Artikkelin lähde Kaleva
Oulun Työväen Näyttämö: Kalenteritytöt. Käsikirjoitus Tim Firth. Ohjaus Antti Kairakari. Lavastus Pekka Kesälahti. Puvustus Maarit Paasimaa. Valot Matti Helske, Lasse Jaako. Ensi-ilta 23.1. Upseerinkatu 4. Seuraavat esitykset la 31.1. kello 18 ja pe 6.2.
Brittidraama ja -musikaali Kalenteritytöt ja Housut pois kantavat samaa eetosta: kun elämä mättää, kannattaa yhdistää voimat ja tehdä hyväntekeväisyyttä.
Yorkshiren kulmilla ei kaveria jätetä. Siksi voi stripata miesporukalla yökerhon lavalla tai esiintyä keski-iässä yläosattomissa tyttökalentereissa.
Pois konservatismi ja pikkumaisuus, kun päämäärä on hyväksyttävä.
Ei ole sattumaa, että Pohjois-Englannin kamaralle on sijoittunut kaksi niin samansuuntaista kulttuurituotetta. Työttömät rautatyöläismiehet nostavat housut pois itsetuntoaan. Yorkshireläiset naisyhdistyksen keski-ikäiset ja keskiluokkalaiset jäsenet keräävät rahaa syöpäsairaalalle ja herättelevät samalla yhteisön sosiaalista omatuntoa.
Tällaiset tuotteet voitelevat epätasa-arvon juopia luokkayhteiskunnassa.
Eikä tätä voi leimata vain kevyeksi viihteeksi.
Yhteisvastuu ja välittäminen ovat tätä päivää, kun valtion ja kuntien verorahat eivät riitä tai ohjaudu oikein. Yhteen hiileen puhaltaminen konkretisoituu näinä aikoina esimerkiksi tv-ohjelman Hoivakoti kuntoon kaltaisina ilmiöinä tai lahjoittajia houkuttelevassa Uusi lastensairaala -hankkeessa.
Oulun Työväen Näyttämö teki niin kuin monet muutkin Tim Firthin Kalenteritytöt-näytelmään tarttuneet. Teatterilaiset tekivät itsekin tyttökalenterin.
Liikaa ei paljasteta, mutta sopivasti.
Yhteen hitsautuminen näkyy levollisena ja luottamuksellisena ryhmätyönä näyttämöllä.
Antti Kairakarin ohjaama esitys on ulkoasultaan viehkeällä tavalla brittiläinen.
Ehkä kiitos television suosittujen brittisarjojen, brittimoodin ja brittityylin luomisessa on onnistuttu kivasti. Näyttämöllä näkyy yritystä olla elegantti tai pysyä perinteisellä hyvän tweed-leikkauksen linjalla.
Ellei ole niin rohkea, uhkea ja kapinallinen kuin Liisa-Maija Kuopusjärven Chris tai Miili Wongin Celia.
Ronskihkokin tyypittely sopii tyyliin tässä tapauksessa.
Käsikirjoitukseen ei juuri sisälly toiminnallista draamaa. Mitä nyt kukkien sidontaa, kuorolaulua ja kakkukilpailuja. Kertomus kaipaa erimielisyyksiä, kärjistyksiä ja räjähdysalttiutta, ja sitä ohjaaja Kairakari on kaivanut esiin roolihenkilöiden kemiasta, esimerkiksi Marien (Marita Jääskö) kautta.
Kalenteritytöt tarjoaa täyteläisiä ja tosia rooleja aikuisille naisnäyttelijöille. Siinä mielessä se nousee samaan sarjaan kuin Arto Seppälän Viisi naista kappelissa, Anton Tšehovin Kolme sisarta, Liisamaija Laaksosen Lumikit taikka Mika Myllyahon Kaaos.
Myös muutamia miehiä tarvitaan.
Alpo Puhakka piirtää syöpäsairaan aviomiehen roolikaaren kauniisti.
Päivi Kangasniemi on hänen tasainen puolisonsa Annie, jonka surun ja kaipuun kautta tositapahtumiin perustuva tarina säilyttää kosketuksen lähtökohtiinsa.
Käsikirjoittaja Firth on niputtanut näytelmään keski-ikään ehtineen Leenu, Liinu ja Tiinu -kolmikon, jonka muodostavat kirkkoherran tytär ja kanttori Cora (Heidi Finnberg), pehmeän naisellinen Ruth (Nina Piri) ja topakka suorasuu, entinen opettajatar Jessie (Veera Saukkonen).
He kaikki tekevät konstailematonta ja kursailematonta esiintyjän taidetta omalta pohjalta.
Juuri näiden konservatiivirintamaan luokiteltujen naisten vapautuminen ja avautuminen saa yleisön kehräämään.
Etenkin Veera Saukkonen on elementissään.
Levylautaselta löytyy linkkejä Johnin ja Annien rakkaustarinaan ja paljon nostalgiaa. Kalenteritytöissä soi Paul Simonin Scarborough Fair, jonka pohjalta löytyy vanha englantilainen balladi Yorkshiresta, sekä Scott McKenzien hitti San Francisco, jonka Lasse Mårtenson suomensi nimellä Kukka hiuksissaan.
Eeva Kauppinen
Artikkelin lähde Kaleva