Artikkelin lähde Kaleva
Pekka Rahko
juKKA lEINONEN KUVAT
Pakkashöyry tulvahtaa huoneeseen, kun puutarhuri Aino Hämäläinen avaa syväjäädytyskammion luukun Oulun yliopiston kasvitieteellisellä puutarhalla. Eikä ihme, että tulvahtaa, sillä pakkasta on luukun takana 196 astetta.
"Siinä on kuutta kasvilajia", Hämäläinen laskee kammiosta nostamastaan säiliöstä pieniä putkia, joiden sisällä on solukkoviljelysilmuja.
Nestetypessä uinuvat pakasteet ovat osa uhanalaisten kasvilajien ex situ -suojeluprojektia, jossa Oulun yliopisto on mukana. Ex situ -suojelun voisi suomentaa etäsuojeluksi. Siinä kasveja suojellaan luonnollisen elinpaikan ulkopuolella: siemeninä, puutarhaan siirrettynä tai vaikka syväjäädytyksessä.
Jäädytys on tarpeen, sillä on myös kasvilajeja, jotka eivät tee säilömiskelpoisia siemeniä.
Tässä ESCAPE-hankkeessa ovat mukana myös Helsingin yliopiston Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Suomen ympäristökeskus ja Metsähallitus.
Viisivuotinen hanke alkoi vuonna 2012 ja jatkuu elokuun 2017 loppuun saakka. Se on saanut EU Life+ -rahoituksen ja osarahoitus saadaan Suomen ympäristöministeriöltä.
ESCAPE-hanke toteuttaa osaltaan maailmanlaajuista kasvistonsuojelustrategiaa, jonka tavoitteet Suomikin on hyväksynyt.
Näiden tavoitteiden mukaan vuoteen 2020 mennessä 75 prosenttia uhanalaisista kasvilajeista on ex situ -suojelun piirissä ja 25 prosenttia niistä on mukana luontoonpalauttamisohjelmissa.
"Tällä hetkellä ex situ -suojelussa on noin 120 kasvilajia", ESCAPE-projektin johtaja, Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikön johtaja Marko Hyvärinen laskee.
Uhanalaisia kasveja on Suomessa noin 200 lajia, joten urakka on hieman yli puolenvälin. "Tavoitetta on saavutettu etuajassa, ja luotan siihen, että 75 prosentin tavoite täyttyy", Hyvärinen kertoo.
Hyvärinen lisää, että osansa ripeällä etenemisellä on myös otollisilla kesillä. "Olemme keränneet siemeniä vasta kaksi kasvukautta. Se on tuurissaan, sattuuko hyvä siementuotto."
Nyt oli ja siemeniä saatiin hyvin talteen. Vuoden 2017 jälkeen Helsingin yliopisto on sitoutunut rahoittamaan hankkeessa perustetun siemenpankin toimintaa.
Mitä varten kasveja sitten pitää saada talteen? "Näin meillä on geneettinen reservi, mistä palauttaa lajeja luontoon", Hyvärinen pohjustaa.
Monilla uhanalaisilla lajeilla on hyvin vähän kasvupaikkoja Suomessa. Jos jokin näistä tuhoutuu, laji voidaan palauttaa luontoon. Jos ainoa kasvupaikka käy elinkelvottomaksi, laji kuolee Suomesta sukupuuttoon kertaheitolla.
Kauhukuvat eivät ole pelkkää teoreettista pohdiskelua. Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ex situ -kasvistosta löytyy hyvinvoivia siperianlillukan taimia. Luonnosta laji on kuitenkin jo hävinnyt, sillä sen ainoa luonnonvarainen kasvupaikka Jyväskylässä jäi omakotitalojen rakentamistöiden jalkoihin.
"Testaamme hankkeessa kolmella lajilla luontoon palauttamista", Hyvärinen kertoo. Lisäksi kolmella lajilla kokeillaan avustettua leviämistä eli siirtämistä kokonaan uuteen kasvupaikkaan.
Hankkeen pääpaino on kuitenkin kasvien saamisessa varmuusvarastoon. "Ja tärkeintä on aina suojella kasveja luonnollisilla kasvupaikoillaan", Hyvärinen painottaa.
Laboratorio-oloissa kasvia voidaan myös lisätä. "Nämä ovat rönsysorsimoita", esittelee Oulun yliopiston kasvimuseon intendentti Anna Liisa Ruotsalainen pienessä purkissa rehottavia heinätuppaita.
Hailuodon Isomatalalta haetut kasvit lisääntyvät Ruotsalaisen mukaan rönsyistä hyvin voimakkaasti kasvihuoneessa. "Tarkoitus on kasvattaa rönsysorsimoa riittävän isot määrät", ylipuutarhuri Tuomas Kauppila kertoo.
"Uhanalaiset kasvit eivät välttämättä lisäänny kovin hyvin luonnossa, ja siksi tarvitaan tehostettuja toimenpiteitä", Ruotsalainen kertoo.
Rönsysorsimoa esiintyy vain muutamilla paikoilla Perämeren rannikon suolamaiden alavilla, avoimilla alueilla ja hiekkadyynien välisissä painanteissa. Vuoden 2003 jälkeen lajia on tavattu ainoastaan Hailuodossa.
Rönsysorsimon siirtoistutuskokeilu on Ruotsalaisen ja Kauppilan mukaan jo suunniteltu. "Tässä metsähallitus on hyvä yhteistyökumppani, sillä siirrot on helpointa tehdä valtion maille", Ruotsalainen lisää.
Yhteistyötä tehdään myös puoliammattilaisten kasviharrastajien kanssa. Harrastajat ovat muun muassa toimittaneet kasveja yliopistolle. "Aktiiviset alan harrastajat on luonnontieteessä kullanarvoisia", Ruotsalainen kiittelee.
"Ex situ -suojelu perustuu paljon siihen työhön, mitä Oulun yliopiston kasvimuseolla ja kasvitieteellisellä puutarhalla on tehty vuosien mittaan, kuten uhanalaisten kasvilajien kartoitukseen ja niiden kasvatukseen puutarhakokoelmissa", Ruotsalainen täydentää.
Oulun yliopisto hoitaa ESCAPE-hankkeessa syväjäädytykseen ja kasvulliseen lisäykseen liittyvän tutkimuksen. Kun kasvimateriaali otetaan pois nestetypestä, sen jatkokasvatus tehdään solukkolisäysalustalla.
"Jokaiselle lajille tarvitaan oma resepti", Ruotsalainen kuvaa. Esimerkiksi siperianlillukan säilyttämisessä oli apua hyötykasvituotannossa vadelmalle kehitetystä solukkolisäysmenetelmästä, lajit kun ovat läheistä sukua.
"Talvikkipajua on lisätty perinteisesti pistokkaista", Kauppila kertoo toiselle lajille sopivan lisäysmenetelmän. Talvikkipajua on luonnossa jäljellä kahdessa paikassa Kuusamossa ja yhdessä Tervolassa.
Oulun yliopiston väki on myös kerännyt siemenpankkiin siemeniä omilla retkillään. "Monet uhanalaiset lajit ovat levinneisyydeltään pohjoisia", Ruotsalainen kertoo.
Hankkeessa kehitetään myös viranomaisyhteistyötä, sillä rauhoitettujen kasvien sekä Euroopan unionin direktiivikasvilajien ja niiden siementen kerääminen on kiellettyä.
"Tarvitaan erilaisia lajeihin ja luonnonsuojelualueisiin liittyviä lupia", kertoo Ruotsalainen. Sekä Ruotsalainen että Hyvärinen kiittelevät yhteistyön lupia myöntävien ely-keskusten kanssa sujuneen hyvin.
Etäsuojelu halutaan ottaa esille myös parhaillaan uudistettavassa luonnonsuojelulaissa. "Nykyinen luonnonsuojelulaki ei kovin hyvin tunnista ex situ -menettelyä", Hyvärinen kertoo.
Ennen kaikkea hanke on kuitenkin varautumista tuleviin, vielä ehkä kokonaan tuntemattomiin uhkiin.
Aino Hämäläinen kertoo esimerkkinä Kilpisjärvellä kymmenkunta vuotta sitten koetun tunturimittarituhon. Sen seurauksena jotkin kenttäkerroksen tunturikasvit yllättäen kärsivät, kun toukat sekä lannoittivat maaperän ulosteillaan että muuttivat tunturinrinteen valaistusolosuhteita syömällä koivut lehdettömiksi.
Varvikon kasvien kilpailutilanne muuttui: osa lajeista hyötyi, osan nämä hyötyjät ajoivat ahdinkoon.
Myös ilmastonmuutos on arvaamaton uhka monille kasveille.
Artikkelin lähde Kaleva