Seikkailun perässä Ruotsiin

Anna Kilponen Kaleva
Oulu Moni asia olisi voinut mennä toisin, jos Tauno Latvalehto ei olisi pannut korkkia kiinni kymmenen vuotta sitten.
Suurimman osan elämästään reissutyötä tehnyt oululainen Latvalehto päätyi 1960-luvun lopussa Ruotsiin yhdentoista vuoden ajaksi. Ruotsinsuomalaisten yhteisössä monella olivat viina ja huvittelu keskeisellä sijalla. Siihen oli helppo solahtaa sisään.
"Kun hupikulttuuriin menee sisälle, siitä on huono päästä pois. Jano kasvaa juodessa", Latvalehto kertoo.
Kun hän jäi eläkkeelle, juominen "meni överiksi". Latvalehto hakeutui itse hoitoon AA-kerhoon. Sitä päätöstä hän ei ole katunut.
"Hyvin pärjää ilman viinaakin. Itsestähän tämmöisen päätöksen on tultava, sillä ei kukaan muu saa holistia lopettamaan. Tupakanpolton lopettaminen on miljoona kertaa helpompaa. Senkin olen tehnyt kaksi kertaa."
Latvalehto sanoo, että pisaraakaan hän ei päätöksensä jälkeen ottanut. Hän sanoo käyvänsä vieläkin silloin tällöin AA-kerhossa. Toinen sairas on alkoholistille paras vertaistuki.
Taivalkoskelta vaatimattomista oloista lähtenyt Latvalehto oli pienviljelijäperheen neljästä pojasta nuorimmainen.
Latvalehto arvelee kärsineensä jonkinsortin tarkkaavaisuushäiriöstä. Koulussa istuminen tuotti ongelmia vilkkaalle pojalle.
"Eihän silloin mistään ADHD:stä tiedetty. Se oli turpaan vaan ja nurkkaan. Minulla on varmasti Taivalkosken Hutun koulun nurkassa seisomisen ennätys. Ilkeä en ollut, enkä riidanhaluinen. Sotkeuduin vain vääränlaisiin asioihin."
Armeijan jälkeen 1967 hän meni Oulun Typelle ensin nosturikuskiksi, mutta pian tekniikasta kiinnostunut nuori mies siirtyi höyryvoimalaitokselle apulämmittäjäksi ja remonttimieheksi.
Typellä hän sai muutaman työkaverinsa kanssa tuuman: "Perhana, lähdetäänpä Ruottiin!"
"Ei me työn perässä sinne lähdetty, vaan seikkailun", Latvalehto tarkentaa.
Vuonna 1969 hän lähti ensin itsekseen katsastamaan Göteborgiin paikkoja pariksi viikoksi. Sitten hän haki mukaansa Suoma-vaimonsa ja pienen Kai-poikansa.
"Vähän nihkeästi vaimo lähtemiseen suhtautui, mutta sama homma se oli, kun Ruotsista palattiin Suomeen."
Latvalehto ja hänen vaimonsa saivat molemmat Volvon tehtaalta töitä. Taunon työ oli reissutyötä remonttihommissa. Volvon leivissä hän oli ensimmäiset kolme vuotta, kunnes siirtyi laivoja remonteeraamaan.
"Siihen aikaan, 1970-luvulla, töitä oli niin paljon, että sai oikein valita."
Latvalehto muistelee Ruotsin-aikaa mukavana aikana. Ruotsalaisten kanssa ei ollut ongelmia. Ainoa asia, mikä häntä harmittaa on se, että hän ei vaivautunut opettelemaan kunnolla ruotsia.
"Sain sieltä semmoisen ammattitaidon, jota ei mistään ammattikoulusta olisi Suomessa saanut."
Latvalehtojen naapureina oli ruotsinsuomalaisia, lähinnä vanhempaa porukkaa, kuten Ruotsiin sotalapsena tullut kemiläinen Ruotsin radion päällikkö, joka ei osannut sanaakaan suomea.
Suomeen Latvalehdot palasivat 1980 juhannuksen jälkeen. Paluu ei ollut helppo Göteborgiin kotiutuneelle perheelle. Eikä vastaanottokaan ollut aina välttämättä lämmin: auto oli vääränmerkkinen, ja saattoipa joku joskus kehottaa palaamaan takaisin Ruotsiin.
"Jälkeenpäin ajateltuna oli typerää palata. Se oli pitkä askel taakse. Silloin työkulttuurikin oli Suomessa jäljessä eikä työntekijää arvostettu niin kuin Ruotsissa."
Kun Latvalehto puntaroi paluumuuttonsa syitä, hän sanoo suoraan, että koti-ikävä se ei ainakaan ollut.
"Silloin Suomen lehdissä kirjoiteltiin, että Ruotsin koulussa ei opi edes nimiä kirjoittamaan. Ehkäpä se oli yhtenä syynä."
Tauno Latvalehto ja hänen poikansa Kai ovat pääosassa oululaisohjaaja Mika Ronkaisen useita palkintoja saaneessa Laulu koti-ikävästä -dokumentissa (2013).
Ruotsinsuomalaisuutta käsittelevän dokumentin teko oli molemmille iso asia. Oli väkisinkin kelattava elettyä elämää ja valintoja.
Latvalehto ei osannut aavistaa, kuinka laajaa huomiota dokumentti tulisi saamaan. Moni asia tuli yllätyksenä hänelle myös kuvauksissa. "Hyvä niin. Muuten dokumentista ei olisi tullut sellaista kuin tuli."
Eikä olisi tullut silloinkaan, jollei olisi pannut korkkia kiinni, Latvalehto muistuttaa.

Artikkelin lähde Kaleva