Lukuretki vaarin sisimpään

 

Kalle Päätalon 23-vuotias tyttärentytär Vilja Päätalo lukee Iijoki-sarjaa ja haaveilee itsekin kirjailijan urasta.

Reijo Hietala teksti // Mauri Ratilainen kuva

Nuori, tumma kaupunkilaisnainen kävelee kadulla painava käsilaukku olkapäällään. Mitähän sinne on kätketty?

Se ei ole tabletti, eikä kannettava tietokonekaan ole noin paksu.

Naisen kädessä on älypuhelin. Siinähän kännykkä oli jo naisen syntyessä, 1990-lukulaisella.

Salaisuus paljastuu, kun nainen nousee bussiin, istuu ja avaa käsilaukkunsa.

Käteen ilmestyy tiiliskiviromaani, Kalle Päätalon Pohjalta ponnistaen. Iijoki-sarjan 13. romaani, 700 sivua.

Nainen syventyy lukemaan. Bussin äänet häipyvät taustalle.

 

Vilja Päätalo, 23, sukeltaa mielikuvissaan 70 vuoden taakse sodanjälkeiseen maailmaan. Hän seuraa tuolloin 25-vuotiaan vaarinsa Kalle Päätalon kamppailua kohti parempaa elämää Tampereella.

– En ajattele yksittäisiä romaaneja. Iijoki-sarja on minulle kuin yksi yli kymmenentuhannen sivun mahtiteos.

Lukeminen on vienyt puolitoista vuotta, ja saman verran on jäljellä.

Joskus tapahtumien hidas eteneminen ärsyttää. Mutta aihe, hahmot ja kieli ovat mielenkiintoisia.

– Ymmärrän, että kirjat eivät olisi Päätalon, jos niitä olisi lähdetty tiivistämään. Niiden lukeminen on omanlaistaan maratonia.

– Tykkäsin eniten ajoista, jolloin vaari oli vielä nuori ja asui Taivalkoskella. Sotavuodet, jotka olen viimeksi lukenut, olivat rankkoja. Se maailma on minulle vieras.

Äidillä on koko 26-osainen sarja kirjahyllyssään.

– Sieltä nappaan aina uuden romaanin käsilaukkuun. Luen välillä kotona, välillä tien päällä. Ihan miten sattuu. Kuten muitakin kirjoja.

Iltaisin on hyvä  rauhoittua lukemalla hitaasti etenevää romaania.

 

Vilja istuu Päätalopäivien lukijatapahtumassa kesällä 2014 Taivalkoskella. Koulun juhlasali täyttyy Päätalon tuotannosta kiinnostuneista ihmisistä.

 Kirjat ovat kuitenkin suuri osa hänen elämäänsä, sukuansa ja kulttuuriperintöänsä.

Siltä istumalta hän päättää, että lukee koko Iijoki-sarjan ja pitää siitä blogia netissä.

– Tykkään kirjoittaa. Kirjoittaessani pohdin lukemaani.

Nuori nainen ei tajua, miten suuri urakka on edessä. Hän lähtee puhtaalta pöydältä, sillä kotona vaarin kirjoja ei luettu.

Viljan ennakkokuva kirjoista on yleinen stereotypia.

– Ne ovat tylsiä, pitkäveteisiä ja niissä puhutaan hassuja juttuja sukupuolitaudeista ja naissuhteista. 

Odotukset pitävät tietyltä osin paikkansa.

– Välillä kirjat ovat pitkäveteisiä. Mutta ne ovat myös aidoimpia kirjoja, joita olen ikinä lukenut. Vain niissä kirjoissa olen pystynyt siirtymään toiseen aikaan ja toiseen paikkaan.

Lukija tuntee kuin olisi itse köyhässä taivalkoskelaisessa kodissa tai sodassa. Missä vain.

 

Vaarin romaanit kertovat historiasta eri tavalla kuin koulukirjat. Niitä lukiessaan kokee oikeasti sellaista, mitä ei ole enää olemassa.

Kirjojen kautta voi tutustua myös sukulaisiin, jotka ovat kuolleet ennen Viljan syntymää.

– En muista vaariakaan ihmisenä kovin hyvin, sillä hän kuoli, kun olin kahdeksan.

Kirjoista selviää, miten eristäytynyt Jokijärvi oli. Ei ollut ollut teitä eikä puhelinta. Liikuttiin hiihtämällä tai soutamalla.

Vaarin lapsuus on ollut köyhää, mutta turvallista aikaa ennen sotaa. Välillä oli hyvin raskasta.

– Hermanni-isän sairausvuodet sattuivat vaarin herkkään murrosikään. Hänen piti vanhimpana poikana kantaa vastuuta nuoremmista lapsista.

– Siihen ei osaa samaistua. On se niin kova juttu.

Perhe joutui suorastaan kerjäämään ruokaa. Vilja uskoo, että henkinen vaikutus näkyi vaarissa loppuun asti. Tämä arvosti ruokaa suunnattomasti.

Nuori Kalle säilytti unelmansa tulla kirjailijaksi, vaikka Hermanni noitui ”möllärit” eli kirjat maanrakoon.

Mölläri oli kirjan synonyymi Hermanni Päätalon perheessä.

– Ymmärrän hyvin tarvetta kirjoittaa, sillä olen perinyt sen vaariltani. Jos minulle sanottaisiin, etten saa kirjoittaa, kirjoittaisin silti. Se on pakko, oma tapa ilmaista itseäni. Niin vain täytyy tehdä.

Viljan mielestä on suorastaan huvittavaa, miten Hermanni voi pelätä niin paljon, että kirjat vievät pojan työhalut.

 

Kalle ei ollut nuorukaisena kylänsä tyttöjen suosiossa, mutta sotaväkiaikoina naissuhteita tuli ja meni hyvinkin tiuhaa tahtia. Sukupuolitaudiltakaan ei vältytty.

– Niin kai monelle käy. Jossain vaiheessa pääsee omista epävarmuuksista ja löytää suhteita.

– Olihan se vaikeaa lukea oman vaarin seikkailuista.

Vilja ei kuitenkaan ole pettynyt.

On inhimillistä, että parisuhdejutut alkavat kiinnostaa nuorukaista ja alkuun tulee virheitä.

Ei tiedä, mitä haluaa, ja varsinkaan ei tiedä, mitä muut haluavat.

– On toisaalta ihailtavaa kertoa kaikki. Vaari ei kaunistele ja tee itsestään suurta sankaria, vaan sanoo rehellisesti, että tässä tein väärin, näin kävi.

Moni on tullut Viljalle kertomaan, että juuri siksi hän lukee Kalle Päätalon kirjoja: kirjailijamestarikin ajattelee yhtä herkkiä ja heikkoja ajatuksia kuin lukija.

Vilja ei ole päässyt vielä siihen asti, kun vaarilla on itsemurha-ajatuksia ja -yrityskin.

– Sota-ajan traumoista ei ole juuri puhuttu. Viiden vuoden jälkeen ollaan yhtäkkiä siviilissä, eikä ole rahaa eikä työtä.

 

Ilon hetket ovat nuoren Kallen elämässä vähissä. Hyvä tili ilahduttaa, mutta se vaatii ensin valvomista ja rehkimistä.

Edes sodan loppuminen ei sykähdytä.

– ”Jess. Se on ohi!” -huudahduksia ei kuulu, Vilja sanoo.

Päätalo siirtyy heti kuvaamaan, kuinka hänellä ei ole varaa ostaa itselleen edes vaatteita. Elämän ilot ovat pieniä. Kun isoveli saa rahaa, hän ostaa makeispussin nuoremmille lapsille.

Kalle Päätalo työskenteli loppuun asti seitsemänä päivänä viikossa.

Viljan mielestä tahtia olisi voinut vanhana miehenä hiljentää. Mutta vaarille se ei olisi riittänyt.

– Mummo hoiti kodin ja teki ruuat. Vaari kirjoitti. Rytmiin tuli muutos vain silloin, kun tyttäret tai lastenlapset tulivat vierailulle.

Vilja muistaa, että vaari leikki mielellään. Tämä halusi laittaa viimeisen palan palapeliin.

Vilja sanoo oppineensa vaarinsa kirjoista hyvin paljon. Siksi hän toivoo, että muutkin nuoret innostuisivat niitä lukemaan.

– Moni kaveri on luvannut, mutta harva on tutustunut Päätalon kirjoihin. Ehkä pitää olla vähän vanhempi kuin kaksikymppinen.

Kirjojen kautta oppii arvostamaan sitä työmäärää, jonka vaarin sukupolvi on tehnyt maan hyväksi. Miten pitkälle on päästy.

Ihmiset kysyvät, onko Vilja sukua kirjailijalle. He kertovat, että Päätalon kirjoja löytyy setien ja tätien kirjahyllyistä. Jokaisessa suvussa tuntuu olevan Päätalo-fani.

 

Mitä tekisi Kalle Päätalo nyt sosiaalisessa mediassa? Tviittaisiko hän lyhyitä 140 merkin viestejä?

– Ehdottomasti hän kirjoittaisi sosiaalisessa mediassa. Todennäköisesti blogia, koska siinä voi sanoa asiat pitkästi ja huolellisesti. Twitterissä hän vinkkaisi blogiin.

Mitä itse tviittailisit vaarille?

– Toivon, että olisin ehtinyt keskustella vaarin kanssa kirjoittamisesta.

Onko nykyisin helpompi tulla kirjailijaksi kuin vaarin aikoinaan?

– Nykyään on eri haasteet. Ihmiset eivät osta kirjoja. Tarjontaa on paljon. Sosiaalisessa mediassa pitää olla esillä ja mainostaa itseään, luoda brändiä.

Se, mistä vaari lähti ja mihin hän päätyi, vaati valtavan työn ja mielettömästi sitkeyttä, ettei hän luovuttanut missään vaiheessa.

Nyt voi perustaa oman blogin nettiin ja laittaa kirjoituksensa sinne. Se on helppoa.

– Ihmisten keskittymiskyky on heikentynyt. He ovat tottuneet lukemaan kirjojen sijasta tekstinpätkiä.

Kalle Päätalolla oli tapana antaa tyttäriensä tai lastenlapsiensa napauttaa viimeisen pisteen romaanille. Vilja ei koskaan tätä kunniaa saanut.

Viimeisen pisteen viimeiseen romaanin sai painaa vuotta nuorempi Emmi-serkku.6

 

 

 

Fakta

 

Vilja Päätalo

Kirjailija Kalle Päätalon 23-vuotias tyttärentytär, joka lukee vaarinsa 26-osaista Iijoki-sarjaa. Kolmivuotinen luku-urakka on puolessavälissä, Pohjalta ponnistaen -romaanissa.

Syntynyt Lahdessa, asuu Espoossa.

Opiskellut Tampereen yliopistossa englannin kieltä ja kirjallisuutta.

Intohimona kirjoittaminen ja urheilun seuraaminen. Kirjoittaa jääkiekosta Jatkoaika.com-sivustolle.

Perheessä vuotta nuorempi veli ja äiti. Toisessa perheessä isä, hänen puolisonsa ja kaksi pientä lasta.

Vakava suunnitelma tulla kirjailijaksi. Aikoo hankkia myös toisen työn.

Kirjoittaa blogia Helsingin Sanomien verkkolehteen.

Koillismaan murre tuli tutuksi ensimmäisten kirjojen jälkeen. Ymmärtää sanojen merkityksen, muttei käytä itse.

 

Kalle Päätalo

Syntyi vuonna 1919 Taivalkoskella, kuoli vuonna 2000 Tampereella.

Kansakoulun käytyään teki metsä- ja uittotöitä.

Haavoittui jatkosodassa.

Sodan jälkeen asettui Tampereelle, jossa opiskeli rakennusmestariksi.

Vuodesta 1963 vapaa kirjailija. Julkaissut

39

romaania. Tunnetuin omaelämäkerrallisesta Iijoki-sarjasta. Kirjoja on painettu kaikkiaan 3,5 miljoonaa.

Kirjojen pohjalta on tehty useita elokuvia.

 

 

”On toisaalta ihailtavaa, että kertoo kaiken. Ei kaunistele ja tee itsestään suurta sankaria.”

 

Vilja Päätalo päätti lukea vaarinsa Kalle Päätalon 26-osaisen Iijoki-sarjan kokonaan. Aikaa on nyt mennyt puolitoista vuotta, ja hän on noin puolessavälissä.

Kirjailija Kalle Päätalo eli työteliästä ja vaatimatonta elämää iäkkäänäkin, vaikka menestyi myös taloudellisesti.