Artikkelin lähde Kaleva
Jaana Skyttä
Oulu Esko Jurvelin avaa oven ja johdattaa tulijan saliin, jossa kiiltelee jyhkeä konserttiflyygeli. Pianonpäällinen notkuu nuottivihoista. Ikkunan äärellä oleva kiinanruusu tuo vehreyttä saliin.
Jurvelin istahtaa pianon ääreen. Puhuessa ääni kaikuu. Huoneessa on hyvä akustiikka.
On vaikea uskoa, että mies täyttää kahdeksankymmentä vuotta.
"Enhän minä jouda vanhenemaan", hän naurahtaa.
Jurvelin teki elämänuransa Oulun konservatorion laulun lehtorina, sittemmin yliopettajana, mutta hänellä on yhä yksityisoppilaita. Kesäisin hän vetää yksinlaulu- ja mestarikursseja, ensi kesänä jälleen yksinlaulun kurssin Kalajoen kristillisen opiston musiikkileirillä.
Työ nuorten parissa ja valoisa elämänasenne pitävät miehen vauhdissa mukana.
"Iän myötä se, miten suhtautuu elämään, korostuu. Asia ei ole yhdentekevä. Joskus aamuisin mietin laulujen sanoja, ja aina ne saavat syvällisemmän merkityksen. Musiikki on antanut minulle leivän, mutta myös sisällön elämään."
Jurvelin on Hietasaaren poikia. Hän muistaa, kuinka jo pikkupoikana ammensi itseensä voimaa kuuntelemalla radiosta musiikkia. Usein hän herkistyi itkemään.
Lapsuutta varjosti taloudellinen niukkuus. Jatkosodan aikana koulunkäynti keskeytyi ja vanhemmat lähettivät Esko-pojan ja tämän sisaren sotalapsiksi Ruotsin Skellefteåån. Kohtelu oli huonoa, mikä jätti arvet.
Jurvelinin isä lauloi työväenyhdistyksen Orasmieskuorossa, johon myös Esko-poika liittyi 18-vuotiaana. Leipä irtosi Posti- ja lennätinlaitokselta. Armeijan jälkeen laulava posteljooni aloitti lauluopinnot tulevan vaimonsa kannustamana.
"Se oli vain harrastusta. En ajatellut, että musiikista tulisi ammattini", hän sanoo.
Klemetti-opiston kesäkursseilla opettajana toiminut oopperalaulaja Lauri Lahtinen tunnisti Jurvelinin tenoriäänen.
Sen jälkeen tapahtui paljon: alkoivat opinnot Sibelius-Akatemiassa ja Suomen Kansallisoopperan johtaja Alfons Almi kutsui Jurvelinin koelauluun.
Sitä seurasi stipendi Kansallisoopperaan ja syyskesällä 1963 kiinnitys oopperan solistikuntaan. Jurvelin debytoi Charles Gounoud’n säveltämän Faust-oopperan pääosassa, kriitikoiden ylistäessä nuorta tenorilupausta. Lauluopinnot Sibelius-Akatemiassa jatkuivat.
"Se oli ihmeellistä aikaa. Minut oli vedetty esiintymislavalle pystymetsästä. Oopperalaulajan koulutushan kestää yleensä vuosia. Minä en ollut edes ikinä käynyt oopperassa."
Opintomatkat johtivat Roomaan, Milanoon, Kölniin ja Müncheniin. Lopulta järjestyi koelaulu Milanon oopperatalo La Scalassa. Oopperan johtaja Antonio Tonini piti kuulemastaan ja kannusti Jurvelinia harjoittelemaan italialaisen tenorirooliin ja palaamaan takaisin. Työ Kansallisoopperassa vei kuitenkin voiton ja La Scala jäi.
Työskenneltyään oopperassa neljä vuotta, Jurvelin alkoi kärsiä ristiriitaisista tunteista.
"Olin oopperan lumoissa ja jätin perhe-elämäni täysin sivuun."
Ahdistuneena Jurvelin teki radikaalin ratkaisun. Hän irtisanoutui oopperasta ja palasi perheineen pohjoiseen.
Oululaissyntyinen säveltäjä-kriitikko Seppo Nummi kirjoitti, että kyseessä on "kansantaloudellinen vahinko". "Minun elämänkatsomukseni oli toinen, vaikka toki joskus alkuvaiheissa kaduin päätöstäni. Elämä on kuitenkin ainutkertainen. Rakkaus perhettäni kohtaan vei voiton", Jurvelin sanoo.
Hän työskenteli Oulun konservatoriossa eläköitymiseensä saakka. "Työni siellä oli rikasta ja sain tutustua lukuisiin kiinnostaviin persoonallisuuksiin."
Moni hänen oppilaistaan on niittänyt urallaan mainetta. Jurvelinin lauluoppilaat ovat perustaneet Esko Jurvelinin lauluoppilaat ry -nimisen yhdistyksen, joka järjestää musiikkitilaisuuksia ja tukee laulunopiskelijoita opinnoissaan. Jurvelin on esiintynyt myös lukuisissa kirkkomusiikkiteoksissa tenorisolistina, esiintynyt juhlatilaisuuksissa ja resitaalikonserteissa.
Jurvelin hymyilee. Hän on kiitollinen elämälle. Hymyn taustalla häilynee myös muisto äidistä.
"Äitini oli valoisa ihminen. Hengellinen elämänkatsomukseni on oopperavuosien perua. Ei minulta mitään puutu, kuten laulussakin sanotaan."
Artikkelin lähde Kaleva