Artikkelin lähde Kaleva
Raatin kentän ympärillä seisoi yli 15 000 ihmistä, kun Suomen A-maajoukkue pelasi Neuvostoliittoa vastaan lauantaina 21. helmikuuta. Maksaneita katsojia oli 14 341, ja kun päälle lisättiin kutsuvieraat ja vapaalippulaiset, yleisömäärä nousi yli 15 000 hengen.
Raatin yleisömäärä ei ollut ainutlaatuista 1950-luvun jääpallokentillä. MM-ottelu Suomi-Neuvostoliitto 1957 kokosi Helsingissä 14 369 maksanutta katsojaa. Suomi–Ruotsi -otteluun 1958 Oulun Raattiin myytiin 8 745 lippua.
Pekka Anttinen kertoo Vuosisata oululaista jääpalloa -kirjassaan (2006) Neuvostoliiton herättäneen Oulussa jo etukäteen niin runsaasti huomiota, että joukkueen harjoittelua Keskuskentällä seurasi edellisenä päivänä parituhatta ihmistä.
Eikä ihme. Kalevan urheilutoimittaja, nimimerkki Sentti eli Armas Raukovaara ylisti itänaapurin jääpalloilijoita.
”Neuvostoliiton nopea ja vaihteleva pelitapa, rauhallisuus ja esimerkillinen syöttötarkkuus sotkivat suomalaisjoukkueen kaavailut niin että meikäläiset joutuivat yrittämään yksin ja hätäillen. Kamppailu osoitti, että Neuvostoliitto on tänäkin vuonna jääpalloilussa maailmassa kiistämätön ykkönen.”
Kaleva otsikoi Neuvostoliiton voittaneen ”kiistattomasti” 5–2. Sentti kuvasi voittajien rakennelleen hyökkäyksiä tarkoin sommitelmin, joissa ei luotettu yksinomaan silmittömään vauhtiin. Suomalaisten yritykset ”valuivat hiekkaan”, kun syöttöpeli onnahteli.
Neuvostoliittolaisten luistelutyyli paljastui lyhyeksi, kuin juoksuaskeliksi, jonka ”tuuperruttaminen tuotti vaikeuksia” vastustajalle. Suomalaiset vetivät pitkää askelta, joka alkoi näyttää laahaavalta.
Sentti ihmetteli hitautta, sillä Suomi pelasi viikkoa aiemmin Ruotsia vastaan ”vivahderikasta yhdistelmäpeliä”. Neuvostoliittoa vastaan joukkue oli kuitenkin ”suistunut kokonaan raiteiltaan” eikä löytänyt pelirytmiä. Ihmekös tuo, kun ”hyökkäystyön punainen lanka oli hukassa.”
Maaottelu tarjosi yleisölle dramatiikkaa pallollisen pelin ulkopuolellakin.
Ottelun aloitus viivästyi viisi minuuttia. Viivästyksen syystä suuri yleisö sai lukea vasta seuraavan päivän Kalevasta. Erotuomarit neuvottelivat ennen alkuvihellystä kiivaasti – Markus Aureen toimiessa tulkkina – maalivahti Anatoli Melnikovin ”räpylöistä”. Käsineet kun muistuttivat pesäpalloräpylöitä, joiden reunuksissa oli vahva raakakumireunus.
Kaleva mainitsi, että sellaisia käsineitä jääpallon säännöt eivät sallineet. ”Neuvostoliittolaiset pitivät päänsä ja suoranaisen skandaalin välttämiseksi ottelu piti aloittaa”.
Ensimmäisellä puoliajalla peli keskeytettiin hetkeksi, kun Suomen laitahyökkääjä Raimo Kaarela kaatui Neuvostoliiton maalilla ja liukui pari valokuvaajaa sekä maalituomari Ilmari Mattilan nurin. Mattila löi päänsä maalin kehyksiin ja sai silmän yläpuolelle ammottavan haavan. Hänet kuljetettiin lääninsairaalaan. Maalituomariksi tuli Herman Walter.
”Ennätysyleisön mieltä kirveli vain se, että Suomi sai poistua kentältä lyötynä. Neuvostoliiton voitto oli kuitenkin täysin ansaittu”, Sentti muotoili.
Silloin Urho Kekkosen aikaan Neuvostoliitto oli vielä voittamaton.
Artikkelin lähde Kaleva