Läheltä näkee paremmin

Oulun taidemuseo tuo Jenni Yppärilän ja kolme muuta kuvataiteilijaa juurilleen Pohjois-Suomeen.

Kuraattori Elina Vieru kehottaa katsomaan monia töitä likeltä.

Pia Kaitasuo teksti // Pekka Peura kuvat

Hyvä näyttelyhakemus jättää lähtemättömän jäljen, tulee todistetuksi Oulun taidemuseossa lauantaina avautuvan Ihan tiloissa -näyttelyn myötä.

– Jussi Goman ja Antti Oikarinen lähettivät yhteisen hakemuksen 2012. Heidän ehdotuksensa oli niin potentiaali, että se jäi odottamaan aikaa parempaa, Oulun taidemuseon amanuenssi, näyttelyn kuraattori Elina Vieru kertoo.

Vieru huomauttaa, että näyttelykalenteri on täytetty aina hyvän aikaa eteenpäin. Mielenkiintoisetkin teokset joutuvat odottamaan vuoroaan.

Kesällä 2014 Vieru kierteli kesänäyttelyissä ympäri maata. Hän kohtasi sekä Jouna Karsin että Jenni Yppärilän töitä pariinkin otteeseen ja ymmärsi niiden muodostavan Gomanin ja Oikarisen teosten maailman kanssa osuvan kokonaisuuden.

Nelikko sopi yhteen myös siksi, että näyttelytilaa voidaan käyttää monipuolisesti.

Näyttelyn nimi poksahti alkukesästä päähän, Vieru paljastaa.

– Toki nimi viittaa mielentilaan, joka on innostunut, fiiliksissä, mutta tarkoitan sillä myös kunkin taiteilijan tapaa toimia tilan ja tilallisuuden kanssa.

Elina Vierun mukaan tässä näyttelyssä pitää käyttää paljon lähikatselua.

– Mukana on paljon töitä, joiden toteutus ja idea avautuvat parhaiten, kun menee ihan liki.

Tampereella nykyisin asuvan Jenni Yppärilän työt, nukkekotikokoiset, kolmiulotteiset maalaukset rakennuksista ovat juuri sellaisia.

– Tämä ilmaisumuoto tuli pikkuhiljaa. Koen itseni maalariksi, mutta alkoi tuntua, ettei tasainen maalipinta antanut enää niin paljoa. Rupesin puun kautta kokeilemaan kokeilemaan jotain muuta.

Alkusysäys ”...Was here” – Kohtaamispaikkoja -nimen saaneille kokonaisuuksille oli näyttelykutsu kotikaupungista Oulaisista.

– Oulaistelaiset eivät pääse näkemään kuvataidetta niin monipuolisesti. Siksi halusin viedä sinne jotain muodoltaan uudenlaista ja johon he pääsisivät sisään helposti.

Yppärilä päätyi tekemään kuvia rakennuksista, joissa paikkakuntalaiset ovat tavanneet kokoontua, kolmiulotteisina.

Samaa hän on jatkanut myös muun muassa Mäntässä ja Tampereella.

Mikä sitten ratkaisee, päätyykö rakennus taideobjektiksi vai ei – toteutettavuus vai halu toteuttaa?

– Joskus vain näkee heti rakennuksen mielenkiintoisuuden. Esimerkiksi sen pinnassa on jotain, jonka haluaa toteuttaa, Yppärilä toteaa.

– Toteutettavuus on ollut silti usein se, josta olen lähtenyt. Työnihän eivät ole täysin mittasuhteessa, vaan teen vääristyksiä.

Yppärilä sanoo Oulun-näyttelyn olevan eräänlainen päätepiste, sillä hän on aloittamassa uutta projektia.

– Se mitä olen tähän mennessä tehnyt, perustuu todellisiin rakennuksiin. Fiktiivisyys tulee kasvamaan, mutta kolmiulotteisuus pysyy varmaan: se on inspiroivaa ja kiinnostavaa.

Todellisina mutta sovelluksina esittäytyy myös viisi uutta, oululaista kohdetta. Esimerkiksi pyöreäikkunainen kioski Stockmannin kyljestä, Yppärilän lapsuudenmuisto, tavataan nyt pienmaailmassa.

– Ja vaikka se on kuinka kliseinen niin pakkohan minun oli tehdä se Paskakaupunni-nurkka!

Oulussa asuva veli sai ajeluttaa taiteilijaa ympäri kaupunkia etsimässä kohteita.

– Kuvaan tosi paljon, räpsin ympäriinsä järjettömän määrän, josta sitten valikoin.

Valokuvat ovatkin lähteenä myös toiselle Yppärilän Ouluun tuomalle kokonaisuudelle. Hän kuvasi yksityiskoteja ja maalasi niiden pohjalta kolmiulotteisia teoksia.

– Eräs ystäväni kutsui näitä interiöörejä tylsiksi todeten kaikilla olevan samanlainen mariskooli. Niinpä niin.

– Kutsun näitä töitä Alttareiksi: ihminen kerää tiedostamattaan itselleen merkityksellisiä asioita toisten nähtäväksi.

Saako sinut kutsua kuvaamaan kotiaan?

– Saa. Ehdottomasti.

Yppärilä suuntaa pian kahtaalle, josta voi hyvin kuvitella löytyvän tuhansittain tallennettavia ruutuja: maaliskuuksi New Yorkin Instituutin residenssiin Harlemiin, toukokuuksi Taiteen keskustoimikunnan residenssiin Berliiniin.

Fakta