Artikkelin lähde Kaleva
Arto Kiuru
Oulu Veijo Törnroos samoaa Oulun Kaukovainiolla sijaitsevan palvelutalon pihalla aurinkoisena pakkaspäivänä.
"Kunto on pysynyt hyvänä luonnossa samotessa. Kävelen yhä pari kilometriä päivässä", 84-vuotias vetreä ikämies tunnustaa.
Eläkkeellä oleva biologian opettaja on vain kuukausi aikaisemmin muuttanut palvelutaloon toisaalla Kaukovainiolla sijaitsevasta asunnostaan.
"Linnut eivät kovalla pakkasella juuri riehu. Aikaisin aamulla olisimme saattaneet kuulla männiköistä ehkä talitiaisen tikitystä."
Lintuja Törnroos on seurannut kohta 75 vuotta.
"Kotipihallani Kastellissa vanhan Kajaanintien varrella oli 1930-luvun lopulla useita pihlajia, joissa etenkin talvilinnut viihtyivät marjoja syömässä", hän muistelee.
Talvisodan alettua Kastellin taivaalle ilmestyi kuitenkin jotain lintuja järeämpää.
"Neuvostoliiton pommikoneet liitivät Kastellin yli vuoden 1940 uudenvuodenpäivänä keskustaa pommittamaan. Yksi koneista sai sitten osuman ja putosi Kontinkankaalle."
Ensimmäisen 6x30-kiikarinsa Törnroos osti Oulussa palvelleelta saksalaissotilaalta aivan Lapin sodan kynnyksellä.
"Sairastin nuorena silmätuberkuloosin. Näön hiukkasen silloin huononnuttua kiikari on ollut ehdoton apuväline lintuja seuratessa", hän lisää.
1950-luvun alussa Törnroos kiersi kiikarin kanssa Hailuodon rannat.
Nuori lintuharrastaja seurasi linnuston elämää sekä myös laski kaikki saaren rannoilla havaitsemansa laulujoutsenet.
"Talvella hiihdin Hailuotoon jäiden yli. Kesäkuukausina matkasin sinne Hailuoto-laivan kyydissä", hän muistelee.
Myöhemmin Törnroos bongasi kymmeniä lintuja Siikajoen Tauvonniemen lintupaikalla, jossa sijaitsee myös Oulun yliopiston Tauvon lintuasema.
"Arktiset kahlaajat tulivat Tauvossa tutuiksi."
Törnroos on ehtinyt elämänsä aikana nähdä Suomessa 140 eri lintulajia, joista mielenkiintoisimpana hän pitää sirittäjäsatakieltä.
Harvinainen lintu pesii Siperiassa, mutta talvehtii Englannissa.
"Onneksi sirittäjäsatakieli lensi sitten muuttomatkallaan Suomen yli. Pohjoisen jääalueilla tai Himalajan vuoristoissa se olisi paleltunut."
Suomen lintutieteellisen yhdistyksen (nykyinen BirdLife Suomi) rariteettikomitea jätti useat Törnroosin havainnoista julkistamatta.
"Helsinkiläisten lintuharrastajien oli vaikea ymmärtää, kun vaatimaton tyyppi pohjoisesta bongasi uusia lintulajeja."
Tauvon tukikohdassa Törnroos syvensi ystävyyttään nyt jo edesmenneen oululaisen lääkäri-lintuharrastaja Arto Vuorjoen sekä useiden ulkomaalaisten bongareiden kanssa.
Vuorjoki kertoo 1994 ilmestyneessä kirjassaan Ulkonokalta tuulee, että Törnroos oli särmikäs luonne, mikä ajoi hänet joskus vastakkain luonnonsuojelualueilla liikkuvien kulkijoiden kanssa.
"Ihmisten on hyvä osata liikkua luonnossa luontoa kunnioittaen. Silloin linnutkin ovat rauhallisia, joskus jopa tuttavallisia", Törnroos lisää vuosia myöhemmin.
Tauvon lintuasemalla luomiensa ystävyyssuhteiden kautta Törnroosille avautui kokonaan uusi maailma.
Opettaja ehti kesälomillaan 1980- ja 1990-luvulla ihastella eläimiä ja kasveja niin Galapagos-saarilla, Madagaskarilla, Hongkongissa kuin Amazonin sademetsissä.
"Biologian opettajana oli hieno päästä kertomaan omia kokemuksia, ei pelkästään sitä, mitä oli kirjoista lukenut ja oppinut", hän summaa.
Matkustaminen sekä monenlaiset tapaamiset eläinten kanssa ovat avartaneet Törnroosin maailmankuvaa ja tarjonneet monenlaista muisteltavaa.
"Keniassa virtahepo oli vähällä lyllertää telttani päälle nukkuessa. Kyproksella taas kaksi rauniokaupungin kierrokselle seuraani lyöttäytynyttä kyläkoiraa pelasti minut hämärämiehiltä."
Artikkelin lähde Kaleva