Artikkelin lähde Kaleva
Merja Aakko
Mimmi Pentikäinen kuvat
Kun 1960-luku alkoi, eräs kolmikymppinen oululaismies katseli kaihoisana heinäpääläisen puutalokorttelin pihalle.
"Koitto näytti ihanalta", tuo mies, nyt 86-vuotias Soini Kaarto sanoo.
Ihastus on muuttunut rakkaudeksi, ja taloyhtiön pitkäaikaisin asukas on aloittamassa jo 53. vuottaan Koiton korttelissa. Suojaisa pihapiiri koivuineen ja avuliaine naapureineen on yhä Kaarton mieleen, eikä muutto ole käynyt mielessä koskaan. Eeva-vaimokin sai elää loppuun asti Soinin hoitamana täällä - juuri niin kuin toivoi.
"Tämä on koti!" Soini sanoo painokkaasti.
Kaartot muuttivat Koiton kortteliin vuonna 1961. Pitkästä aikaa suojaiseen pihapiiriin tuli pikkuväkeä, sillä perheessä oli jo kolme lasta.
"Toiset asukkaat olivat silloin lähinnä eläkeläisiä", Kaarto kertoo.
Nykyperheiden tunne asuntojen kalleudesta oli tuttu Kaarton parille.
"Miljoona kaksisataa tuhatta markkaa tämä maksoi. Se oli iso raha, vaikka osa siitä oli jo säästössä."
Tuolla summalla perhe osti itselleen kaksi makuukamaria, vessan ja keittiön. Lisätuloja nuori perhe sai, kun vuokrasi toista kamariaan.
"Yksi nuori mies opiskeli meillä asuessaan insinööriksi", Soini Kaarto kertoo.
Parhaimmillaan 60 neliömetrin kodissa nukkui siten seitsemän asukkia. Lapsille ja lapsenpiialle petattiin yhteen kamariin, vuokralainen asutti toista, ja isäntäpari nukkui tupakeittiössä.
"Tilat riittivät hyvin."
Pian muuton jälkeen Eeva sai työtä viereiseltä sellutehtaalta. Aviomies muistelee asian tulleen hänelle yllätyksenä, kun työnjohtaja tuli Koiton pihaan tiedottamaan, että huomenna alkaisivat Kaarton rouvalla työt sellutehtaalla.
"Minä kysyin, että mihin me kuopus laitetaan. Vaimo vastasi, että sinun vuoro, minä olen jo yhdeksän vuotta ollut kotona!"
Seuraavana aamuna Kaarto nosti puolitoistavuotiaan pyöränsä kyytiin ja ajoi tutun talonmiehen rouvan ovelle. Hoitopaikka löytyi, ja isänkin tienestit saivat jatkua.
Suurimman varjon koti-idyllin ylle heitti huoli korttelin purkumääräyksestä. Yksi Koiton taloista jo purettiin Aleksanterinkadun varresta, kun katua levennettiin.
Nykyiset neljä taloa saatiin asukkaiden huojennukseksi suojelun piiriin 1980-luvulla, asemakaavan muutoksella.
Koittoa on kunnostettu aina antaumuksella. Oman kotinsa remontit Soini Kaarto on tehnyt käsistään kätevänä itse. Moni naapuri on toteuttanut Kaarton esimerkin mukaan maapohjaisen kellarin laajennuksen, jopa kaivanut teräsmiehen mallia seuraten ylimääräisen maan pois lapiopelillä. Kottikärryt ovat olleet Koiton pihassa siksi tuttu näky.
Väki taloissa on ollut monenlaista, mutta Kaarton silmin aina kunnollista. Viime vuosina tulokkaat ovat olleet yhä useammin lääkäreitä tai arkkitehtejä. Eliittiä, Kaarto sanoo.
Yhteishenki on kuitenkin säilynyt, hän kiittää. Koitossa naapuri tunnetaan, häntä autetaan, ja yhdessä juhlitaan ainakin kerran kesässä.
"Solidaarista väkeä."
Artikkelin lähde Kaleva