Mopoilijasta liikennekummiksi

"Oulun keskusta on kyllä liikenteellisesti aikamoinen reikäjuusto", puuskahtaa jääliläinen Matias Kylmänen, 17.
Oulun Lyseon lukion toista luokkaa käyvä Kylmänen on yksi Nuorten ääni liikenneturvallisuudelle -hankkeen 40 liikennekummista.
Oulun keskustan liikennejärjestelyjä Kylmänen pitää joskus vähän turhankin sekavina. Hän viittaa keskustan katujen remontointiin sekä ruutukaavaa repiviin rakennustyömaihin.
"Kun esimerkiksi Isokatua alettiin remontoida, joutuivat jalankulkijat loikkimaan tien yli autojen seassa", Kylmänen pohtii.
Oulun Lyseon lukio sijaitsee ydinkeskustassa, kahden vilkkaasti liikennöidyn tien välissä. Kylmänen ei löydä lukion pienestä pihamaasta tai koulun ympäristöstä erityisiä vaaranpaikkoja.
"Joskus joku saattaa kävellä Kajaaninkadun yli punaisia päin, joskus taas jo auton ajokortin saaneet vanhemmat lukiolaiset saattavat parkkeerata koulun pihaan niin, että se käy ahtaaksi koulun opettajille ja työntekijöille", hän miettii.
Nuorten ääni liikenneturvallisuudelle -hankkeessa etsitään konkreettisia keinoja nuorten liikenneturvallisuuden kohentamiseksi. Yksi hankkeen kolmestatoista kummikoulusta on Oulun Lyseon lukio.
Toinen Oulun Lyseon liikennekummi on lukion kakkosluokkalainen Venla Kallio, 18.
Marraskuussa Kallio ja Kylmänen kutsuttiin Liikenne- ja viestintäministeriöön erityiseen kummivalmennukseen.
"Kummeille esiteltiin päivän päätteeksi poliisiauto sekä puhuttiin turvavyön, heijastimien sekä pyöräilykypärän tärkeydestä", Kylmänen kertoo.
Kummit järjestivät valmennuspäivänä erityisiä ajatuspajoja, joissa he pohtivat ryhmissä liikenteen turvallisuutta.
Talvipakkasilla sekä koleilla syyskeleillä Kylmänen kulkee keskustaan linja-autolla. Lämpiminä kevään ja alkusyksyn päivinä hän on körötellyt viidentoista kilometrin koulumatkansa Pokkitörmälle mopolla.
"Liikenteessä törttöily pistää hyvin silmään pitkillä koulumatkoilla", hän tiivistää.
Kun Oulun ja Kiimingin väliselle valtatielle rakennettiin muutama vuosi sitten moottoritieosuus, siirtyi myös mopoliikenne tien pientareelta pyöräteille.
"Mopopojat eivät aina osaa hidastaa kurveissa, kaarteissa ajetaan joskus miten sattuu", Kylmänen kertoo kokemuksiaan.
Kylmäsen mukaan viidentoista kilometrin pyörätieosuudella on useita tiukkoja mutkia, jotka ovat mopoliikenteen kannalta varsin haastavia.
"Mopomatkan varrella koulua käyvien pikkuisten alakoululaisten turvallisesta koulutiestä olen huolissani."
Järjestelmällistä katuvalojen sammuttamista Kylmänen ei pidä myöskään varsinkaan pienimpien koululaisten koulumatkojen kannalta järkevänä.
Hänen mukaansa kaupungille tai kunnalle saattaa langeta iso lasku, jos se ei huolehdi tien kunnossapidosta tai valaisemisesta kunnolla.
Liikennekummin mukaan oululaisten ajokäyttäytyminen etenkin kaupungin halkaisevalla moottoritien osuudella Pohjantiellä herättää ihmisissä yhä suuria tunteita.
"Pohjantietä käyttävät autoilijat valittavat koko ajan toisistaan. Saksan moottoriteillä kohtelias kuski antaa kysymättä tietä rampilta moottoritielle ajavalle autolle", hän miettii.
Arto Kiuru



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva