Betonin karua estetiikkaa

Arkkitehtuurimuseon 1960-luvun
suomalaista arkkitehtuuria esittelevä
näyttely vierailee Oulussa.

Arkkitehtuurin parjatulla vuosi-
kymmenellä purettiin paljon vanhaa ja
uskallettiin kokeilla uutta.

Anna Kilponen, teksti
Jukka Leinonen, kuvat

Lättähattuja ja piruntorjuntabunkkereita. 1960-luvun arkkitehtuuria ei muistella aina hyvällä. Tuolloin purettiin paljon vanhaa ja rakennettiin tilalle matalia, tasakattoisia rakennuksia, joissa oli suuret ikkunat. Rintamamiestalo saattoi saada lättähattuisen elintasosiiven. Rakentamisessa perinteen yhdistäminen uuteen katkesi.

Voimakkaan kaupungistumisen myötä kaupunkien keskustoista haluttiin näyttävämpiä. Keskustan suunnitelmista järjestettiin suunnittelukilpailuja.

Vuoden 1962 kilpailun tuloksena Oulukin sai Marjatta ja Martti Jaatisen Vänmannin keinotekoiselle saarelle suunnitellun monumentaalikeskuksen. 1970-luvulla rakennetun teatteritalon ja 1980-luvulla rakennetun kirjaston muodostaman monumentaalikeskustan piti alkujaan olla paljon laajempi kaupungin hallinto- ja kulttuurirakennuksien kokonaisuus.

1960-luvulla suomalainen yhteiskunta muuttui hyvinvointivaltioksi ja ihmisten elintaso nousi. Tämä näkyi myös rakentamisessa. Tavallisiin suomalaiskoteihin alkoi ilmaantua baarikeittiöitä ja uima-altaita.

Kyseistä arkkitehtuurin poikkeuksellista, kokeilevaa aikaa esittelee myös Arkkitehtuurimuseon näyttely Iloisempi, värikkäämpi, hienostuneempi. 1960-luvun suomalaista arkkitehtuuria. Museo on pystyttänyt pienoisnäyttelyn Oulun pääkirjastoon, joka avautuu maanantaina.

Näyttelytilan keskiössä on luku- ja levähdyspaikaksi suunniteltu koivuvanerinen moduulipaviljonki, joka on ottanut mallia Kristian Gullichsenin ja Juhani Pallasmaan kehittämästä Moduli 225 -lomatalojärjestelmästä. Sen mittasuhteissa ja visuaalisessa ilmeessä on jäljitelty 1960-lukua.

Esillä on myös aikakauden arkkitehtuurista kertovaa kirjallisuutta. Näyttely haastaa kävijän muistelemaan aikakautta.

– Suomessa rakennettiin ahkerasti 1960-luvulla. Oulussa ajan arkkitehtuuri on näkyvää, sillä silloin rakennettiin sairaala-alue ja suunniteltiin yliopisto Linnanmaalle. Ajanjaksoa on väheksytty suomalaisessa arkkitehtuurissa, mutta nyt se nähdään jo uudessa valossa: ehkä ne 60-luvun kenkälaatikot eivät niin kamalia olekaan, toteaa tuottaja Juho Haavisto Arkkitehtuurimuseosta.

1960-luku valikoitui näyttelyn teemaksi luontevasti, sillä Arkkitehtuurimuseo täytti viime vuonna 60 vuotta, ja vastaavia periodinäyttelyitä on tehty aikaisemminkin.

Näyttelyn avulla halutaan muistuttaa, että ei aikakausi pelkkää betoniarkkitehtuuria ollut.

– Raakabetonin vastapainona olivat kirkkaat värit. Aikakauden mittasuhteet olivat 1950-luvun tapaan ihmisen kokoisia, eikä niitä lyöty lukkoon rakennusteollisuuden kautta. Toisaalta sen kumoaa osittain ajan tiukka järjestelmäarkkitehtuuri.

Haavisto arvelee, että tasakattoiset lättähatutkin saattaisivat alkaa kiinnostaa pitkän rintamamiestalotrendin jälkeen.

Arkkitehtuurimuseon tutkijan Petteri Kummalan mukaan aikakausi on mielenkiintoinen sekoitus modernismin suorakulmaista, betoniin nojaamaa minimalismia.

– Siihen liittyi myös utopistista asennetta. Muovimateriaalit tulivat ja rakennettiin Futuro-taloja, jotka energiakriisi pyyhkäisi mennessään. Samaan aikaan betonimateriaaleista saatiin valtavasti irti sakraalitiloissa. Rakentamisessa oli mukavaa yltiöpäisyyttä.

Tosin betonikirkot eivät saaneet varauksetonta ihailua osakseen edes omana aikanaan.

– Aikalaisethan kutsuivat niitä piruntorjuntabunkkereiksi. Ovathan ne vähän tylyjä, mutta ankaria ovat myös esimerkiksi kivestä tehdyt jugendkirkot. Onneksi on ollut uskallusta rakennuttaa tällaisia.

Tyylisuuntaus tunnetaan betonibrutalismina, ja sen keskeisinä edustajina pidetään Suomessa muun muassa Helsingin Makkaratalon eli City Centerin (1967) suunnitellutta Viljo Revelliä ja betonisesta kirkkoarkkitehtuuristaan tunnettua Aarno Ruusuvuorta. Myös Oulun monumentaalikeskus on betonibrutalismin jatkumoa.

Kummalan mukaan parasta aikakaudessa on ollut ennakkoluuton kokeilu. Mukana oli myös naiiviutta, sillä esimerkiksi betoni ei ollutkaan niin huoltovapaata kuin aluksi kuviteltiin.

Kummala toteuttaa helmikuussa Oulussa yhdessä arkkitehti Helena Hirviniemen kanssa 1960-luvun arkkitehtuurikävelyn. Hänen mielestään Oulussa on paljon merkittäviä aikakauden kohteita. Yksi niistä on Aarne Ervin suunnittelema pankkitalo Kirkkokadulla. Lisäksi hän mainitsee Kaukovainion, jonka asemakaavaratkaisu ja osa rakennuskannasta on 1960-luvulta.

– Suosikkini on Pohjankartanon monitoimirakennus, jossa kävin itsekin aikoinaan koulua.

Moni aikakauden rakennus on tullut peruskorjausikään. Myös suojelukysymykset ovat nousseet esiin. Osa taas on tullut tiensä päähän. Niillä on edessään sama kohtalo kuin 1960-luvun rakennuskannan tieltä raivatuilta: purkutuomio.

Jutun lähteenä on haastattelujen lisäksi käytetty Elina Standertskjöldin Arkkitehtuurin vuosikymmenet -teosta ja Arkkitehtuurimuseon näyttelyjulkaisua Värikkäämpi, iloisempi, hienostuneempi. Näkökulmia 1960-luvun arkkitehtuuriin.

fakta