsimystä, eikä hän välttämättä tahtonut jättää poikaansa isättömäksi: Heikin oma isä oli kuollut Heikin ollessa lapsi. Ehkäpä ajatus siitä, että poika oli nyt taivaan isän vierellä, lohdutti Heikkiä ja hänen perhettään.

Jos kuolema oli se, mitä Heikki teollaan tavoitteli, sen hän sai. Vuonna 1788 teloitettu Heikki Luntta jäi historiankirjoihin Limingan pitäjän viimeisenä mestattuna rikollisena.

Kirjoittaja opiskelee historiaa Oulun yliopistossa. Hän tutkii kandidaatintyössään, oliko Heikki Luntan rikoksessa kyse suisidaalimurhasta.

Jutun lähteitä on käytetty rikos-tapausta koskevia oikeuden pöytäkirjoja sekä esimerkiksi Arne Janssonin tutkimuksia Tukholman suisidaalimurhista teoksessaan From Swords to Sorrow – Homicide and Suicide in Early Modern Stockholm.

Fakta

Mikä on
suisidaalimurha?

Suisidaalimurha oli 1600– 1700-luvuilla yleistynyt rikostyyppi, jota tavattiin pohjoisen Euroopan maissa, erityisesti Ruotsin valtakunnassa.

Tässä rikostyypissä itsetuhoinen tekijä surmaa viattoman sivullisen tavoitteenaan saada teosta kuolemantuomio. Kyseessä on siis eräänlainen välillinen itsemurha.

Tyypillisesti suisidaalimurhan tekijä oli nuori nainen ja uhri leikki-ikäinen lapsi. Tekijä oli usein huono-osainen, kärsi köyhyydestä ja toivottomuudesta tai oli muuten elämän kolhima.

Ruotsin oikeussaleissa suisidaalimurhat kasvoivat niin suureksi ongelmaksi, että 1700-luvun kuluessa lainsäädäntöä jouduttiin tiukentamaan, ja suisidaalimurhaajia ryhdyttiin rankaisemaan kovilla ruumiinrangaistuksilla kuolemantuomion lisäksi.

Sunnuntaiaamuna Luntta oli napannut aamiaispöydän
ääressä käteensä kirveen...

Artikkelin lähde Kaleva 15.01.2017.