Artikkelin lähde Kaleva
Heidi Hietala
Kun ei pysty ostamaan edes homeetonta taloa, sitä pistää saman tien vaakalaudalle onnistumisensa niin miehenä kuin perheenisänä.
Joulukuussa 2011 sarjakuvataiteilija Lauri Ahtinen osti vaimoineen kolmilapsiselle perheelleen unelmakodin, jota remppasi työnsä ohella suvun miesten kanssa. Kaupunkilaiseen latte-sukupolveen kuuluva taiteilija oppi kaikenlaista erilaisista ruuveista, kävelemään itsevarmasti rautakaupassa ja olemaan ylpeä kättensä jäljestä.
Osaamiskuvitelmat romahtivat kun selvisi, että perheen ylpeydessä olikin kosteusvaurio. Sellainen, joka sai vauvan rään keltaiseksi, ja vaimon niiskuttamaan. Ajan mittaan selvisi, että myyjä oli tietoisesti huiputtanut nuorta perhettä.
Ahtinen muistaa hetken, jolloin hän itsekin tajusi, kuinka vakava tilanne on.
"Kerroin pukuhuoneessa työkavereille, että en ole vihainen enkä masentunut, mutta minua pelottaa se, kuinka selviämme taloudellisesti. Että mistä saan rahat."
Ahtinen näki kuinka työkaverit vilkaisivat toisiaan. Katseet sanoivat: "tuo jätkä on kusessa".
"Siitä tajusin sen itsekin: olin kusessa", hän muistelee.
Jossain vaiheessa puolitoista vuotta kestänyttä paniikkia ja äänetöntä huutoa Ahtinen alkoi purkaa tapahtunutta paperille. Kuukausien ajan hän dokumentoi perheensä tragediaa talon ostohaaveista oikeudenkäynnin jälkeiseen aikaan ja kertoi kaiken suurista linjoista pieniin yksityiskohtiin, kuten talon myyjän Ahtisen tyttärelle antamaan My Little Ponyyn.
Vaikeimpien asioiden kohtien yli olisi tehnyt mieli hypätä. Unohtaa, että ne koskaan edes tapahtuivat. Mutta juuri ne olivat kerronnallisesti tarinan avainkohtia:
"Menin jopa niin pitkälle, että yritin muuttaa piirtämistyyliäni nopeammaksi vain päästäkseni niistä. Tämä oli inhottava projekti, jota en voinut valita."
Projekti sai nimen , ja on lähes toimittamaton sarjakuvaromaani. Ahtinen itse luki tuotoksensa vasta äskettäin.
"Se oli yllättävän hyvä! Ei ollenkaan niin sekava, kuin ajattelin", taiteilija naurahtaa.
Homepäiväkirja mullisti syntyessään paljon. Aluksi se käenpoikamaisesti syrjäytti Ahtisen tekeillä olleen sarjakuvaromaanin piirtopöydältä.
"Sen aihe olikin aivan liian kevyt silloiseen elämäntilanteeseen", Ahtinen arvioi.
Homeaihe muutti myös miehen kerrontatyylin. Aiemmissa kolmessa teoksessaan sarjakuvantekijä rikkoi tabuja "hirvittävän ja kamalan" komedian keinoin. Nyt Homepäiväkirjan sarjakuviin keskittynyt kustannustoimittaja mietti, että menisikö teos paremmin kaunokirjallisuuden puolelle, koska rakenteeltaan se muistuttaa ennemmin kuvitettua romaania - vaikka onkin kirjoitettu käsin.
Kustantajakin vaihtui. Ja sitä kautta lähti liikkeelle tervetullut hyvien tapahtumien sarja:
"Odotin helsinkiläisessä Bar 9:ssa, että tapaamiseni Likellä alkaa. Se näytti kivalta paikalta pitää näyttely, ja kysyin mahdollisuudesta. Kun näyttely oli alkamassa, tapasin Vimma-merkin oululaislähtöisen vaatesuunnittelija Marjut Rahkolan, jonka kutsuin katsomaan teoksiani", Ahtinen kertaa.
Ja sen kutsun myötä Ahtisen suunnittelema kuosi on Vimman kauden 2015 mallistossa.
"Kiitos Homepäiväkirjan, teen töitä samalle firmalle kuin Maija Louekari", taiteilija ällistelee sattuman oikkuja.
Hän arvelee, että olisi tuskin myynyt niin paljon taulujaan ja grafiikoitaan ilman hometalokurimusta:
"Monet mesenoivat ostamalla taulujani. Ne poikivat vieläkin tuloja, kun joku on nähnyt töitäni ja kyselee uusien teoksien perään."
Toipa puolentoista vuoden paniikki Ahtista ja hänen vaimoaan myös lähemmäksi toisiaan:
"Koimme sellaista villasukkamaista onnea kaikista niistä asioista, jotka eivät olleet pielessä. Leijuimme vielä senkin jälkeen, kun tilanne purkautui ja remonttifirma osti talomme polkuhintaan. Nyt tilanne alkaa normalisoitua."
Hometalokriisi toi myös pojan, täydellisen lapsen, jonka Ahtinen näkee kirjassaan toivon symbolina.
"Hän oli merkki siitä, että elämä on hyvä."
Jos tarkkoja ollaan, on homeella vielä hyvitettävää.
"Talokatastrofista on 70 000 euron homevelat. Kirjan täytyisi myydä noin 30 000 kappaletta, jotta tilanne nollautuisi."
Artikkelin lähde Kaleva