Artikkelin lähde Kaleva
Pia Kaitasuo Kaleva
Oulu Ihanteet ovat toteutuessaan jo toisesta, menneestä todellisuudesta, osoittaa Oulunkin kaavoituksen historia.
"Kaavoitus on siitä hankala instrumentti, että kaava valmistuu vuosia aiemmin kuin talot rakennetaan - ihanteet ovat muuttuneet", toteaa pitkän päivätyön kaavoittajana tehnyt arkkitehti Timo Takala.
Takala valmistelee aiheesta aikalaishaastatteluihin perustuvaa artikkelia Pohjois-Suomen arkkitehdit SAFA -paikallisosaston 50-vuotisjuhlajulkaisuun.
Erityisen suurena ristiriita näyttäytyy hänen mukaansa 1960-luvulla ideoidun ja seuraavalla vuosikymmenellä toteutetun välillä. "Näin hankalaa tilannetta ei ole ollut toiste."
Takala olisi valmis näkemään tässä yhtymäkohdan nykytilanteeseen. "Edustaako Oulun tämänhetkinen torni-innostus taas jo menneen 2000-luvun alkupuolen it-boomin maailmankuvaa?"
1960-luku ihasteli tekniikan riemuvoittoa ja näkymiä tulevaisuudesta sävyttivät ajan saavutukset kuten ensimmäinen avaruuslento, Takala muistuttaa. "Arkkitehdit piirtelivät maailmalla hurjia visioita."
Tuo vuosikymmen merkitsi Oululle suuren kasvun ja myös tulevaisuudenuskon aikaa. Pateniemi ja Oulujoki oli liitetty 1965, yliopisto vahvistui, teollisuus kasvoi, samoin palveluala. "Niinpä Oulussakin suunnitelmat lähtivät huimaan nousukiitoon."
Yksi 1960-luvun huimimmista kaupunkisuunnitelmista Suomesta oli Oulun Tuiraan vuosina 1968-1969 laadittu asemakaava.
Pääasiassa puisia omakotitaloja käsittäneen noin 7 500 asukkaan puutarhakaupunginosan tilalle raivattiin elintilaa, jossa betoniset tornit kohosivat kohti korkeuksia.
Timo Takala luonnehtii Irma ja Matti Aaltosen laatimaa Tuiran kaavaa "huikean utopistiseksi".
"Tällaista utopismia ei esiintynyt missään näin laajana - Helsingin Merihakakin on Tuiraan verrattuna vaatimaton!"
Tuolloisen väestöennusteen mukaan vuonna 2 000 oululaisia olisi ollut 195 000. Noin kahden kilometrin päässä keskustasta sijaitseva Tuira vaikutti sopivalta alueelta yhtenä asuntotarpeen tyydyttäjänä.
Kaavoitusohjelman mukaan Tuiran väestömäärä kaksinkertaistettiin 14 000 asukkaaseen. Suunnittelualueen pinta-ala oli noin 150 hehtaaria.
Tuiran uusi kaava valmistui nopeasti: sisäasiainministeriö vahvisti kaavan vain vajaa vuosi siitä, kun se oli tilattu.
"Kaupungin vuokratonteilla sijainneita taloja ostettiin noin 400. Niistä ei maksettu paljoa, puolet teknisestä arvosta vain, mutta silti hankkeesta tuli kallis. Tämän takia oli mietittävä tarkoin, paljonko piti olla kerrosalaa, että se olisi kannattavaa", Takala selittää.
Elokuun 5. päivä 1969 vahvistettu kaava oli todella tehokas: esimerkiksi Valtatien pohjoispuolelle sallittiin peräti neljän niin sanotun suurkorttelin sisältämien 15-kerroksisten talojen rakentaminen.
Tonttien kerrosalaneliömetrilukujen voi todeta tavoitelleen taivaita.
Jo pian ymmärrettiin, ettei kaavaa voitaisi toteuttaa sellaisenaan. Yksi ongelmista oli se, että moinen asuntomäärä olisi vaatinut kalliin pysäköintiratkaisun. Myös tornitalojen paloluokkamääräykset olisivat lisänneet kustannuksia ratkaisevan paljon.
Väestöennustettakin tarkistettiin realistisemmaksi. Todellisuudessa Tuiran kaavaan vaikuttaneisiin lukemiin yllettiin vasta 2014.
Lunastuspyörä oli kuitenkin jo pyörähtänyt, betonikolossit kohosivat aikanaan, ja puu-Tuira elää vain muistoissa.
"Purkupäätös heijasteli 1960-luvun alun oululaismaailmaa, jossa vaikutti vahvoja persoonia."
Takalan tuntuman mukaan virkamiehiin luotettiin 1960-luvulla "jokseenkin sokeasti" eikä kaavan tekemiseen puututtu.
"Muistutuksiin kirjoitetut vastineet hyväksyttiin valtuustossa ja niitä kiiteltiin."
"Virkamiesten asema on tästä selvästi heikentynyt", Timo Takala kommentoi.
Vain kaksi valtuutettua vastusti Tuiran kaavaa, asemakaavalautakuntaa johtanut Paavo Littow muisteli äskettäisessä kaupungin 1970-luvun rakentamista luodanneessa tilaisuudessa.
Littow kertoi jättäneensä kaavasta lautakunnan pöytäkirjaan ainoan eriävän mielipiteen. "Kyllä minut jätettiin siinä ihan yksin."
1960-luvun kaupunkisuunnittelu kohtasi enenevässä määrin kritiikkiä vuodesta 1968 lähtien. Tuo Euroopan hullu vuosihan merkitsi yleisesti kaikenlaisen yhteiskuntakritiikin heräämistä.
Viimeinen niitti 1960-luvun ajattelulle oli energiakriisi 1970-luvun alussa. Tuon ajan kaupunkisuunnittelun ihanteet olivatkin jo ihan toiset, Timo Takala tähdentää.
Hyvänä esimerkkinä hän mainitsee Raahen puukaupungin suojelupäätöksen vuodelta 1977 ja kahta vuotta aiemmin toteutetun kävelykadun - toisena Suomessa!
"1970-luvun suunnittelussa pieni oli kaunista, ja muun muassa asukasdemokratia heräili. Valitettavasti jouduttiin kuitenkin rakentamaan vielä paljon edellisellä vuosikymmenellä tehtyjen suunnitelmien mukaan."
Takala kertoo 1970-luvun aatemaailman näkyneen maastossa vasta 1980-luvulla. Kun uudet tuulet vihdoin pääsivät puhaltamaan oululaiseen kaavoitukseen, tulosta voidaan kiitellä tänäänkin.
"Syntyi inhimillisiä, hienoja ja hyviä asuinalueita", Timo Takala luonnehtii.
"Virheistäkin opittiin. Karjasillan tonttien vuokra-aikojen suunnittelu kielii tästä. Samoin Raksilan. Tuira oli tullut kalliiksi."
Artikkelin lähde Kaleva